maanantai 16. heinäkuuta 2012

Helmisandaalit

Heippa täältä loman keskeltä. Pääsin hiukan päivittelemään tätä puolta ennen toista lomapuoliskoni loppumista. Taisi olla aika turha pakata biksut mukaan, säät eivät ole hellineet tätä lomailiaa kuin yhden päivän verran :( Vettä tulee taivaan täydeltä ja olisi ollut ehkä viisainta niiden lukuisten sandaalien sijasta pakata useampi pari kumppareita mukaan. Kyllä harmittaa!

Täytyy nyt vain toivoa sormet ristissä, että toinen viikko alkaisi aurinkoisena ja myös jatkuisi sellaisena.  Toinen asia mihin olen tässä loman aikana törmännyt on ihan polttava salihinku! Toista kassia tavaraa raahasin tänne, mutta treenikamppeet jätin kotiin - ei olisi pitänyt. Tuntuu niin hassulta ja oudolta kun täällä ei pääsekkään treenaamaan samaan malliin kuin kaupungissa. Tämä on ihan ehdoton juttu mitä todella kaipaan kaupungista täältä metsän keskeltä :)

Mutta asiaan, vaikka täällä metsässä viettelenkin seesteisiä lomapäiviä mihin himoshoppailija raidoistaan pääsisi. Keskustassa pyörittyämme löysin eräästä pikkuruisesta kaupasta mitä ihanimmat strassisandaalit. Tällaiset sandaalit ovat omalla kohdallani aikamoisessa huudossa ja sandaaleja on tullut hamstrattua jos jonkin verran tänä kesänä.
Hintaa sandaaleilla oli muistaakseni alle viidenkympin, enkä vaan voinut olla ihastumatta noihin päällisiin strasseihin ja helmiin. Ennen lomaani pidin silmällä Steve Maddenin valikoiman sandaaleja (todella identtisiä) ja hyvä etten tilaukseen ehtinyt sandaaleja laittamaan. Muutamat versiot tosin jäivät vielä tuonne takaraivoon kutkuttamaan, mutta tällä kertaa toivon, että lomalta palattuani koot olisivat ehtineet mennä..

Ja kuvista päätellen - kotona tulin käymään. Olen totaalisen surkea pakkaaja ja villapaidat jätin suosiolla kotiin, takeista puhumattakaan. Ei muuta kuin vähän täydennystä matkalaukkuun ja menoksi! Eikä sillä, kyllä mulla on ollut pienimuotoinen ikävä teitä  ja tätä kirjoittamistakin, joten pienet kuulumiset tännekkin tähän väliin :)

ps. tällä kertaa ehdin jopa ajastamaan teille muutaman postauksen lomani ajaksi ;)

13 kommenttia:

  1. Ja luonnossa vieläkin säihkyvämmät ja upeammat!! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanat!! <3 Oon yrittäny ettiä tontapasia, mutta ei oo tullu vastaan :( Täällä kaipaillaan sun postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jennifer!!<3 Kannattaa selailla eri nettikauppoja! Ainakin Steve Maddenilla näytti olevan ihan superihania sandaaleja :) Ja pian oon back! Kiitos ihanasta kommentista :)

      Poista
  3. Aivan ihanat! Ihan sun tyyliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Riikka! :) Toivottavasti pysyisivätkin tuollaisina muutaman käyttökerran jälkeen.. ;)

      Poista
  4. Voi vitsit noi on tosi hienot! Eikä oo pahanhintasetkaan ollu :)

    VastaaPoista
  5. eikä ihanat! mistä kaupasta ostit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih<3 Kenkulit oli lappeenrannan keskustasta yhdesta putiikista, en nyt millään muista nimeä :/

      Poista
  6. Kengät on Lappeenrannan Sunnysistä. Sunnys on myös Ideaparkissa, Tampereella,Kuopiossa,Itäkeskuksessa ja Outlet Virroilla. Tervetuloa!!

    VastaaPoista
  7. Hei,

    Kengät ovat Lappeenrannan Sunnysistä. Sunnys on myös Ideaparkissa, Kuopiossa, Tampereella,Itäkeskuksessa ja Outlet Virroilla. Maksavat 49,- . Tervetuloa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pikkuputiikista" ostetut? Aika hassua että Sunny's on mielestäsi pikkuputiikki jonka nimeä et millään satu muistamaan =D Miksi esittelet blogissasi tuotteita joita pelkäät muiden ostavan? Kannattaa jättää mielummin esittelemättä sitten, tottakai muut kiinnostuvat kengistä ja haluavat samanlaiset. Hölmöä touhua =D

      Poista
    2. Jos kommenttisi olisi paikkaansa pitävä minä TUSKIN julkaisisin siitä paremmin tietävän kommenttia joka mainitsee paikan josta kengät ovat peräisin. Tyhmäkin osaa järkeillä sen verran, että tottakai jättäisin suosiolla kommentin julkaisematta jos nyt niiiiin kauheasti pelkäisin muiden kävelevän vastaan samanlaisilla tossukoilla :)

      Ps. Jos olet lappeenrannassa kyseisessä liikkeessä vieraillut tiedät mitä käsite "pikku putiikki" tarkoittaa. Lappeenrannan Sunny's nyt sattui olemaan metri kertaa metrin kokoinen joten ei mikään ihmekkään jos kyseinen liike ei mieleeni jäänyt kun siinä hurmiossa tempaisin menemään näiden ihanuuksien luokse ;)

      Poista

Suositut tekstit