tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tiistain kuulumisia

Työpäivä takana ja kiva kun töistä lähtiessä aurinko yhä edelleen jaksaa paistaa.. :) Pysyy mieli virkeänä koko päivän! Pientä hässäkkää on ollut päällä enkä ole saanut aikaiseksi teille postattua, pahoittelen. Kaikki postausvinkit olen kuitenkin pistänyt korvan taakse ja rupean niitä toteuttamaan heti kuin aika riittää. Tässä yksi julkaisematon päivänasu (taino oikeastaan työasu..)
Uusi hennesin bleiseri osottautui varsin hyväksi ostokseksi, väri on ainakin ihan nappi! Vaalea silkintuntuinen paita on myöskin H&M:stä. Eilen kävin kynsihuollossa ja yllätyin itsekkin kun vaihdoin värin vaaleanpunaiseen. Liekö tehnyt kevät ja värit tepposia mielelle? Mielikuva ja työn tulos olikin sitten jotain aivan muuta..
Lopputulos ei kuitenkaan mielyttänyt itseäni ollenkaan ja nyt sitten joutuu sinnittelemään näillä sen 3vk, noh aina ei voi onnistua.. Kuka sanoi, että vaihtelu virkistää, nyt on virkistys kyllä kaukana :D
Kokoonpano vaaleissa sävyissä. Eräs lukija pyysi, että tekisin kevään must-have hankintalistan, joten seuraavaksi tulossa postausta siitä. Myös kohta saan käsiini uudet ihanat baltsutkin, joista olen teille höpötellyt! Katsotaan miltä näyttävät luonnossa, kuvautan ne heti teille kun vain ne kotiutan. Treeniputki yhä edelleen jatkuu ja kohta suuntaankin salille ja valmistaudun taas huomiseen työaamuun :) Reipasta tiistaita!

16 kommenttia:

  1. Täydelliset vaatteet ja ihanathan noi kynnet on! :)
    Onkohan noita paitoja vielä H&M:ssä, itsekin haluaisin käydä hakemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Itse en ole ainakaan vielä tykästynyt näihin.. :( Ehkä ajan kanssa.. Liikkeissä noita ei taida enään olla, mutta H&M netissä oli alennuksessa 9,95e. Kannattaa käydä aamulla kurkkaamassa kun täytöt saapuu 7-8 aikaan niin on varmasti kokoja jäljellä! :)

      Poista
  2. Mulla olisi toivepostausta. Olisi kiva lukea kosmetiikasta, jota käytät ja mitä suosittelet.
    Suositukset kun ovat aina lämpimästi tervetulleita. :)

    Terkuin Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pidemmän aikaan jo miettinyt tekeväni sellaisen ja nyt teenkin sitä suuremmalla syyllä kun sinäkin sellaista toivoit! :) Palaan mahd.pian asiaan postauksen muodossa :)

      Poista
  3. Ihanalta vaikuttaa asu, värit ovat jotenkin niin mukavan heleät!

    Kynnet on mun mielestä upeat joten älä turhaan huolehdi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos ihana Reetta :) Ehkä näihin tottuu! Ei aina tylsää valkoista ja kaavoihin kangistumista.. Keväällä pitääkin hieman rikkoa rajoja :)

      Poista
  4. Kaunis asu :)
    Itekin otin geelikynnet viime vuoden lopulla, halusin kokeilla. Olihan ne ihan nätit, mutten kuitenkaan tykännyt kynsistä yhtään. Ne näyttää aina luonnottomilta, vaikka kuinka neutraalit sävyt ja mallit kynsissä olisi. Omat kynnet on kuitenkin kaikkein parhaimmat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, tuntuu, että on aina melkein samanlainen asu, ehkä pitäisi vähän räjäyttää pottia ja lisää väriä asuihin ;) Se on kyllä totta, itse tosin rakastan rakennekynsiä ja melkein 2vuotta pitäneenä, en ehkä voisi enään luopua niistä. Ainut mitä on ikävä on se, että omia kynsiä voi lakkailla vaikka jokapäivä eri väreillä asuihin sopivaksi :/ Todella hyvä keino jos haluaa luonnolliset kynnet on oman kynnen geelaus, tätä ei mielestäni vielä tehty kauhean monessa paikassa ennenkuin otin rakennekynnet. Huolitellut, mutta luonnolliset! Sopivat juuri kesään :)

      Poista
  5. Mäkin sain juuri pitkällisen metsästyksen jälkeen kotiutettua ton samaisen bleiserin, se on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse klikkailin samana päivänä nettiin ilmestyttyä :) Ihana on!

      Poista
  6. Upea asu! Kaulakoru viimeistelee aivan täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Nirso! :) Täällä kaivattaisiin niin kovasti jo uutta kaulakorua kun taitaa tuo omani olla jo hieman nähty.. ;)

      Poista
  7. Missä käyt ottamassa kynnet ja paljon ne maksaa siellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynnet käyn laittamassa vanhalla työkaverilla Aksulla, Tikkurilan Salon Vivalissa :) Normaaleille asiakkaille n.65e ylöspäin, riippuu ihan mitä koristeluja haluaa jne :) Jos haluat numeron voin laittaa sen kehiin!

      Poista
    2. Tuo bleiseri on täydellinen. Sovitin itse samaa. En vain tiedä missä tuota pitäisi ja talvitakin alle tuo ei varmaan mahdu. Ihana väri ja malli ja hinta sopiva! Onko sinulla muuten ripsienpidennyksetkin? Paljon maksat niistä?

      Poista
    3. Bleiseri on kieltämättä kyllä aikas ihana ja todella hyvin istuva! :) Se on kyllä totta, ehkä ilmojen lämmetessä kunnolla, sitä voisi pitää ainoastaan noin :) Töissä menee hyvin tuollaisenaan! Minulla ei ole kestoripsiä vaan itse liimailen irtoripsiä.. :)

      Poista

Suositut tekstit