torstai 17. toukokuuta 2012

Pari uutukaista

Kivaa helatorstaita kaikille! Itse tosin painin työn parissa tämän päivän, mutta ei se mitään. En ole koskaan ollut pyhäpäivä "ihmisiä", että tykkäisin istuskella vain kotona ja kaikki kaupat olisivat suljettuina. Tulisin kieltämättä hulluksi (ja aina tulenkin..),siksi on kivaa vaihtelua olla kerrankin pyhänä töissä! Ihmiset olivat selvästi uurautuneet koteihinsa, eikä kauhean vilkas työpäivä ollut luvassa.

Asiasta toiseen muistatte varmaan eilisessä postauksessa nähty valkoinen Lindexin uutukainen? Lupasin teille kuvia jo illaksi mutten millään väsäämään postausta, pahoittelen :/ Tässä nyt kuitenkin tulisi paita uutukaista hiukkasen jäljessä;
Paitaa oli muutama kappale enää jäljellä, onneksi kuitenkin rekistä löytyi oma kokoni ja kiikutin sen samantien kassan kautta kotiini. Ihastuin kovasti tuohon näyttävään kaula-aukkoon, eikä se välttämättä näin tarvitse minkäänlaisia kaulakoruja enää lisäkseen. Jos heräsi paitaa kohtaan kannattaa käydä välittömästi katsomassa Lindexiltä, koot voivat nimittäin olla aika kortilla.
Netistä puolestaan löytyi jokaisessa koossa, suora linkki paitaan tästä.

Samalla yksi viime viikkoinen huutislöytö tuli eilen postin mukana. Tuo oikeanpuolimmainen puuterinvärinen paituli, jonka hihoista löytyy söpöt pikkuiset röyhelöt. Tykkään!

Samalla klikkailin ostoskoriin Myfiinalta suuren helmisormuksen jota olen jo hetken aikaan heidän sivuiltaan pällistellyt, mutten koskaan saanut aikaiseksi tilata. Huomasin tämän menneen aleen ja silloin viimeistään tajusin tilata tämän ;) OIi muuten "livenä" paljon kivempi kuin kuvissa! Suoraan sormuksen tilaukseen pääsee tästä. Sellaisia pikku hankintoja. Nyt kipitän salille, oikein mukavaa torstaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Lindexin valkoinen toppi, löytyisiköhän vielä keskustan Lindexiltä..:) Sinulla on kyllä silmää kauniiden vaatteiden löydöissä ja ostoissa!

    http://anniinanpetitpassion.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi muuten hyvin löytyäkkin! Kannattaa pirauttaa heille ja kysäistä :) Jossei löydy niin aina voi kuitenkin netistä tilata, siellä kun näytti kaikki koot löytyvän! Voi ihana, kiitos!! :)

      Poista
  2. Hih, mulla toi sama Lindexin toppi. Ite bongasin siitä liikkeen viimeisen kappaleen, lisäksi siinä oli joku tahra ja siitä sai -70% ja hintaa jäi alle 6e! Tahra lähti helposti käsinpesulla pois, varsinainen löytö siis:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho sullapas kävi superhyvä tuuri! Todellakin aikamoinen löytö kyseessä tuollaiseen pilkkahintaan!! :)

      Poista
  3. kävipäs tuuri, nimittäin sen suhteen että sattumalta sinun blogiisi eksyin ja uskallan olla melko varma että tuo puuteri-paita joka sopii sinulle aivan mielettömän hyvin uudemman postauksen kuvista päätellen, löytyi ennen tämän tytön vaaterekistä roikkumasta :) tuuri kävi myös sen suhteen, että sinulla on aivan ihana blogi, jota on mukava alkaa seurailemaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nelli mulla kyllä on semmonen kutina, että taitaa tämä puuteri-ihanuus olla juuri sinun kaappisi kätköistä! Olen niin kovin ihastunut siihen, että voi pojat :) voi miten kiva kuulla ja ihan mahtavaa, että löysit tiesi tänne! Tervetuloa seurailemaan ja lukijaksikin jos haluat liittyä!! :) Ihanaa kesän odottelua sinne ruudun toiselle puolelle<3

      Poista
  4. Sulla on kyllä aivan mahtava tyyli, en voi muuta sanoa! Vau :) Pitää jäädä seurailemaan blogiasi.. Mulla on toi sama Vero Modan toppi ja ollut kovassa käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Melba kauniista sanoistasi :) ja lämpimästi tervetuloa seurailemaan! ♥ Onneksi löysin itsekkin tämän ihanuuden huutiksesta, eikä montaa päivää ole ollut etteikö paita olisi päässyt päälleni! Vielä kerran tervetuloa ja pahoittelut vielä pienestä vastausviiveestä! :)

      Poista

Suositut tekstit