torstai 3. toukokuuta 2012

Kiire

Kivaa toukokuun alkua kaikille! Nyt täytyy ihan oikeasti myöntää, että täällä ruudun toisella puolella vedellään tukka putkella paikasta toiseen, ettei aika meinaa riittää kaikkeen. Tuntuu, että aika loppuu ihan kirjaimellisesti kesken ja puolet asioista jää tekemättä. Työvuorot on tehty niin ristiinrastiin, että kun ehtii hitusen hengähtää niin olkapäillä painaa muut hoidettavat asiat.. Siksi pahoittelen kovasti tämänhetkistä hidasta postaustahtia, yritän kuitenkin parhaani kaikinpuolin päästä takaisin ruotuun :)

Kohta olisi aika hipsiä iltavuoroon, mutta ehdin juuri ja juuri napsasta muutamat asukuvat ennen sitä. Päälle valkkasin uuden Zaran valkoisen jakun, jota en olekkaan vielä ehtinyt testaamaan.
Päälle pääsi aikasempi huutislöytöni, tuo Vilan harmaanbeige röyhelömäinen tuubitoppi, johon yhdistin ylläripylläri lempparikoruni, sekä Zaran jakun. Ihan mahtavaa, kun säät on noin lämpimät, että tarkenee jo pelkällä jakulla! Ainakin täällä painetaan menemään jakun kanssa, pärjättiin tai ei :) Pitkään "tauolla" ollut Vuikkarin Damier neverfull pääsi pitkästä aikaan käyttöön. Arvasin kun viimesempänä tuli hankittua monogramkuosinen, että tämä jää varmasti vähemmälle käytölle ja niin myös kävikin. Olen aina ollut enemmän monogramtyttönen, kun damier ja siksi tämä laukku onkin jäänyt ainukaiseksi poikkeukseksi laukkukokoelmassa.
Tiedättekö sen tunteen, kun jotain kauan unohdettua löytyy ihan sattumalta laatikon kätköistä?
Viime kesänä kovassa huudossa olleet beiget wedgenilkkurit löysin tänään ihan sattumalta teipatusta kevätkenkä pahvilootasta ja voi sitä ilon päivää! En edes muistanut omistamani näitä ja kovalla hingulla halusin ehdottomasti päästä koeajamaan ne heti tänään. Niin kovassa käytössä ovat olleet, ettei kenkien merkkiäkään enää pysty hahmottamaan sisäpuolelta. Muistan kuitenkin, että näitä myytiin aikaisemmin myös mustana ja hitusen olen sen jälkeen harmitellut miksen niitä hankkinut..
Nyt kello näyttää ihan liian paljon, että lähdempäs valmistautumaan iltavuorooni juosten! Nauttikaan te ihanasta aurinkoisesta säästä ja toivottavasti palaillaan vielä piakkoin uudemman postauksen kera :) Mahtavaa auringontäyteistä torstaita teille ihanille!

19 kommenttia:

  1. Sun asut on aina niin ihanan raikkaita ja muutenkin ihania :) Pitäisi itsekin uskaltautua käyttämään enemmän vaaleita värejä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kauniista sanoistasi :) Kiitos, että jaksat aina piristää päivääni kommentillasi :) Varsinkin näin kesää vasten tuntuukin luontevammalta kokeilla vaaleampia värejä!

      Poista
  2. Jos sulla on kiinnostusta myydä toi damier neverfull, niin täällä olis ostaja! :D Jos muistat, niin kyselin sulta aiemmin vinkkejä neverfullin ostoon ja kuosin valintaan, joten jos oot aatellu myydä ton, niin voisin olla kiinnostunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihan vielä en ole luopumassa laukkusesta, mutta jos tulen toisiin aatoksiin pistän sen tuonne korvan taakse hautumaan.. ;) ja tottakai muistan meidän neverfull höpöttelyt :)

      Poista
  3. Tykkään tosi paljon sun tyylistä :) Ehkä liian henk.koht kysymys, mutta ihan vaan mielenkiinnosta kysyn että mitä teet työksesi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos!<3 Sen verran voin avittaa, että päivittäin tulee pyörittyä vaatteiden parissa ;) Auttoiko yhtään?

      Poista
  4. Iiihanat kengät!!<3 ja täällä on kans neverfullista kiinnostunut, jos joskus päätät myydä sen ;) ellen ole jo ostanut omaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Jennifer<3 Vielä en taida olla luopumassa, mutta mietinnän alla.. ;)

      Poista
  5. http://www.dailymail.co.uk/news/article-2139148/Patricia-Krencil-Tanning-mom-took-daughter-5-sun-booth-lashes-critics.html

    varovasti sen "solkkusi" kanssa ajoissa, tuossa esimerkkiä miten voi päätyä näyttämään kulkukoiran repimältä nahkalaukulta kun tavoittelee "kaunista ja tervettä päivetystä" :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhistus minkä näköinen! :D Siinä onkin hyvä varoittava esimerkki, mutta täällä ollaan nyt jo pistetty solkut nurkkaan ja otettu ihan omaa aurinkoa pintaan ;)

      Poista
  6. Olet kyllä niin tyylikäs ilmestys, että huhhuh! Muuttaisin mielelläni sun vaatekaappiin, sillä sulla on niiiin ihania vaatteita :D

    Ja noi kengät, meinasin aikoinani noi samat ostaa mutta en sitten ostanut.. nyt kaduttaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana mikä kommentti!<3 Sait meikäläisen hymyn niin korville :) No älä muuta sano, tulee tippa linssiin kun nämäkin rupeavat rehottamaan joka paikasta.. :/

      Poista
  7. Upeat kengät, kaunis koru ja tosi suloinen toppi. You nailed it ♥

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
  8. Hello there, I discovered your website by means of
    Google at the same time as searching for a comparable subject,
    your website came up, it seems to be good. I've bookmarked it in my google bookmarks.
    Hi there, just become alert to your blog via Google, and located that it is truly informative. I am gonna be careful for brussels. I'll appreciate in the event you continue this in future.
    A lot of people might be benefited out of your writing.
    Cheers!
    Feel free to visit my web-site : article source

    VastaaPoista

Suositut tekstit