perjantai 9. marraskuuta 2012

Työasu muutaman päivän takaa

Tänään vietän vielä viimeistä vapaapäivääni. Sehän tarkoittaa sitä, että ehdin julkaisemaan yhden kansiossa keikkuneen työasun muutamien päivien takaa. Työvuoro mulla oli tällä kertaa ihan muualla kuin tutussa ja turvallisessa toimipisteessä, joten päälle valikoitui hiukkasen siistimpää asua.

Päällä näkyvä valkoinen kevyt pusero on peräisin viikon takaiselta Zaran shoppailureissulta. Siisti, mutta olematta kuitenkaan liian "virallinen". Ilmava puuvillainen materiaali takaa myös mukavuuden, joten kaikki hyvä löytyi samasta paketista.
Watch/ MK, Bracelet/ Cailap by Bloggers, Bag/ LV Galliera GM, Shoes/ Tory Burch
Myös uusi bleiseri pääsi päälle, mutta sen käyttötarkoitus taisikin pidemmän päälle olla ainoastaan lämmikkeenä ohkasen toppatakkini alla. Ja ihmeen kaupalla lämpimänä pysyttiinkin! Nyt kun tummansiniset bleikut on ollut mulla niin ahkerassa käytössä haluisin vähän vaihtelua bleiseri rintamalle. Asukuvatkin näyttävät kaikki lähes identtisiltä aina kun tummansininen bleiseri on päällä :D

Siispä otin eilen projektiksi luopua monesta käyttöä vaille jääneestä bleiseristä ja jakusta. Mielessä olisi listata ne huutikseen. Ja jos hyvä tuuri käy saisin kaappeihin lisää tilaa ja mahdollisesti tilaa myös tuleville uutukaisille.
Samalla tein tilannekatsausta mun asustelaatikkoon ja noh, täytyykö tähän edes mitään sanoa ;D Asusteista tulikin mieleen olisiko joku kenties kiinnostunut Vuikkarin monogram lovely-ballerinoista, koossa 38?

Olen tässä hetken jos toisenkin miettinyt ballerinojen kohtaloa niiden vähäisten käyttökertojen takia ja tullut siihen tulokseen, että kai mun on niistä luovuttava. Viimeistään kesään mennessä on kaapit saatava turhasta roinasta eroon, joten kaikki käyttöä vaille jääneet tavarat saavat luvan lähteä, itketti tai ei ;D
Ja asuun vielä. Mitäs te muuten tykkäsitte?
Tuleeko jo korvista ulos asuissa viuhahdelleet tummansiniset bleiserit?
Blazer, shirt/ Zara (new), Necklace/ Nimesi.fi
Muutama päivä sitten sain saapumisilmoituksen ja lähden kohta tuosta lähikaupasta hakemaan mulle tullutta porontaljaa josta olen kauan sitten höpötellyt. Pahoin pelkään, että sävy kuitenkin on liian ruskea tähän väriskaalaan, mutta katsotaan! Yritän ehtiä napsaisemaan illalla muutamat kuvat siitä niin saatte antaa oman tuomionne :)

Ja hakureissun jälkeen salikimpsut valmiiksi ja spinning kutsuu! Näihin tunnelmiin mukavaa perjantaita kaikille!

26 kommenttia:

  1. Ihana asu, jälleen kerran :) Toimivatko nuo Revat sinulla ihan "työkenkinä"? Olen itse meinannut ostaa ne työkäyttöön ja sitten toki kesällä ihan muutenkin. Mietin vain, että kestävätköhän nuo oikeasti kovaa kulutusta, vai pitäisikö harkita töihin joitain muita? Kiitos avustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja! :)

      Voin sanoa, että aluksi nämä eivät toimineet edes arkikenkinäkään. Vaatii nimittäin muutamia käyttökertoja ennenkuin niitä pystyy pitämään kokopäiväisesti. Malli tässä on mielestäni suhteellisen tiukka ja siksi sai helposti aikaan rakkuloita pienenkin kävelyretken jälkeen :( Nyt tuo materiaali on hyvin pehmentynyt ja menevät näin ollen välillä työkenkinäkin :)

      Useimmiten töissä kuitenkin pidän Stylesnobin luottoballerinoja tai muita pehmeämpää materiaalia olevia baltsuja. Riippuu tottakai työajastakin. Pidempiaikaiseen tepasteluun suosittelen ehdottomasti Stylesnobeja tai Wondersin ballerinoja!

      Poista
    2. Tuhannet kiitokset! Tiesin, että sinulta kannattaa kysyä :)

      Poista
    3. Mukava kuulla, että musta oli apua! Ilomielin autan :)

      Poista
  2. Heips, saitko mun meilin koskien bokseja?:)

    -N-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka N!

      Sain viestisi ja vastasin siihen heti, mutta käytyäni äsken meilissäni huomasin, että olin sen jotenkin onnistunut tuonne luonnoksiin sähläämään.. Laitetaan sama viesti tulemaan uudestaan! :)

      Poista
  3. Upea asu, mutta eikös balleriinakausi ole aika lailla ohi? :D Miten tarkenit kun on vajaamittaiset lahkeetkin?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      No kyllä vaan taitaa olla valitettavaa kuin onkin. Mielelläni tepastelisin niillä vaikka ympäri vuoden :D Ballerinoilla en suinkaan liikenteeseen lähtenyt vaan ulos mentäessä vaihdoin saappaisiin. Puistattaa ajatuskin kuljeskella ballerinoissa tuossa pakkasessa.. hyrr..

      Poista
  4. Laitoin sulle s.postia :) koskien kenkiä!

    VastaaPoista
  5. Mistä tuo kello on ostettu?:) Itsellänikin on kovasti MK:n kello hakusessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kellon tilasin sellaiselta sivustolta kuin amazon.co.uk, sieltä kellon löysin pikkaisen halvemmalla kuin muualta ja kaikenlisäksi tulleja ei tullut. Postimaksutkin oli mielestäni jotain muutaman euron luokkaa! Tuote saapui minulle ihan muutamassa päivässä, joten kaikinpuolin jäi hyvä maku kauppatapahtumasta! :)

      Kannattaa ehdottomasti siis kurkkia sieltä! Minullakin olisi haaveissa se perusmalli kultaisena.. <3

      Poista
  6. Ei tule korvista ulos tummansiniset bleiskat, sillä aina osaat yhdistää ne niin upeasti! :) Itsekkin hankin juuri erään innoittamana kunnollisen tummansinisen bleiserin itselleni ;) Jestas että näitä sun asuakuvia vaan ihasteleekin kerrasta toiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei se on mukava kuulla! Itse olen tällä hetkellä kovin ihastuksissani kaikkeen mikä liittyy tummansiniseen. Tulen vaan unohtaneeksi sen, ettei ruudun toisella puolella välttämättä niellä enää ;) Kiva, että sieltä kuitenkin löytyy edes yksi navy siniseen bleikkuun hurahtanut! Ja kiitos paljon! <3

      Poista
  7. Onpas kaunis asu :)
    Itse yritin myös noita Reva- balleriinoja tilata, mutta en löytänyt oikeaa kokoa, joten annoin olla. Ne on kyllä niin nätit, että pitää yrittää jostain metsästää oikean kokoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonanna! :)

      Voihan harmi! Onko sulla hakusessa ihan perus mustat Burchit? Katselin ainakin Nordstromilta löytyvän kaikkia kokoja ja kuulemma tulee ilman tulleja, postitusmaksuja ja hintakin siellä oli 160euroa, kun useimmissa nettikaupoissa lähemmäs toista sataa! Kannattaa kurkkia myös sieltä mikäli et ole vielä heittänyt toivoa kaivoon ;)

      Poista
  8. Ihana asu! Mikä tuon kellon kyseisen mallin nimi on? Mahtava blogi sinulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Julia!

      Kellon malli on Men's runway gold watch (MK7049) :)
      Voi kiitos hirmuisesti <3

      Poista
  9. Pakko kysyä, mutta mitä tuossa sinun nimikorussasi lukee?

    VastaaPoista
  10. HEI WOW! Ekaa kertaa elämässäni löysin jonkun jolla on sama nimi kuin mulla!! Sulla on muuten ihana blogi :) johtuukohan samasta nimestä että rakastan juuri samanlaista tyyliä kuin sinäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah eikä?! Soulmates! :D Ei voi olla totta.. Aikamoinen sattuma! Kyllä mä veikkaan, että nimellä on siihen jonkunlainen yhteys ;)

      Poista
  11. Muistatko minkä pituinen tuo ketju on korussasi ? :) itse juuri tilaamassa nimikorua ja tuo näyttäisi hyvän pituiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Korun ketju on pituudeltaan tuo 40cm (nuorten/aikuisten)
      Se on itseasiassa todella hyvän pituinen! Suosittelen ;)

      Poista
  12. Kiitos ! Nyt on oma koru tilattu kotiin päin ! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kestä! :) Mielelläni minä auttelen :)

      Poista

Suositut tekstit