perjantai 2. maaliskuuta 2012

Uudet baltsut

Viimepäivät ovat olleet aika hektisiä, töitä on riittänyt, aikaa aivan liian vähän ja kovat salitreenit ovat painaneet päälle.. On tässä lähemmäksi viittä kiloa jo pudotettu, taitaa olla eka kerta kun olen ehtinyt rantakuntoon ennen kesää, jes! Terveellistä ruokaa ja paljon treeniä, niin kyllä ne tulokset rupeaa sieltä näkymään :) Koko alkuvuosi ollaan oltu melkeimpä ilman herkkuja (kovana suklaansyöjänä olen aina ollut varma, että tähän en pysty) mutta mahtavaa on huomata, että kaikki on mahdollista kun vain tarpeeksi löytyy tahdonvoimaa!

Aiheesta toiseen siskoni piipahti Tanskassa ja pyysin häntä tuomaan vaaleanpunaiset rusetilliset baltsut, jos sellaisiin sattuisi törmäämään ja onnenkaupalla näin oli käynytkin. Otan teille heti kuvat saatuani nämä käsiini! Ei taida ollenkaan olla minun väriset kappaleet kyseessä ;)
Olkoot sitten pienet tai epämukavat jalassa niin ihanat nämä ovat, että päätyvät sitten kenkähyllyn ylimmälle hyllylle ihailtavaksi ;) Huomen aamuna palaan jälleen työnmakuun ja toivottavasti ehdin piipahtaa muutamissa kaupoissa ja tulla postaamaan teille mahdollisista ostoksista! Nyt oikein mahtavaa perjantaita kaikille!

9 kommenttia:

  1. Voi en malta odottaa, että voi taas käyttää ballerinoja ulkona! Olen siirtynyt käyttämään ohuempaa takkia sekä ohuempia hanskoja ja huivia. Vieläkun saisi siirtyä ballerinoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! :( Täällä ollaan samalla fiiliksellä. Vielä en ole loikannut villakangastakkeihin, mutta jättämällä jo villapaidat kotiin tuntuu olo selvästi kevyemmältä ;)

      Poista
  2. hei murukka mulle niitä biisukoita sähköpostiin?!:)call u later<3 -S

    VastaaPoista
  3. uusi lukijasi ilmoittautuu. Kiva tyyli sinulla! Laittaisitko postausta kevään must have hankinnoistasi niinkuin syksyllä teit?

    t:hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tervetuloa lueskelemaan minunkin puolestani :) Hei todella hyvä idea, toteutan heti ensi viikolla!

      Poista
  4. Moikka! Voisitko ajatella tekeväs postauksen teidän sisustuksesta? Näyttää nimittäin niin upealta :)

    VastaaPoista
  5. Täällä ilmottautuu myös uusi lukija. Aivan vallattoman ihanan blogin kyllä omistat, ja tyylin siinä samalla :) Saako udella sen verran ylempään kysymykseen viitaten, että asutko vanhempiesi kanssa vai miehesi?

    VastaaPoista

Suositut tekstit