maanantai 12. maaliskuuta 2012

Päivän asua

Esittelyyn muutaman päivän takainen päivän asu, johon valttikortiksi pääsi uusi navyn sininen rusettipusero. Eräs lukija kysyikin, millainen paita on kyseessä ja tässä tulossa parempaa kuvaa siitä! Nyt minulta löytyy molemmat sävyt näistä, niin puuterinen, kuin sininenkin. Erittäin huono paheeni, otan yleensä melkein kaikki värit, jos on kiva malli kyseessä. Paita on oikeastaan tunika, josta olen karsinut pituutta vyön avulla, muuten olisi pikimmiten roikkunut nilkoissa..
Alaosaksi valkkasin viime vuotiset hennesin vaaleanharmaat housut. Tänä vuonna huomasin liikkeisiin tulleen lisää samaisia housuja eri väreissä. Kovasti himottaisi tilata räikeämmät parit kaappiin kesän varalle.. Puettuna neutraaleihin yläosiin ja asusteisiin, siitä voisikin saada aika toimivan kokonaisuuden. Vielä kun en ole kovasti väreistä innostunut. Pikkuhiljaa hyvä tulee..
Paitaa oli liikkeissä melkein loppuunmyyty, sen verran suuria kokoja oli jäljellä ja itsekkin jouduin kaksi numeroa liian suuren nappaamaan, onneksi vyö on apuna tässä probleemassa.

Pääsin ensimmäistä kertaa koeajamaan uudet baltsuni töihin ja ai että millaiset nämä ovat jalassa! Jos hehkutin tarpeeksi edellisessä postauksessa kenkiin liittyen, se ei ollut vielä mitään. Voin melkein vannoa, että mukavuudellaan nämä vievät pisteet kirkkaasti kotiin ;) Joten kipikipi stokkan sivuille ja tilaamaan nämä kotiin!
Nyt hipsin solkun kautta etsimään pikkuisen täydennystä meikkipussiini, joka on kyllä kipeästi sen tarpeessa. Hakusessa olisi muutama ihan perus juttu.. Niistä toivottavasti lisää huomenissa :) Aurinkoa maanantaihinne!

8 kommenttia:

  1. Voi eii, mä oon kans noita puseroita metsästänyt muttei löydy :/ housut ovat upeat, mitkä ne ovat..tiedätkö onko niitä esim nettikaupassa? Josko niiden suhteen edes onnitaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit vielä tänään mietin palautanko kun on aika suuri koko kyseessä, eikä oikein istu niinkuin pitäisi.. :( Nämä kuvan housut ovat viime kesän mallistosta, eikä niitä löydy enään :( Mutta tässä vastaavanlaiset, jotka itsekkin kotiutin, hieman lämpimämmän beiget! http://www.hm.com/fi/product/96401?article=96401-B#article=96401-H (Kuva vääristää väriä tosi paljon, on luonnossa todella vaalea puuterinen)

      Poista
  2. Muakin niin himottais tuo speedy 40, oma kolmekymppinen alkaa olla aivan liian pieni. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman "virheen" tein aikoinaan kun ostin kolmekymppisen, joka osottautuikin omaan käyttööni aivan liian pikkuruiseksi :( 40' on henk.kohtasesti kyllä parhain koko näistä! :) Mutta huutikseen vaan jos haluat luopua, kyllä se siellä menee! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Heippa Klaara! Paita on H&M:ltä :) Tässä suora linkki nettikauppaan: http://www.hm.com/fi/product/97994?article=97994-B

      Poista

Suositut tekstit