lauantai 10. maaliskuuta 2012

Uutukaisia vaatekaapissa

Juuri ollaan tässä palailtu töistä kotiin ja ehdin kuvailemaan teille alkuviikon ostoksia, housut tosin ostin tänään töiden jälkeen, kun vihdoin oma kokoni löytyi pitkän metsästyksen jälkeen. Jo tammikuussa kirjoittelin Haavelistailu-postauksessa, mitkä tuotteet kotiuttaisin tänä keväänä enemmän kuin mielelläni vaatekaappiini. Kollaasissa pilkahteli mm. nudeinen paljettitoppi, jonka löysin ihan vahingossa Lindexin alesta alle kympillä! Tosi säihkyvä varsinkin kesällä kun on iho hieman enemmän päivettynyt.
Pinon alimmat housut löytyivät tänään töiden jälkeen H&Mltä. Housujen yläpuolella oleva vaalea paita löytyi Mangosta, jota en olekkaan vielä ehtinyt teille esittelemään, kuin ainoastaan paperikassin muodossa ;) Päällimäisenä näkyy navyn sinistä, johon väriin olen tykästynyt tällä hetkellä todella kovasti. Vielä sitä ei kauheasti vaatekaapista löydy, mutta pikku hiljalleen alan niitäkin hamstrailemaan...
Nyt väsyttää sen verran kovasti aamuvuoron jälkeen, että taidan mennä päikkäreille ja suunnata sen jälkeen kohti salia..  Minkälaisia suunnitelmia teillä on? Harmittaa kyllä joutavasti, kun ei ole tänä vuonna ollut kuin vissiin yksi tai kaksi vapaata viikonloppua.. Puhumattakaan mistään sosiaalisesta elämästä :D Onneksi näillä näkymin ensi viikonloppu näyttäisi olevan vapaa, jos vaikka siiheksi keksisi jotain ihan muuta kuin töitä.. (ehkä vahingossa taas satun ottamaan toisten vuoroja)
Nyt hipsin päikkäreille ja toivotan rentouttavaa lauantaita kaikille :)

9 kommenttia:

  1. Voi, mulla on just toi sama toppi samassa värissä :) On kyllä ihana ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana :) Muistelisin, että tästä oli myös mustakin versio? Se oli kanssa aikas kiva.. :)

      Poista
    2. On joo! :D Se on kyllä upea kanssa.

      Poista
  2. Samoin sulle tytyli! :) Musta tuntuu että nukahdan ennenkun päästään edes lähtemään mihinkään :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah voi raukkis<3 oisit nukkunu päikkikset nii oisit jaksanu! nukahat sinne tanssilattialle :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kieltämättä aikamoinen löytö :) Näistä se toinenkin väri oli todella kiva!

      Poista
  4. Kivoja löytöjä. Odottelen vielä sitä kevään must have hankintojesi postausta ja sitten millainen tuo navy sininen paita on malliltaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Must have hankintalista on tulossa heti huomenna, on jo ajastettuna postauksena :) Navy sinisessä paidassa on pitkät, hieman pussimaiset hihat ja suuri solmittava rusetti edessä :) Täysin samanlainen kuin tämän postauksen paita: http://asecrettroveofluxury.blogspot.com/2012/02/rusettia-kaulassa.html

      Poista

Suositut tekstit