maanantai 28. toukokuuta 2012

Hempeän vaaleanpunaisessa

Heippis sinne ruudun toiselle puolelle! Pieni hetki on vierähtänyt viime postauksesta ja täytyy myöntää, että työkiireet ovat vieneet tätä likkaa ihan 6-0, ettei ole ollut juurikaan aikaa miettiä asujen kuvaamista tai mitään muutakaan blogiin liittyvää.. Tänään tosin sain pienen paussini, nimittäin ihanan aamuaurinkoisen vapaapäiväni ja ahdatin jo heti aamu kymmeneen timanttihionta kasvohoidon. Teki kyllä niin kutaa! Viime kasvohoidosta onkin melkein 2-vuotta aikaa, joten oli niin rentouttavaa vain olla siinä silmät kiinni ja nauttia :) nyt kelpaa startata kesäkuu heleällä ja puhtaammalla iholla.

Päivänasu koostui valkoisesta ja hempeän vaaleanpunaisesta, josta löytyi ihan pikkuriikkisesti kullanvärisiä yksityiskohtia sieltä täältä. Tällä hetkellä olen niin kovin ihastunut A-linjaisiin kellomaisiin paitoihin, että toinen hyvin saman mallinen luonnonvalkoinen Zaran toppi on melkein kulutettu jo puhki liian useista käyttökerroista ;)
Muistatte varmaan Rusettia tukassa-postauksessa nähdyistä rusettipampuloista? Niitä kun sattui paketista kaksin kappalein löytymään keksin toiselle oivan paikan: nyt se koristaa rannettani. Harmikseni kun en ole vielä missään törmännyt rusettisiin rannekoruihin saa tämä toimittaa hetkellisesti sen paikan virkaa. Sattumalta pampulat olivat vielä juuri samaa sävyä paidan kanssa.

Bukleejakkujen pahin hurahtaja kun olen, päälle kiskasin Zaran luonnonvalkoisen kullanvärisillä napeilla varustetun jakkusen. Kaulakoru ei taida ihan natsata noiden kultaisten yksityiskohtien kanssa, mutta eipä se vissiin ihan kauheasti silmiin pistä? :)
Hetken "laukkutauolla" ollut Artsyn nappasin tänään mukaan käyttööni. Tämä laukku jaksaa aina ihmetyttää tilavuudellaan ja eipä nimittäin paljon matkalaukkuja tarvitse viikonloppumatkoille, kun kaikki tarpeellinen mahtuu niin sutjakkaasti tuonne! Vaikkei uskoisi pienempikin versio tästä mielestäni vastasi ihan neverfullin tilavuutta :) Jalkoihin sujautin nuo ihanaiset Burchini kultaisilla logoilla varustettuna!

Semmoisella asulla mentiin tänään. Illaksi olen lähdössä ystävälleni, kun sain tänään 2päivän salikiellon ja viikon auringonotto kiellon! Huhhuh salille kun riittäisi tällä hetkellä niin paljon energiaa, mutta kun ei niin ei.. Täytyy siis odotella keskiviikkoon ja vetästä sitten tuplatreeni, jotta saa kaiken tämän energian kulutettua ;) Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa illanjatkoa lukijoille, minä tästä hipsin ystävälleni

20 kommenttia:

  1. Vau, kaunis asu - as always!



    Roosa

    VastaaPoista
  2. Oi että tuota sinun bukleejakkukokoelmaasi, aikamoinen ;) Onko tuo Zaran sellainen, jota oli myös tummansinisenä kultaisilla napeilla? Vitsit, kurkkasin sitä ohimennen viimeksi, mutta tämän luonnonvalkoisen nähdessäni olen aivan ihastunut!

    Olen sovittanut Zarassa pariakin samantyyppistä jakkua, mutta mikään ei ole ollut oikein mieleeni. Tämä näyttää erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta, täytyy ehkä kipaista seuraavan kerran katsomassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri se jakku jota löytyi myös kauniin tummansinisenä! Huomasinkin jo, että neiti oli käynyt hakemassa omansa ja täytyy sanoa, että aika nappivalinnan teit ;) Zaraan tuntuu rantautuvan nyt tasaisin väliajoin näitä kauniita bukleejakkuja, joten varmasti vielä lisää kaikkea ihanaa on tulossa.. huokaus. Pitää selvästi pysytellä tämän kesän ajan kaukana Zarasta, ettei ehdi tuhlaamaan kaikkia lomarahoja ;) ja istua lomaansa kotona hah :D

      Poista
  3. Löysin sattumalta blogisi, aivan ihania asioita täältä löytyikin! Jään varmsti vakkarilukijaksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla!!<3 lämpimästi tervetuloa blogini pariin :)

      Poista
  4. Täällä toinen bukleejakkuihin hurahtanut! :) Tuo sinun jakkusi on aivan täydellinen, tänään juuri viimeksi hipelöin tuota samaista Zarassa! Olen vaan vitkutellut sen ostoa niin kauan, että enää ei ole edes omaa kokoani jäljellä :/ Tuo on niin naisellinen ja tyylikäs, että! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bukleejakut ovat kyllä niin käteviä ja siistejä! Pienellä muunnoksella niistä saa niin arki-,kuin juhlakäyttöönkin hyvin soveltuvaksi :) Mutta tuleehan näitä, jos omaasi et ehtinyt saada. Olen huomannut, että Zara on jo pulloillaan erilaisia bukleejakkuja, joten ei muuta kuin silmät auki! :)

      Poista
  5. Voi kun ihastutat aina noilla sun asuilla!<3 Mä niin haluun ton laukun omaan kokoelmaani.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla<3 Tämä laukku on kyllä jokaisen pennin hyörylän arvoinen! ;)

      Poista
  6. YYY! Olenkin odottanut, että saan nähdä tuon bleiskan käytössä ;) Upea yhdistelmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos Piniliini ;) On se kyllä vaan niiiin upea tuo jakku!

      Poista
  7. Voi miten ihana asu! :)

    Saanko kysyä kokemuksiasi tuosta artsysta? Onko ollut hintansa arvoinen? Onko siinä vetoketju-kiinnitys? Saanko myöskin kysyä tämän laukun hintaa?

    Toivottavasti et pahastunut tästä kysymystulvastani :)

    -mai

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mai! :) Ja pahoittelut, että pienellä viiveellä ehdin vastata kommenttiisi!

      Artsy taitaa olla näistä Vuiskistani tämänhetkinen lempparini, koonsa ja mallinsa puolesta ja mielestäni on ollut jokaisen pennin arvoinen! :) Jos vähääkään hakusessa on ulkoota kaunis ja supertilava laukku, kannattaa ehdottomasti harkita tätä mallia. Laukussa ei ole minkäänlaista kiinnitystä, mutta mielestäni tähän malliin sopiikin ainoastaan "avoin malli" ilman kiinnityksiä. Laukun tarkka hinta löytynee Saksan Vuittonin sivuilta, mutta hiukan päälle tuhat euroa tällä oli hintaa ja päinvastoin vastaan oikein mielelläni kysymyksiisi ja kerron omista kokemuksistani! :) Mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
  8. Kaunis asu, niin kuin aina! En tiedä minkä tyylistä rusettikoru olet etsinyt, mutta Hennesillä on valikoimassa tälläisiä: http://www.hm.com/fi/product/98442?article=98442-A
    Itse ainakin tykkään että on aika söpönen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Hanna kommentistasi! :) Tuo hennesin rannekoru on todella suloinen, kulta ei taida vaan olla ihan mun juttu.. :( Hakusessa olisi ehkä vaalea nahkainen versio rusettirannekorusta!

      Poista
    2. voi mistä tuo ihanuus roosa pusero on? :)! <3

      Poista
    3. Roosa pusero on Aleksanterinkadun hennesistä heidän Trend puoleltaan! :) Samaisia löytyi myös foorumista! Viime viikolla käydessäni muistaakseni paita oli juuri mennyt aleen, joten kannattaa kipaista pikaisesti ;)

      Poista

Suositut tekstit