keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Denim shaali

Heipsan ihanat! Täällä vietellään viimoista vapaapäivää ja mitäs ihmettä tuolle säälle on tapahtunut? Rukouksiini ei selvästi ole vastattu, enkä saanut sitä viimeistä aurinkoista vapaapäivääni mitä niin kovasti eilen toivoin :( Kohta lähden keskustaan pyörimään ja rupesin miettimään asua tuohon koleaan säähän.. Täytynee varmaan ottaa sateenvarjokin varuilta laukkuun mukaan ettei sää pääse yllättämään :/

Muutama lukija onkin kysellyt Denim huivini perään ja totta tosiaan sitä ei ole tullut pidettyä pitkiin aikoihin. Tänään siihen asiaan tosin tuli muutos ja halusin välittömästi sen mukaan tämän päivän asuuni, johon valkkasin kokonaan valkoisen yläosan. Tumma huivi mielestäni toimii aika hyvin neutraaleihin yläosiin ja asusteisiin yhdistettynä!
Eilen piipahdin Lindexillä yhden jutun perässä, mutta sen "jutun" sijaan nappasin rekistä tämän valkoisen paitulin, joka jakun alta pilkistelee. Olen aikaisemmin jo ihastellut tätä näyteikkunasta, mutten ollut kovinkaan vakuuttunut siitä noin muuten. Joku voima sai minut kuitenkin raahaamaan sen sovituskoppiin ja voi pojat, mukaahan se lähti. Valkoisia yläosia kun sopivasti vaatekaapistani puuttuukin oli tämä napattava mukaani, nyt minulta löytyy jo peräti kolme valkoista yläosaa! ;)
Pitkään laukkutauolla ollut Speedy pääsi mukaan asuuni ja housukaapista nappasin viime vuotiset hennesin harmaat farkut. Tämän päivän ensimmäinen iloni oli kun huomasin, että herrasjestas nämä housut on liian suuret, pepusta löpöttää kuin viimistä päivää. Viime kesänä pystyin juuri ja juuri pitämään näitä, vaikka silloinkin puristi jokaisesta saumasta ja lähestulkoon pursusin yli näistä pöksyistä.
Jippii sali on tuottanut tulosta vaikka sitä ei itse huomaakkaan, mikäs sen parempi motivaattori! :)
Eilen nämä baltsuset melkein pääsivät käyttöön, mutta valkkasinkin sitten ihan toiset lähtiessä - no nyt ne pääsivät tämän päivän asuuni mukaan! Baltsut tosiaan ovat Brandokselta ja sellaiselta merkiltä, kuin Ras. Muutamia hajakokoja oli vielä jäjellä..
Kannattaa kurkata heidän nettisivuilleen mikäli haluatte baltsut tilata. Kipinkapin kenkiin tästä.
Time to go! Kiitos muuten ihanista kommenteistanne viimeisimpiin postauksiin, saitte suuren hymyn huulilleni<3 Eräs lukijani toivoikin juttua tästä huivista, että asujen muodossa näyttäisin mihin sen itse mahdollisesti yhdistäisin, joten yritän saada sen teille huomiseksi tehtyä! Kivaa keskiviikkoa kaikille säästä huolimatta! :)

Ps. tuosta uudesta valkoisesta paidasta parempaa kuvaa illemmalla!

26 kommenttia:

  1. Toi jakku on aivan ihana, sulan...!!

    VastaaPoista
  2. Tuo huivi on kyllä niin kiva ja toimii vaaleiden vaatteiden kanssa ihanasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Reetta! Tulee minunkin mielestäni tuo huivi ehkä paremmin esiin tuosta valkoisesta combosta, kuin tummasta :)

      Poista
  3. Heippa!

    Onko nuo kengät normaalia kokoa vastaavia vai ennemmin pientä/suurta mitoitusta?

    -cc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kengät ovat normaalia mitoitusta, eli kannattaa tilata oman koon mukaan! :)

      Poista
  4. Ihana asu jälleen kerran ja kyllä tuo huivi tekee kokoinaisuudesta niin kivan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celina<3 Asusteilla saa ihmeitä aikaan ;)

      Poista
  5. Kääk kivoja housuja joka postauksessa! Osoisitko kertoa mistä nuo army housut oli ja entäs mistä nuo jotka sinulla on tässä postauksessa? :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tämän postauksen housut ovat hennesiltä, mutta heiltä löytyi tänäkin keväänä ihania vaaleita pöksyjä! :) Kollaasin armyhousujen ostopaikkaa en tiedäkkään, mutta Zarassa näytti olevan ihania armyhousuja ainakin viime reissullani :)

      Poista
  6. Passaa kyllä paremmin ku hyvin tuo huivi tuohon asuun :) Tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  7. Aivan täydellinen asu. Sulla on kyllä ihan mieletön värienhallinta :)
    Kyllä parhaat inspiraatiot olen saanut sinulta viime aikoina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vinde miten ihana kommentti! :) Suuret kiitokset! Ja voiko parempaa palautetta kuullakkaan kuin, että insipiraatio välittyy myös kanssa ihmisiin :) Se kun on tarkoituskin!!<3

      Poista
  8. Ai sinulla on tuo huivi-ihanuus Vuittonilta! Kaikkea ihanaa sinulta löytyykin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih höpsistä! Tuo huivi on jo viime kesän heiniä, en vain ole pitkiin aikoihin päässyt ulkoiluttamaan sitä :/

      Poista
  9. Mä rakastan sun tyyliä!!! Niin ihanan hienostunut ja tyttömäinen, mut ilman et se ois liian busines. ;)

    olisitko niin ihana ja voisit laittaa ton paidan linkin verkkokaupasta, näyttää nimittäin aika kivalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Tällaiset palautteet ovat ihan parhautta<3 Illalla piti teille postaus paidasta tehdä, mutta jääkin huomiselle, tässä kuitenkin linkki tähän paita ihanuuteen:

      http://www.lindex.com/fi/6809976/?styleId=26894233

      Ihanaa viikonloppua sinulle Mari!

      Poista
  10. Mikä tuo paita on? Siis millainen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä suora linkki tuohon paituliin - tai no itseasiassa toppiin:

      http://www.lindex.com/fi/6809976/?styleId=26894233 :) Huomenna on vielä tulossa parempi postaus paidasta! :)

      Poista
  11. Toi huivi on kyllä nätti. Mietin ton ja sen beigen välillä :) toi olis vaan niiin vaihtelua valkoselle ja mustalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih itsekkin olen ihastellut sitä beigeän sävyistä (jo viime kesästä..) Hieman mietityttää sen arka väri :/ Nämä siniset eivät samalla lailla mene huonoon kuntoon, kuin normaalit heidän shaalinsa. Tässä denimissä on joukossa muistaakseni tuota lurex lankaa, joka hiukan estää sitä huonoon kuntoon pääsyä :)

      Poista
  12. Hei ja kiitos kivasta blogista! Kyseinen huivi himoittaisi myös minua ja kiinnostaisi tietää mitä se suunnilleen maksaa? Mielestäni tuo huivi on kauneimmillaan demininä vaikka mieli itselle tekisi vaaleanpunainen vaihtoehto.
    Mukavaa kesän odotusta ja voi pojat, jos olet ostanut tuon aivan mielettömän Miu Miun rusettilaukun :) !!!

    VastaaPoista
  13. Moikka! Huivi olen viime kesänä ostanut joten hinta on pyyhkiytynyt kyllä ihan totaalisesti muististani.. Oisko se ollut silloin n.360e? Ainakin alle 400e se oli. Nythän hinnat ovat jälleen nousseet joten voivat hyvinkin olla siinä 400 tietämillä tällä hetkellä. Kannattaa muuten kurkata Saksan Vuikkarien sivuille, siellä näkyy oikeat tämänhetkiset hinnat :) Molemmat ovat todella kauniita, joten kieltämättä kumpikaan värivalinta ei voi mennä pieleen ;) Hih huomenna saatte kurkata tuon looran sisään! Kaunis kiitos kommentistasi<3

    VastaaPoista
  14. Millaisessa kunnossa sinulla on pysynyt tuo huivi? ALEXA kirjoitti blogissan (http://alexadagmar.blogspot.com/2012/05/vuittonin-huivista-video.html#comment-form) omasta huivistaan, joka oli mennyt parissa viikossa tosi kuluneen näköiseksi. Osaatko sanoa, onko tuo sinun huivisi erilaista kangasta? Kuitenkin huivit taitaa olla samaa hintaluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lindsay! Tämä huivi on pysynyt priimana kun en ole sitä vielä ehtinyt kuin kolmisen kertaa käyttää.. Luin myös Alexan postauksen tuosta huivista ja niin on samalla tavalla käynyt myös minun toiselle shaalilleni, joka oli samanlaista materiaalia kuin Alexan. Huivissani on muistaakseni juuri tätä kyseistä lurexlankaa, joka estää tuon huivin nyppyyntymisen, joten kannatan ehdottomasti ostamaan lurexia sisältävän huivin! Denim on hitusen kalliimpi kuin normaali shaali, mutta ainakin kestää tuplasti pidempään hyvänä!! :)

      Poista

Suositut tekstit