sunnuntai 26. elokuuta 2012

Esittelyssä: Talvitakit

Muutama teistä lukijoista oli toivonut postausta talvitakeistani ja siitä millaisista talvitakista ja jalkineista ylipäätänsä pidän tuona kylmimpänä vuodenaikana. Aurinko porottaa kirkkaalla taivaalla ja minäpä se päätän kuvauttaa kaikki takkini tuossa +30asteen kuumuudessa selkä hiestä märkänä.. :D Kun kerran luvattu oli niin pakkohan se oli toteuttaa!

Omistan oikeastaan kolme talvitakkia jotka ovat kaikkein kovimmassa käytössä. Takit olen hankkinut viimeisen kahden vuoden aikana enkä koe tarvetta hankkia uutta, sillä olen todella löytänyt omat unelmieni talvitakit. Yksi punainenkin parka tuolla kaapissa killuu, mutta ainoastaan sen päivän varalle kun päätän hitusen räväyttää ;) Sen pitemmittä puheitta fab kolmikkooni;
Shampanjan värinen untsikka: Zara 2010
Talvitakeissa itse suosin neutraaleja ja maanläheisiä sävyjä, vaikka omassa käytössä ne ovat maailman epäkäytännöllisimpiä sävyjä. Valkoiset talvitakitkin ovat tämän tunarin käytön jälkeen pikimmiten mustia, kuin valkoisia. Sillä riskillä olen kuitenkin nämä hankkinut ja sitten vaikka kiikutetaan kemialliseen pesulaan jossei muuta ;)

Tämän shampanjan värisen untsikan hankin muistaakseni 2010 Zarasta. Tämä malli taitaa olla heidän vakio, sillä jokavuosi se on tiensä kauppaan löytänyt yhä uudelleen ja uudelleen.
Jacket/ Zara, Pants/ Dr.Denim, Shoes/ H&M, Bag/ Prada, Shirt/ Zara
Ja näyttää tältä ilman Ajattaren valkoista minkkistoolaa. Muhkea lämmin kaulus, sekä solmittava vyö. Tämä takki valitettavasti rupeaa näyttämään jo kovin käytönjälkiään, joten voi olla, että tänä vuonna joudun hakemaan toisen tämän vanhan tilalle..
Ainakin pesua se kaipaa ja kipeästi!
Valkoinen muhkea Emmegi supikarvainen toppis on hankittu muutama vuosi takaperin Ajatteresta. Oletteko muuten koskaan käynyt siellä talvisaikaan? Mitä ihanempia talvitakkeja, että tekisi siltä seisomalta napata kaikki kotiin viemiseksi!<3

Itse pulitin tästä aika tyyriin hinnan, mutta kyllä se on maksanut joka pennin edestä itsensä takaisin ja nyt se on menossa mukana jo kolmatta vuotta ja kaikenlisäksi tämän lämpimämpää takkia saa kyllä hakea..
Valkoinen untsikka Ajattaresta 2010, merkki; Emmegi
Rakastuin ensisilmäyksellä tuohon muhkeaan supikarvaiseen huppuun ja itse henkilökohtaisesti pidän aitokarvaisesta hupusta enemmän kuin tekokarvasta. En kuitenkaan väitä ettenkö itse voisi käyttää myös tekokarvaa, jota mm. löytyy Jeane Blushin parkatakistani.
Viimoisena muttei todellakaan vähäisempänä nougatin värinen Snowimagen pidempi mallinen toppatakki, jonka hankin viime vuonna. Takkikokoelmasta kun pidempi mallinen takki uupui ja vihdoin löysin mallin, joka ei tälläiselle pätkälle ole liian pitkä. Yleensä kun helma tuppaa ylettymään tuonne polven alapuolelle useimmissa malleissa.

Sävykin oli todella nappi ja takin kruunasi tässäkin mallissa muhkea supikarva, joten empimättä mukaanhan se lähti. Viime vuonna tämä oli todella kovassa käytössä ja vaatisi tämäkin jo kemiallisen pesulan pesuja jos sekään auttaa saamaan tuota viime talven kuraa pois takista. Itse en uskalla ruveta pesettämään.. voipi olla, että tulee vielä suru puseroon :D
Nougatin värinen toppis/ Snowimage
Siinä mun fab3 talvitakit pähkinänkuoressa. Jalkineissa oikeastaan suosin yksinkertaisia ratsastussaappaan-tyylisiä saappaita ja kovissa paukkupakkasissa uggeja. Tänä vuonna taitaa olla uusien saappaiden osto paikallaan, sillä viime vuotiset vetelevät kaikki viimesiään. Täytyy pitää silmät auki :)

Nyt päivä jatkuu siivouksen parissa ja illalla täytyy oikein kunnon mahtitreeni käydä salilla vetämässä. Telkustakin näytti tulevan PS. Rakastan sinua-leffa jota itse en ole vielä nähnyt, joten se täytyy nyt viimeistään nähdä! Ei muuta kuin aurinkoista löhösunnuntaita sinne! :)


33 kommenttia:

  1. Voi, että miten upeita talvitakkeja! Melkein sitä jo alkaa odottelemaan kylmempiä ilmoja että voisi itsekin tuon tyylistä pukea päälleen :)

    Itse käytin erään pitkä aikaisimmista ja ihanimmista talvitakeista loppuun viime vuonna. Sen lisäksi minulla oli yksi halvempi kausitalvitakki, jota tuskin tänä talvena enää käytän. Tässä syksyn aikana onkin siis suunnattava talvitakki ostoksille! Näistä sai mukavasti ideaa ja inspiraatiota millaisen takin sitä itselleen kotiuttaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Heculina! Älä muuta sano ;) Itse lukeudun ihan ehdottomasti näihin toppatakki käyttäjiin henkeen ja vereen ja voisin ehdoitta pukea toppiksen ylleni vaikka keskellä kesää :D

      Voi se on niin inhottavaa jos täydellisen mallin löytää.. Pitäisi hankkia samalla kertaa toinenkin varalle kaappiin :/ Kukapa sitä siinä vaiheessa tajuaa.. Jotain kivoja toppis malleja olen nähnyt jo Zarassa ja kova kuhina siellä kävi, joten kannattaa mennä kiireen vilkkaa jos meinaa omansa saada ;) Onnea takkiostoksille!

      Poista
  2. Ihania talvitakkeja! Mistä olet löytänyt talvikenkäsi? Oon etsiny samantapaisia, mutta tuntuu ettei mistään meinaa löytyä, ellei halua maksaa monta sataa euroa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule nämä kenkulit ovat ihan hennesiltä! Voikun vastaavanlaisia löytyisi ihan nahkaisina niin nappaisin muutamat parit heti kaappiini, nämä kun tuppaavat olemaan sen yhden talven kengät.. muovia kun ovat :( Hintaa näillä muistaakseni oli 59,95e, mutta aina olen alelaarin kautta napannut puoleen hintaan :)

      Poista
  3. hi,

    I love the last one! where have you bought it, if I may ask?

    Cheers,
    J.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi J!

      The Jacket is from Finland, for a small store. Can't remember store name.. :(

      xx

      Poista
  4. Aivan ihania takkeja! :) Saappaat ovat myös ihanat. :)
    Itsellä on myös pari suosikkitakkia ja yksi niistä on tikkitakki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! :) Voi musta tikkitakki kuuluu ihan ehdottomasti tämän syksyn must have-listalle! Mutta kun ei vaan meinaa löytyä sitä "täydellistä" sitten mistään! Voipi olla, että rantautuvat kauppoihin vasta myöhemmin mutta kyllä sille nyt jo löytyisi käyttöä kun säät uhkaavasti näyttävät syksyn merkkejä :/

      Poista
  5. Ihania takkeja! Noissa kelpaa liikkua sitten hiukan kylmemmissäkin keleissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih nyt on vihdoin talvitakkikiintiö täynnä enkä kyllä voisi tyytyväisempi siihen olla :)

      Poista
  6. Ihania takkeja, mulla on toi sama zaran takki, ihan paras<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi zaran takki on niiiin ihana ja hieno ja tulee kyl talvisin vastaan joka ikisellä :D Minkäs teet!

      Poista
    2. Anonyymi: No siinä olet kyllä täysin oikeassa! Jo viime vuonna tein havaintoja takista joka toisen päältä, mutta mitäpä muuta voikaan odottaa kun ostaa tämänkaltaisesta suositusta ketjuliikkeestä? :/

      Poista
    3. Niin totta! Olen vain saanut käsityksen että sua häiritsee jos jollain on jotain samaa kun sulla :) Mutta eipä auta haitata jos näistä ketjuliikkeistä ostelee..

      Poista
    4. Anteeks mitä? Nyt oon kyllä ymmälläni.. Mistä ihmeestä olet tuollaista saanut päähäsi? Se nyt on sanomattakin selvää, että jos Zarasta ostelee niin voi olla varma, että joku taatusti kävelee vastaan sama paita päällään.. Sellaista se vaan on :)

      Poista
  7. Hienoja takkeja, mutta missä on loput ketusta? Siis se eläimen ruho, joka piti sun takia ottaa hengiltä? Mietipä sitä. Vain sen vuoksi että jotkut ihmiset haluaa levitellä rahojaan...huhhuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ymmärrän kyllä pointtisi, tämä aihe kun jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. En väitä, että yhtä ja oikeaa vastausta asiaan olisi. Nykyään kuitenkin ihan halpisketjun takeissakin käytetään aitoa turkista, eli syy ei niinkään ole rahojen levittelyssä tai sen näyttämisessä. Omaa mielipidettä asiaan en aijo puida sen kummemmin, sillä aihe on tulenarka ja kommenttiboksi sen jälkeen todennäköisesti sotatantere.

      Sanotaanko, että en katso pahalla turkista käyttäviä, enkä myöskään sitä puoltavia. Niin surulliselta kun se kuullostaakin, turkisten myynti tuskin on juuri minusta kiinni. Jos minä en takkia tai huivia osta sen luultavasti ostaa joku toinen. Yksin kun tuskin pystyy tähän asiaan vaikuttamaan. Ehkä turhan yksinkertaista ajattelua, mutta tätä mieltä itse asiasta olen.

      Poista
    2. Voisitko laittaa suoran linkin emmegin sivuille tähän takkiin? On niin hieno :)

      Poista
    3. Tiedätkö olen ennenkin yrittänyt etsiä tuota Emmegin takkia netistä mutten ole löytänyt :( Voisikohan olla niin ettei takkia ole enää saatavilla? Se kuitenkin on toista vuotta vanha. Varma en tietenkään ole :)

      Poista
    4. Voi kurjuuden kurjuus :( voi olla että takki on sitten vanha malli.. haluaisin niin nähdä takin edestäpäin, siksi kyselin.. kiitos kuitenkin :)

      Poista
    5. Takki on edestä aika samanlainen kuin tämä kuvan takki;
      http://www.vivamoda.cz/produkty/moda/bundy-a-kabaty/?page=3

      Paitsi vyö on puolestaan keskellä. Sivutaskut ovat ainakin melkein identtiset! Jos törmään takkiin lupaan linkittää sen tänne :)

      Poista
  8. Hei!

    Olisitko kiinnostunut myymään tuota zaran shampanjan väristä untsikkaa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Ajattelin jos se olisi vielä tämän talven mulla mennyt, se on nimittäin niin huonossa kunnossa :( Viime talvena unohdin vielä takin pesulaan ja veikkaan, että lika on pinttynyt tuohon materiaaliin.. arrrgh! :/

      Poista
    2. AnonyymI: Voi hittosoikoon anteeksi, poistin vahingossa kommenttisi, mutta onneksi ehdin lukaisemaan sen ennen :/ Hänen takkinsa malli on erilainen kuin omani. Lisäksi olalla oleva merkki on täysin erilainen. Satavarma en voi asiasta olla, mutta tuo takki näyttää omaan silmääni jäljitelmältä. Voinhan tietty olla väärässäkin!

      Aikoinaan eräs merkkivaateliikkeen myyjä sanoi minulle, että "jos se on liian hyvää ollakseen totta, se useimmiten on" Tämä tuli ainoastaan mieleen hinnasta. Kukaan ei myy tuhannen euron takkia satasella. Se nyt vaan on fakta. Enkä todellakaan tuomitse jos joku tahtoo jäljitelmiä käyttää, itselläni vaan on hyvin feikkivastainen asenne tämän suhteen :/

      Emmegin takit ovat mielettömän hyviä ja laadukkaita! Kaiken lisäksi ne ovat talvella todella lämpimiä, siksi mielestäni laatu korvaa määrän. Kun satsaa yhteen todella hyvään niin se pysyy valttikorttina vielä vuosia eteenpäin :) Satsaus siis pidemmän päälle kannattaa!

      Poista
  9. Supikarva, supikarva. Miksi täytyy olla aitoa turkista? Et sä tuolla kerää mitään respektiä, pahoja katseita vaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Valitettavasti en ota asiaan enää sen kummemmin kantaa. Aikaisempi kannanotto aiheeseen löytyy tuolta ylempää.

      Poista
  10. Voih, ihania talvitakkeja! Muutenkin sulla on aivan ihania asuja. Viime talvena mulla oli kauhea takkikriisi, enkä sitten löytänyt enää sopivaa takkia. Tänä talvena tuskin tule olemaan budjetissa takille tilaa, että sitä sitten jatketaan siitä mihin viime talvena jäätiin, takkikriisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Cherry! Minäkin olen tämän katraan kasvattanut pikkuhiljalleen, mutta yhäedelleen olen sitä mieltä, että hyvään takkiin kannattaa satsata. Se tulee myöhemmin maksamaan itsensä moninkertaisena takaisin! Tänä talvena mulla on ollut Emmegin valkoinen takki ahkerassa käytössä ja käyttöikää löytyy jopa kolmatta talvea, eikä se näytä edelleenkään minkäänlaisia käytönjälkiä. Taitaa siis näkyä tällä likalla vielä ainakin vuosikymmen etiäpäin ;) Laatu maksaa, mutta kannattaa!

      Kyllä sinä unelmien talvitakin löydät, josset muuten niin suuntaappas Ajattareen (en kyllä suosittele) niin johan löytyy, heh :)
      Ja kiva muuten Cherry kun olet löytänyt tänne :) En ole tainnutkaan vielä toivottaa sinua tervetulleeksi ♥

      Poista
  11. Haluaisin niin paljon tuon ylimmän Zaran takin juuri tuolla värillä.. Oletko sattunut näkemään sitä vielä? Kunpa se tulisi myyntiin tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Itseasiassa olen huomannut joka talvi tuota takkia löytyvän Zaran valikoimista, joten uskoisin, että takkia tulee näkymään liikkeissä tänäkin vuonna :) Vinkkinä myös kerrattakoon, että samaisen takin näin ainakin huuto.netissä muutama viikko takaperin, joten kurkkaa ehdottomasti myös sieltä! Toivottavasti saat omasi ♥

      Poista
  12. Jee kiitos! Onko tuolla takin mallilla jotain nimeä, jolla sen tunnistaa? Siinä näyttäisi olevan vyö..? Haluaisin myös sun työn, että voisin itsekin ostaa kaikkea ihanaa ja kallista :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, pahoittelut, että vastaaminen venähti. Eikä mitään, mielelläni autan jos musta suinkin apua on! :) Valitettavasti en kyllä yhtään muista mallin nimeä, enkä sitä pesulapustakaan löytänyt :/ Muistaakseni takilla ei sen kummempaa mallin nimeä ollut, kulki vissiin jollakin "down jacket" tms nimikkeellä! Takki on kuitenkin joka vuosi ollut lähes identtinen, joten varmasti sen tunnistat kun liikeessä näet ;) Ja kyllä ihan oikein näet, takissa tosiaan on vyö. Ja hah, sitä ei todellakaan kannata kadehtia ;D

      Poista

Suositut tekstit