keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Happy birthday to me, from me

Vietettyäni kuukauden päivät huoletonta blogilomaa, on muutama postaus jäänyt täysin reaaliaikaisesti toteuttamatta. Noin kuukausi sitten tämän neidin ikämittariin rapsahti jälleen yksi vuosi lisää ja mikäpä olisikaan parempi tekosyy hemmotella itseään jollakin todella toivotulla pikkuruisella paketilla kuin omat synttärit? ;)

Paketin sisällä lymyävästä tulokkaasta olen ehtinyt haaveilla jo pienen ikuisuuden ja nyt se on vihdoin minun! Mutta sen pitemmittä puheitta käydään tuon herkullisen värisen boksin kimppuun;
Ja kyseessähän on Hermèsin Clic-H rannekoru valko-kultaisena. 

Värin valinta ei suinkaan ollut itsestäänselvyys vaan useamman kuukauden mietinnän tulos. Villikorttina taisin jossakin vaiheessa nostaa punaisenkin, mutta klassisuuden, sekä käytännöllisyyden vuoksi valkokultainen passaa tarpeisiini parhaiten.
Hermès Clic-H Bracelet
Paketin tultua en muutamaan päivään edes kyennyt avaamaan tuota syötävänsuloista pakettia, olen aina ollut sitä mieltä, että kaunis paketointi on jo puoli iloa :) Kunnes uteliaisuuden vuoksi oli aika avata nauhat ja kurkata tumman pussukan uumeniin!

Rannekorua löytyi kahdessa eri koossa, joista itse valitsin pienemmän PM-koon. Hiukan jännittyneinä jänskätin koon sopivuutta, mutta onnekseni valinta meni täysin nappiin ja rannekoru oli sopivan niukka ranteeseeni. Sen lisäksi, että olin vallan tyytyväinen koruun, täytyy nopeaa postitustakin hieman kehua; tilauspäivästä vierähti kaksi arkipäivää ja koru oli jo ranteessani, uskomattoman nopeaa toimintaa siis!
But here it is, my birthday gift!

50 kommenttia:

  1. Upea lahja! Itsekin bongailin noita juuri NK:n osastolla.. mutta jäi vielä haaveeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinhän se on vaikka itse sanonkin ;) Voi, jos livenä olisin näitä ennen ostopäätöstäni nähnyt olisin todennäköisesti seonnut ja pahasti! Nettikaupasta kun ei taida löytyä puoliakaan Hermèsin väritarjonnasta...

      Poista
  2. Niin upea niin upea..samanlainen koru koristaa omaa rannettani toivottavasti vielä jonain päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taitaa sen omistajansakin olla aikamoisen villiintynyt tuosta uutukaisesta ;) Mielestäni se ollut jokaisen pähkäilylle pyhitetyn kuukauden arvoinen, ehdottomasti! ♥

      Poista
  3. Oh <3 so beautiful.. <3 I need one too :D By the way, happy birthday! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, thank for your warm congratulations Megan! ♥ And I definitely agree, i think it's perfect! ;)
      xx

      Poista
  4. Voi hitsit, on se vaan mielettömän kaunis :) Seikkailin itsekin juuri Hermesin sivuilla koruja ihaillen, meni tovi kuolaten valkoisen lisäksi myös turkoosia ja oranssia - upeita! Koru saa kyllä jäädä vielä haavelistalle, ehkä sitten joskus.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku ihme viba on saanut minutkin ihastumaan juurikin noihin värikkäisiin versioihin! Ihanan pirtsakoita ja kesäisiä :) Yhdisteltävyyden kannalta kuitenkin, valkoinen on aina varma valinta! Olen kuin olenkin niin arka värien suhteen muutenkin.. ;)

      Voi, ehkä palkitset itsesi pienellä oranssilla paketilla muuton, uurastuksen ja ennen kaikkea opiskelupaikkasi kunniaksi? Olisit vähintäänkin sen ansainnut! ♥

      Poista
  5. Ihan mielettömän upea! Toi on niin mun 25-vuotislahja ensi vuonna<3 tosin,en ole hetkeen valkokultaista Hermesin nettikaupassa nähnyt:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuules, se on vieläkin upeampi luonnossa! ♥ Hjenn, Hermèsin nettikaupasta löytyy rannekorua tälläkin hetkellä valko-kultaisena;

      http://finland.hermes.com/jewelry/enamel-jewellery/bracelets/white/configurable-product-700001f-46955.html?nuance=11

      Ei muuta kuin kuolailemaan! ;)

      Poista
    2. Apua!! Nyt niitä on, pitäisköhän mun tilata.... :D

      Poista
  6. Voi, mikä upeus sieltä paljastuikaan! Kaunis klassikko! :) Onnea vielä näin jälkikäteen kaunotar! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jennasein! ♥ Omistaja on täällä vähintäänkin yhtä lumoissaan, hih :)

      Poista
  7. Ihana! Olet kyllä onnekas kun sait tämän tilattua, olen itse katsellut oranssia kultaisena ja sitä ei ole koskaan tilattavissa! Saanko kysyä mikä korun halkaisija on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, sinulla kävi tuuri, sillä oranssia rannekorua kultaisin yksityiskohdin varustettuna löytyy tälläkin hetkellä Hermésin nettikaupasta;

      http://finland.hermes.com/jewelry/enamel-jewellery/bracelets/orange/clic-h-3503.html?nuance=6

      Oranssi on ilmeisesti ollut todella haluttu, sillä tuo sävy myydään vähät väliä loppuun! Tällä hetkellä nettikaupasta näyttäisi kuitenkin löytyvän tuota samaa PM-kokoa, joka löytyy siis myös minultakin. Korun halkaisija on 6cm ja suuremman GM-koon 6,5cm. Ei siis kovin häävi kokoero näissä :)

      Poista
    2. Huomasin, että haluamani olisi nyt tilattavissa, pohdin vain kokoa..
      Mitataanko tuo 6/ 6,5 cm sisähalkaisijasta, vai kattaako se siis koko halkaisijan reunojen kanssa? Lisäksi olisin vielä kysynyt korun leveyttä, 1 cm?

      :)

      Poista
    3. Mitta kattaa koko halkaisijan reunojen kanssa! Ja korun leveys tarkasti mitattuna 1,1cm :)

      Poista
    4. Kiitos tiedosta oikein paljon. Nyt alan pähkäilemään ;)

      Poista
    5. Mielelläni autan! Älä epäröi kysyä, mikäli mieleesi juolahtaa muita kysymyksiä koruun liittyen :)

      Poista
  8. Vau! Onko sulla instagramia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan löytyy, tosin tällä hetkellä tunnukseni on yksityinen, syystä etten ole ehtinyt sitä useampaan kuukauteen päivittelemään :)

      Poista
    2. **syynä se, että olet sama kirjoittaja blogin with a hint of luxury kanssa :) sama tekosyy tällä toisellakin blogilla ettei julkaise instagramia..

      nauretava tekosyy ''en ole ehtinyt päivittelemään sitä moneen kuukauteen''

      Poista
    3. Naurettavaa? Mitä naurettavaa siinä on, ettei instagram profiilini ole koskaan ollut julkinen, siitä syystä, etten ole koskaan päässyt sen kanssa edes alkuun. Profiilista löytyy tällä hetkellä n. 5 kuvaa, joten miksi edes tunnustani julkaisin, kun en instagramia käytä muutenkaan? Ja edelleenkin, minulla ei ole _mitään_ tekemistä tuon toisen blogin kanssa tai hänen kirjoittelunsa.

      Poista
  9. Parhaat lahjat tulevat oranssissa laatikossa :) Upea ja tyylikäs valinta! Itse olen ollut tosi tyytyväinen omaani ja se on kyllä ollut ahkerassa käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä lausetta ei voi olla komppaamatta, kiitos Mikko! Nyt sen vasta ymmärtää itsekkin, kun omansa on pitkän harkinnan jälkeen kotiuttanut.. :) Klassisen värivalinnan johdosta, uskon, että omanikin tulee saamaan vielä rutkasti käyttöpäiviä tulevaisuudessa!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. On ollut kyllä kaiken sen pähkäilyn ja mietiskelyn väärti! :) Kiitos Jennifer ♥

      Poista
  11. Ihana <3 Itse katsellut tuota ja oranssia ;)

    Place for Dreams

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, siinäpä vasta dilemma! Jotenkin mä veikkaan, että jos olisin päässyt itse paikan päälle kurkistamaan väritarjontaa, voisi tällä hetkellä valkoisen sijasta koreilla ranteessa jokin aivan muu väri. Ainakin kaikista kuvista päätellen harmaakin oli iiiiihana! ♥

      Poista
  12. Todella upea koru ja tuo väri oli aivan nappivalinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, minä ja koru kiitämme! Valkoinen on kieltämättä varma ja klassinen valinta! Eipä tarvitse kauaa miettiä keskenään yhdisteltäviä osia :)

      Poista
  13. Ihana!! Mistä tilasit kyseisen kaunokaisen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katriii! :) Korun tilasin suoraan Hermèsin omasta nettikaupasta, http://finland.hermes.com/ Varoituksen sanana, tuonne ei kannata mennä vain "katselemaan" ;)

      Poista
  14. Kertakaikkisen UPEAN korun olet kyllä hankkinut! Aivan sinun näköisesti - menee kyllä varmasti kauniisti muiden tyylikkäiden asusteiden ja asujen kaverina ;) Ja tuo valko-kultainen versio on kyllä ajattoman klassinen! :)


    PETITE LIVING


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan paljon kiitoksia Maria! Vaikkakin sävyn kanssa tuli pohdittua pitkään, niin kyllä mä vaan olen supertyytyväinen tähän valko-kultaiseen, se on juuri mitä sanoit; niin ajaton ja klassinen, että menee varmasti vielä monen vuoden päästäkin! Ja enkä kiellä etteikö punainen olisi vienyt sydäntäni mennessään, mutta sen yhdisteltävyys olisi voinut olla aikamoinen tenkkapoo näin järjellä ajateltuna ;)

      Nyt täytyy päästä vain ikuistamaan kuvia tuosta kaunottaresta asuun yhdistettynä, joten saas nähdä mitä sen ympärille keksiikään! ♥

      Poista
  15. On se vaan u-p-e-a! <3 Mietin tätä yhdessä vaiheessa lahjaksi miehelleni, mutta taitaa tuo kokoero olla niin pieni, ettei isompikaan noista istuisi leveämpään ranteeseen? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi kieltämättä olla hiukan liian nafti miehen ranteeseen :/ Nimittäin jo tuon suuremman GM-koon ympärysmitta ei ollut tästä omastani kuin 0,5cm suurempi ja sekin olisi passanut minulle, vaikka pieniranteinen olenkin :/ Tässä mietiskelinkin, että onkohan liikkeissä näitä koruja miehille ihan erikseen, heidän omassa kokoluokassaan?

      Voi surku, se olisi varmasti ollut erittäin mieluinen lahja! Ainakaan itse en pistäisi lainkaan pahitteeksi jos paketista joskus pilkahtaisi oranssinvärisen rasian reunusta, hih :)

      Poista
  16. Miksi pidät kahta blogia? ihan varmasti olet sama henkilö kuka pitää tuota toista blogia:) miksi muuten kumpikaan teistä ei näytä kasvojansa, teillä on samanlainen makuuhuone jossa otatte aina kuvat ja kaiken lisäksi tällä hetkellä TÄYSIN samanlaiset kynnet.

    http://hintofluxury.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minun mielestäni tuon 'kopioblogin' pitäjä on joku ihan toinen. Senhän näkee ihan kaikesta. Harmi, että jollakin on niin huono itsetunto, että täytyy kopioida toisilta eikä voi tehdä omansalaista blogia. :(

      Poista
    2. Believe me, me olemme kaksi eri henkilöä. Tuo kuullostaa jo todella sairaalta, miksi ihmeessä pitäisin kahta erinäistä blogia?! Mitä siitä edes hyötyisin? Valitettavasti en osaa sanoa, mitä hän touhuaa, sillä en hänen blogiansa edes lue. Sinuna jatkaisin hieman tarkempaa tutkimistyötä, niin voisit huomatakkin ne tosi seikat, ettei minulla ei ole mitään tekemistä tuon kanssa.

      Poista
    3. Ano: Moikka! Ymmärrät varmaan, ettei tämä keskustelupalsta ole mikään asioiden ruotimispaikka ja tästä syystä kehoittaisinkin sinua olemaan jatkossa meilitse minuun yhteydessä, mikäli tahdot asiasta sen tarkemmin keskustella :) Näin on reiluinta kaikille!

      Mukavaa päivänjatkoa! :)

      Poista
  17. IHANA! Aivan täydellinen syntymäpäivälahja ;)

    Mutta voi ei, pitikö sun kertoa, että Hermésin nettikaupasta voi tilata noita Suomeen :D Mun on nyt pakko jotenkin blokata se sivu tai muuten on kohta oranssi paketti tulossa kohti kotia...

    Nimim. Myös synttärit tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Pahoitteluni jo etukäteen jos meinaan uhkaavasti aiheuttaa lovea lompakollesi ;) Haha! Mutta totta tosiaan, niin sieltä vaan pystyy.. valitettavasti ;) Thank god hermesin nettikaupasta ei löydy puoliakaan sen oikeasta väritarjonnasta, voisi muuten olla blokkaamisen paikka täälläkin! :D

      Oih, täytyykin pysyä kuullolla ja jänskätellä mitä mahtaa neidin synttäripaketista kääriytyä, hih ;)

      Poista

Suositut tekstit