keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Persikkaista asua

Eilen ehdinkin lupailla kuvauttavani teille Zaran persikkapaitaa päällä ja tässä se nyt tulisi. Tylsän housugarderobin sijasta päätin aikani kuluksi kokeilla viime vuotisia shortseja, myös sillä mielellä menisikö ne edes tämän tytön päällä kiinni, mutta menihän ne! Kovat treenit on siis palkittu ;) Kaapin kätköistä löysin unohduksiin jääneet hennesin ruskeat shortsit kultasolkisella vyöllä, joka sointuikin aika kivasti persikkapaidan kanssa. Vielä kun kaapin uumeniin saisi sen vaaleamman laukun, olisi melkein kaikki haavelistan palaset kotiutettu.
Jo viime vuonna tykästyin näihin shortseihin, sen materiaaliin ja väriin, että nappasin nämä valkoisena heidän alestaan. Huomasin niissä vielä hintalapun roikkuvan, joten tänä vuonna siihen tulee takuulla muutos ja niitä tullaan paljon näkemään ylläni. Toinen erikoinen seikka, jonka olen hoksannut on, että täällä aletaan lämpeämään kullalle, mutta ainoastaan pienissä määrin, kuten vyönsoljissa ja laukun yksityiskohdissa, myös ruusuisenkultainen rose gold on ihastuttanut.
Koruttomasti mentiin, koska en omista (vielä) kultaista statement necklacea, eikä korulaatikosta löytynyt mitään sopivaa suurta katseenvangitsijaa asua täydentämään. Hopeaa kaulakorua, kun ei viitsi kullan kanssa sekoittaa. Siitä puheenollen, oletteko nähneet missään kaupoissa upeita kultaisia statement kaulakoruja? Sellainen on pakko saada kultahimoa ruokkimaan..
Laukku/ LV Artsy GM, Shortsit/ H&M, Paita/ Zara
Huomenna olisi luvassa jälleen vapaapäivän viettoa, joten saas nähdä keksinkö teille hieman kaavasta poikkeavaa postausta, vai käykö niin, että sängystä päästään vasta kolmen jälkeen ylös... Löytyykö teiltä muuten muita postausehdotuksia, kuin kodin esittelyä, jota voisin jo heti huomenna teille toteutella? Olisi kiva kuulla teidänkin toiveitanne :) 

10 kommenttia:

  1. Kerro heti jos löydät kivan kulta-statementin, koska itsekkin sellaista etsiskellyt!

    Upea kesäinen asu muuten ja olet ihanan ruskea! Onneksi itsekkin pääsen jo ensi viikolla lämpöön hakemaan vähän väriä pintaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kun ei millään meinaa löytyä! Kerron heti jos sattuu vastaan kävelemään :) Voi kateus, itsekkin kun voisi vaan laittaa vaihteen vapaalle ja lähteä lämpimään! Ota kaikki irti, täällä vaan ravataan solkun väliä kun muuten ollaan haamunvalkeita hah :D

      Poista
  2. Hurjan nätinnäköinen tuo pusero päälläsi! Taidat muuten olla kovaa vauhtia lämpenemässä sille Neverfull Azurille? ;)

    Toivoessasi minulta kotipostausta tulin heti kurkkimaan tänne, josko olet tehnyt itse jo sellaisen, asuntosi näyttää nimittäin aivan ihastuttavaltta näin taustalta pilkistelevänä :) Sitä odotellaan täällä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos Jonna<3 Paita oli kyllä hyvä ostos pitkään pitkään aikaan :) Ai taidanko! Olen pikimmiten muodostanut siitä jo pakkomielteen itselleni ;) on se vaan niin kesälaukku! Itse en ole vielä alkanut asuntoa kuvailemaan, tarkoituksena olisi hankkia muutamia sisustusjuttuja ja katsotaan sitten uskallanko avartaa sitä teille :)

      Poista
  3. voi kun olet hoikka! Millä pidät painosi kurissa? Niin ja ihana asu ja tosiaan ruskea olet!! MInä kaipailen päivän asu kuvia näin kevät vaatteista ja suosikkisi holly&whyte mallistosta jne. ja myös laita tänne kotipostausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitos hanneleh, vaikkakin ihan normaalin painon rajalla mennään :) On tässä hieman yritetty kesää kohden keventää ja reilu 6kiloa tällä hetkellä lähtenytkin, kurissa pysyy näinkin salaisella reseptillä kuin terveellistä ruokaa ja paljon liikuntaa ;) Hei kiva, suosikkini teen holly&whytesta aivan varmasti! Pitäisi käydä tsekkaamassa tuo ihana mallisto ihan paikan päällä! Kotipostaus tulee aivan varmasti kun saan viimeisetkin sisustusjuttuni hankittua :)

      Poista
  4. Sulla on kyllä niin ihana tyyli ja tuo rusketus! wau :) kotipostausta odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Jennifer! :) Pysyisikin rusketus aina tuollaisena.. Aurinkoa odotellessa, että tämä auringonpalvoja pääsee rantsulle makoilemaan ;)

      Poista
    2. Sama täällä, ei malta odottaa kesää ;)

      Poista
    3. Onneksi siihen ei olekkana kuin reilu pari kuukautta aikaa! :)

      Poista

Suositut tekstit