keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Ostoksia part I

Eiliseltä ei sen kummemmin enää muuta tarttunut, hain eilen tuon kitinvärisen Zaran villakangastakin, jonka voitin huutiksesta, eräältä henkilöltä ja täytyy sanoa, että oli kyllä nappiostos! Vaatekaapista onkin kauan puuttunut juuri tuon värinen villakangastakki. Kiinni laitettuna takki laskeutuu kauniisti A-linjaan. Tähän ajattelin ommella erään pikkuisen turkiskauluksen, mutta saas nähdä toteutanko ideaani.
Päällä paita ja takki - Zara, kaulakorun ostopaikkaa en muista, lompakko LV. Takista saatte vielä parempaa kuvaa myöhemmin, muuten jatkoin matkaani Ajatareen, jossa olen viimeisen kuukauden aikana käynyt varmaankin kymmenen kertaa pälyilemässä ihanaa karvaliiviä. Tämä samainen karvaliivi oli viime vuoden syksynä kovassa alessa, mutta en sitä silloin tajunnut ostaa ja lopulta se päätyi normaalihintaiseksi.

Eilen käytyäni jälleen siellä, huomasin sen hinnan pudonneen yli puoleen ja nappasin sen vihdoin mukaani. Karvaliivissä on ainoastaan turkisosa tuossa edessä ja takana henkselimäinen kangasosa.
Kotiin kiikuttamisen jälkeen mulle iski ihan kauhea katumus tätä liiviä kohtaan (?) Olen juuri niitä ihmisiä, jotka ostavat juttuja ihan hetken mielijohteesta ja myöhemmin sitä sitten miettii miksi ihmeessä oikein ostin tämän? Liivillä ei ole kuitenkaan palautus/vaihto-oikeutta, joten nyt joudun elämään vaan tämän liivin kanssa :D Eiköhän tämän ympärille keksi mitä kivempia asukokonaisuuksia!

8 kommenttia:

  1. Siis ihan mielettömiä ostoksia nuo molemmat :) Pajonko oli turkisliivillä hintaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin sain päätökseen tämän villakangastakki episodin :) En ihan tarkalleen muista, mutta sen muista, että vähän liian paljon budjetille..

      Poista
  2. Hei jos jossain vaiheessa haluat luopua liivistä ilmottele! :) tietty tarkempaa kuvaa voisin haluta ennen. Oon niin samanlainen ns tunne shoppailija ja joskus harmittaa! Sain joululahjaks mustan turkisliivin ja kaipaisin kaveria sille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIva tietää, pidän todellakin mielessä! Se on kyllä paha tapa, varsinkin tälläisille tuotteille joita ei voi vaihtaa, eikä palauttaa :/ Tulee hetkellinen huuma ja sitten kun se laskee mitään ei oo tehtävissä, hmm.. :D

      Poista
    2. Niimpä.. Onko vuikkarilla TAAS noussu hinnat?

      Poista
    3. no ON! :( Kohta siellä maksaa Speedy jonku 800e tätä menoa.. :D

      Poista
  3. Että sulla on ihania juttuja :) !

    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpsis!! Juuri tänään ihastelin sun blogin juttusia! :)

      Poista

Suositut tekstit