torstai 10. toukokuuta 2012

Torstaita

Päiväni on kulunut pitkälti töissä ja sen jälkeen suuntasin suunapäänä kynsihuoltoon, josta juuri kotiuduin. Tällä kertaa ylitin itseni täysin ja hankin räväkän pinkit kesäkynnet valkoisilla koristeluilla ja täytyy myöntää, että aivan ihanat on! Niistä voisin huomenissa napata teille muutamat kuvat näytille ja tosiaan aika erilaista matskua kuin ennen :) Kyllä se hovikynsientekijä Aksu vaan osaa hommansa!

Muutaman päivän takainen työasu näytti kutakuinkin tältä. Yritin hiukkasen harjotella "väripöksyillä" ja yhdistin sen kokovalkoiseen yläosaan. Housut ovat luonnossa tummat vanhanroosat, eikä suinkaan beiget niinkuin kuva antaa ymmärtää. Täytyy myöntää, että viihdyin näissä housuissa tuttuihin ja turvallisiin tummiin housuihin verrattuna, ehkäpä kohta siirryn lennosta värikkäimpiin yksilöihin.
Kuvan jakku, paita ja housut ovat Zarasta. Kaulakoru on viime talven alelöytö Cubuksesta. Kovassa jokapäiväisessä käytössä ollut kaulakoru pääsee vihdoin ja viimein lepäilemään kaappiin, koska olen löytänyt uuden mitä ihanimman statement kaulakorun, joka koostuu pienenpienistä vaaleista helmistä ja suurista "timanteista". Löydön tein aivan sattumalta ja koittakaahan kestää - sitä tullaan todennäköisesti myös näkemään kyllästymiseen saakka täällä blogin puolella..
Huomaattekos kuvassa jotain mitä en vielä ole ehtinyt esittelemään? Brandos tilaus part I-postauksen toinen tuote vilkkuukin lattialla. Teen vielä erillen postauksen kenkuleista niin pääsette näkemään hiukkasen lähempää näitä baltsukoita!

Asiasta toiseen haluaisin nöyrästi kiittää teitä ihania ihania lukijoita joita olenkin saanut viime aikoina paljon lisää. Kiitos kauniista kommenteista joita on tullut niin kommenttiboksiin, kuin sähköpostiikiin! Teidän takianne jaksan täällä kirjotella ja jokainen kommenttinne saa suuren hymyn huulilleni ja päivälleni aurinkoisen alun :) Mahtava huomata kuinka huippulukijoita minulta löytyykään, kiitos!

Nyt hipsin salille ja pistän ipodit niin täysille, että juoksutkin juoksumatolla lähtee kulkemaan! Kivaa torstaita kaikille :)


21 kommenttia:

  1. Toissapäivänä löysin blogisi, ja selasin samalta istumalta kaikki postaukset läpi. Pakkohan se oli samantien naputella itseni lukijoiden kaartiinkiin, blogisi on aivan ihana! Kunpa itsekin osaisin pukeutua noin klassisesti ja kauniisti, ja varsinkin jos oppisin käyttämään vaaleita asuja, kuten sinä! Rakastan pukeutumistasi, asusteitasi, vaatteittasi ja kaikkea pukeutumisessasi! Taidanpa lopettaa tämän ylistyksen tähän, ettei mene ihan överiksi :D Tällaisia blogeja olen yrittänyt ja odottanut löytäväni! <3 Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jestas miten ihana kommentti! Tässähän ihan nöyristyy.. :) Suurkiiitos!<3 Ja mahtavaa, että olet löytänyt tänne! ja höps päinvastoin kiitos sinulle ihanasta kommentistasi :)

      Poista
  2. Kaunis asu :) Voi miten suloiset ballerinat siellä ! Tahdon myös <3

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ei Satu muuta kuin Brandokselle tilausta tekemään! :)<3

      Poista
  3. Aivan ihania ballerinoja olet Brandoksesta tilannut. Pitää itsekin katsastaa valikoima. Aloitin viime viikolla kirjoittelemaan blogia myös, olen siitä joskus sinulle maininnut, että jonain päivänä aloitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella mennä kurkkimaan! Välillä sinne rantautuu mitä kauniimpia baltsuja mitä ei muualta löydykkään :) Hei kiva juttu, että olet liittynyt kaartiimme :) Käyn heti kurkkimassa blogiasi!

      Poista
  4. Täydelliset ballerinat taas jälleen kerran! :) Mä en nähny siellä tommosia kun katselin pari päivää sitte ja nykyään joka päivä pakko käydä kurkkimassa jos ois tullu jotain kivoja uutuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olen huomannut saman, että tosiaan nopeammat syö hitaat :/ En sitten tiedä, tuleeko sinne täyttöjä ollenkaan? Ainakin noita kiiltonahkaisia baltsuja oli tullut uusi erä mustana, mutta nudea ei olekkaan vähään aikaa heidän sivuilla näkynyt :/ Toivottavasti saat vielä omasi!<3

      Poista
  5. Voi vitsit, täältä sun blogista löytyy aina niiiin ihania asuja :)

    VastaaPoista
  6. Noi kiiltävät baltsut on kyllä ihanat<3! Täällä yritetään metsästää kokonaan tuollaista "Jelly" materiaalia olevia nudeja rusettibaltsuja, lienee mahdottumuus :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekkin! Itsekkin pidän nuista ihan hirmuisesti :) Oletko kurkkinut Brandoksen tai Hepon valikoimiin? Heposta ainakin löysin ne mustat yksilöt ;)

      Poista
  7. hei käytötkö sitä sun sini/valkoista lv:n huivia ollenkaan? olisin kiinnostunut ostamaan sen jos et käytä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Muutamia kertoja olen sitä pitänyt, mutta nyt en ole hetkeen :/ Valitettavasti en siitä kuitenkaan luovu, jos vaikka kesällä saisi sen useampaan käyttöön! :)

      Poista
  8. olis kiva jos tekisit kuvia miten sitä käyttäisit mihin yhdistelisit jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei voisin tehdäkkin heti ensviikolla, kiva idea! :)

      Poista
  9. Sulla on ihana blogi! Tosi paljon omaa tyyliäni kuvaileva ja ihania kuvia <3 Suosittelen omassa blogissani ku taas kirjoitan sellaisen tekstin :)
    http://boudoir-pini.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiiitos Pini!<3 Tällaista palautetta on aina kiva kuulla, ettei kaikki ole ihan kuoleman tylsistyneitä höpötyksiini ;) Pitääkin käydä kurkkimassa! :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Näytät myös tykkäävän Zarasta paljon :) Mä oon sielä töissä niin jos löydät jotain kivaa netistä etkä ehdi käydä koluamassa kauppaa niin laita mulle vaikka viestiä, voin laittaa varaukseen ;)

      Poista
    3. Ai tykkäänkö! Suorastaan rakastan Zaraa! Voisin ihan huoletta shoppailla jokaisen vaatekappaleen sieltä.. ja pukeutua päästä varpaisiin kys.merkkiin ;) Hih voi kun olet kultainen Pini, pitääkin pitää mielessä!! :)<3

      ps. Pini miten ihmeessä voit olla Zarassa töissä ilman, että shoppailet jokaisen ihanaisen vaatekappaleen sieltä?!! Huh tekisi tiukkaa meikäläiselle.. :)

      Poista
    4. No mun palkka kiertääkin sielä ympyrää, se tulee takaisin joka kuukausi :D mun koko vaatehuone on pelkkää Zaraa :D

      Poista

Suositut tekstit