tiistai 1. lokakuuta 2013

New in; studded gloves

Hellurei ihanaiset! Pitkä aika on taas vierähtänyt siitä kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Viikot, saatika päivät hupenee sellaista vauhtia että! Vastahan oli alkusyksy ja kohta ollaankin jo lokakuun paremmalla puolella. Mihin ihmeeseen nämä päivät oikein katoaa?

Hiljaiseloa elellessä taisi blogihistorian pisin taukokin ylittyä, mutta vasta nyt tuli sellainen tunne, että olisi hyvä hetki tulla raapustamaan pieni ele siitä, että elävienkirjoilla ollaan täällä puolen ruutua edelleenkin, vaikka päivitys onkin tapahtunut etanavauhdissa.
Studded gloves/ H&M
Sen lisäksi, että tulin jättämään jäljen itsestäni, oli mulla jotain pientä korvan takanakin, nimittäin aikeena esitellä teille uuden huikean löytöni! Kuluvana syksynä olen ollut erityisen ihastunut kullan ja mustan yhdisteltämään ja olenkin ehtinyt tehdä muutaman mahtavan löydön tuohon väriskaalaan liittyen, mutta niistä lisää myöhemmin.

Nyt vihdoin noihin katseenvangitsijiin, nimittäin hennesin aitonahkaisiin niittihansikkaisiin. Muistelin jo viime talvena ihastelleeni Zaran yksilöitä, mutta tyypillisesti jätin hansikkaat hankkimatta ja pian ne olivatkin myyty loppuun. Sen jälkeen olen törmännyt useisiin vastaavanlaisiin, mutta nämä ovat aivan vertaansa vailla! Joskin eivät aivan niiiin täydelliset kuin Zaran yksilöt.. ;)
Itseasiassa tykkäisin enemmän mikäli niittejä ei olisi aivan kauttaaltaan, vaan ainoastaan hanskojen kämmenosassa. Joten saapi kaupitella Zaran versioita, mikäli ne joltain vielä löytynee! Mutta mitäs sanotte, onko ehkä too much kun niittejä on kauttaaltaan?

Niin ja mahtavaa lokakuun ensimmäistä! :)

50 kommenttia:

  1. Ihanat käsineet! Mutta oikeassa olet, jos niittejä olisi pikkasen vähemmän niin vielä upeammat. Voikohan noita itse irrottaa jotenkin varovasti ettei rikkosi hansikasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmh, veikkaampa, että jonkunlainen pieni reikä pintaan kuitenkin jää :/ En uskalla lähteä kokeilemaan, kun en tiedä saako niittejä enää takaisin paikoilleen, mikäli tulenkin katumapäälle. Pöh, miksei niitä Zaran ihanuuksia voisi vaan löytyä jostakin..

      Poista
  2. I-HA-NAT!! Juuri tuollaisia olen yrittänyt etsiä jo vaikka kuinka kauan! Ja olen samaa mieltä – Zaran versioita ei ole vielä voittanut mikään, mutta eiköhän noillakin pärjää hyvin!:)) Kiitos tuhannesti vinkistä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että näistä oli vinkiksi! Byääh, itse täällä vielä sisäisesti itken Zara versioiden perään, mutta ei kai auta muu kuin todeta, ettei niitä ole mahdollista saada enää käsiinsä, on koluttu Ebayt sun muut perusteellisesti. Hah, menee vielä ikä ja terveys;D Ei ole Zara versioiden voittanutta, mutta ainakin hyvänä kakkosena tulevat jossei muuta ;) Toivottavasti saat omasi! ♥

      Poista
  3. Just täydelliset <3 Kuolasinkin näitä jo jossain lehdessä ja mietin vaa et pakko saada! kiitti muistutuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, kiva jos oli muistutukseksi ;) Ne on aikamoiset badassit, haha ♥

      Poista
  4. Oi ihanat hanskat!! <3 Sopii niin hyvin tuon pradan laukun kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi murunen, kiitos! Hih, kerrankin jotain matchy matchyä, mustalla kun harvemmin voi tuossa asiassa mennä pieleen ;)

      Poista
  5. Täydelliset, paljonko näillä oli hintaa? Olisi kiva nähdä myös muutenkin asuasi, nahkatakki näyttää ainakin täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaa hansikkailta löytyi 29,95e verran, joka mielestäni hinta-laatusuhteeltaan pelittää mainiosti, kyseessä kun ovat aitoa nahkaa olevat versiot! Takki on itseasiassa mielettömän hyvin istuva bleiseri, josta löytyy nahkahihat. Mutta ei hätää, esittelen sen teille aivan taatusti myöhemmin! ♥

      Poista
  6. Tosi kivat hanskat! :----) Ja ihanaa saada postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janette! Mukava kuulla ja kiitos kun piristit päivääni jättämällä kommentin :) Mukavaa viikendiä!

      Poista
  7. I love them! :)

    I love your blog, unfortunately you don't write in English.. :/
    http://happinessvictim.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. I am happy you are back with outfit detail. I am looking forward for another one:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, you are so sweet! Thank you so much ♥

      Poista
  9. Näin myös nämä H&M:n hanskat, mutta mulla on jo ne Zaran niittihanskat eli taitavat riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lucky you! Oi miksi, miksi en hankkinut niitä Zaran killereitä jo heti niiden rantautuessa, ääh!

      Poista
  10. Ei ole yhtään too much, aivan superupeat!! Aah, pitääpä ehkä käydä hennesillä kurkkimassa lähiakoina.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla! Mä mietin, että ovatkohan vähän liikaa tällaiselle arkajalalle.. ;) Haha! Mutta tosiaan, käy ihmeessä kurkkaamassa, ne on ihkut! ♥

      Poista
  11. Ihanat! Näin stockalla tuollaisia, niin että niittejä oli vain varsissa, mutta oma kokoni oli loppu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi rähmä sentään :( Tuntuu olevan varsin tyypillistä tuo, kun löytyy jotain mieleistä on aina oma koko sattumoisin loppu! Murr! Toivottavasti löydät vielä mieleisesi, vaikka sitten jostain muualta :)

      Poista
  12. Täydellinen tuo ensimmäinen kuva, ihana kontrasti. Olisi kiva nähdä lisää myös uutta(?) takkiasi mikä kuvassa näkyy, ja pian! :) Kiva kun olet palannut pariimme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Tänne on aina yhtä ihana palata, vaikka pieni paussi tekee välillä ihan hyvääkin :) (vaikkakin niitä on tässä viime aikoina sattunut kohdalle useampikin) Takki on oikeastaan bleiseri, jossa on ainoastaan nahkahihat. Ei kovin tuore löytö, mutta varmasti esittelyn arvoinen ;) Kiitos kommentista ja ihanaa viikendiä!

      Poista
  13. Ei ole yhtään liikaa, ihanat! Omat niittihanskani löysin Ranskasta jostain pienestä putiikista täysin sattumalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Emmi sinun versiosi kotiuttaisin anytime! Ne ovat kauniin hillityt ja hieman naisellisemmat, kuin nämä omani. Harmi ettei vastaavanlaisia ole sattunut vastaan aikaisemmin.. Zaran versioiden perään jaksan yhä haikailla, mutta kai se on pakko niellä karvastappio, että niiden löytyminen on aivan liian mahdoton tehtävä ;D

      Poista
  14. Täytyy kyllä mennä heti huomenna Hennesille ja kotiuttaa nämä! Toivottavasti eivät ole loppuunmyyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, nyt vaan pikaisesti hennesille! Uskoisin hansikoita löytyvän vielä, mutta pidän sinulle kuitenkin tsemppipeukut pystyssä, että omasi saisit!

      Poista
  15. Haha mä en kestä! :D Mulla oli eilen päällä nuo hanskat ja sama laukku! Mikä yhteensattuma! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, great minds think alike ettenkö sanoisi ;)

      Poista
  16. Hienot ovat, tosin ehkä mulle vähän liian rajut ;) Toivottavasti jaksat tehdä paljon kivoja postauksia, täällä kurkitaan joka päivä josko olisi tullut jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule arvaa vaan oonko itse tuota samaa mietiskellyt! Vaatekaappi tuntuu olevan vielä aikamoisen täynnä kaikkea "hempeää" ja sitten silmään osuu tällaiset badassit haha :D Mutta jollain ouodolla tavalla ne mua vaan kiehtovat.. ;) Voi sinua, ihana kuulla! ♥

      Poista
  17. Pretty cool gloves! And your style is one of the coolest I've seen so far (;

    Love, Maria
    http://theblaackpanther.blogspot.pt/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, i think they are the most coolest gloves ever!!! Love love love them ;)

      Poista
  18. Moi! En osannut jättää kommenttia tuohon arvontapostaukseen, joten kommentoin sitten tähän: osaatko taata tuon luxuslaukku-sivuston luotettavuuden? Minusta sivut vaikuttivat epäilyttäviltä ja "liian hyvältä ollakseen totta". Ehdoissa mainittu yritys nimeltään BW Networks ei tuottanut oikein mitään hakutuloksia Googlessa, lisäksi sivuilla varataan oikeus lähettää mainoksia kotiin, puhelimeen sekä sähköpostiin.

    Blogisi on aivan ihana, käyn lähes joka päivä kyttäämässä josko olisi tullut uusia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Otin postauksesta kommentointi mahdollisuuden pois, ettei kukaan osallistuisi kilpailuun vahingossa kommenttiboksin kautta. Ei siis ihmekkään ettet pystynyt kommenttia siihen jättämään! :)

      Ymmärrän täysin huolesi ja otinkin yhteyttä kilpailunjärjestäjään, johon hän vastasi näin;

      "Asiakasyrityksemme kerää asiakas- ja tutkimustietoa tietystä
      kohderyhmästä. Tällä kertaa kohderyhmänä on muotia seuraavat,
      luksuslaukuista sekä muodista kiinnostuneet aikuiset suomalaiset naiset.
      Asiakasrekisterin keräyksen tarkoituksena ei ole siis jatkuva
      postittaminen asiakkaille tai ns.spämmiposti , vaan lähinnä oikeanlaisen
      kohderyhmän tietojen keräys sekä kohderymän koon kartoitus. Erityisesti
      toimeksiantajaamme kiinnostaa selvittää ketkä ja minkä ikäiset naiset ovat
      tästä aiheesta kiinnostuneet."

      Toivottavasti vastaus valaisi hieman asiaa ja mieltä askarruttavia kysymyksiä! Äläkä epäröi kysyä, mikäli mieleesi juolahti muita kilpailuun koskevia ajatuksia. Olen vuorovaikutuksessa järjestäjään ja pystyn kysymään häneltä suoraan lisätietoja! :)

      Ihana kuulla kuitenkin, että olet löytänyt tiesi tänne ja jätit kommentin ilostuttamaan iltaani ♥ Leppoisaa viikonloppua sinne!

      Poista
  19. Olis kiva pitkästä aikaa nähdä ostosten esittelyä, sekä postaustoiveena olisi lempivaatepostaus, ja syysvaatepostaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihana kuulla postausehdotuksia. Voisin vaikka heti ensi viikolla hieman esitellä syksyisen garderobini uutukaisia ja mm. niitä mitä sieltä vielä puuttunee :) Syysvaatepostaus on takuulla tulossa, mutta tuo lempivaatepostauskin kuullostaa toteuttamisen arvoiselta, kiitos siis ehdotuksista tartun niihin piakkoin!

      Oikein mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Haha, olisinkin! Lottovoitto on siis edelleenkin todella tervetullut tähän osoitteeseen;D

      Poista
  21. Saan tosi hyvin inspistä sun blogista ja selailen sitä päivittäin vaikka ei ois tullut edes uutta postausta :D ois kiva jos tekisit vaikka jonku kollaasin, missä ois talvi takkeja ja huiveja ja sellasta :)! Kiitos että sinun kaltaisia ihmisiä on olemassa, blogisi on upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että postaustahdista huolimatta jaksat olla kärsivällinen ja saat ammennettua inspiraatiota itsellesi vanhoistakin postauksista :) Tällä hetkellä aika ja menot eivät anna lainkaan periksi blogin pitämiselle, siitä syystä olen joutunut laiminlyömään blogia aika rankalla kädellä :( Toivottavasti jonain päivänä pystyisin vielä antamaan blogilleni enemmän aikaa..

      Jokatapauksessa kiitos ihanasta kommentistasi ja mukavaa syksyn jatkoa sinulle! Olen aina ollut sitä mieltä, että te mahtavat lukijat olette tämän touhun suola ♥

      Poista
  22. Ompas tosissaan upeat hanskat! <3 Sun blogi on tosi kiva ja olet kyllä hirmuisen tyylikäs! Liityin lukijaksesi, olisi ihanaa jos ehtisit käydä kurkkaamassa myös mun blogini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos hurjasti Minna Rosè, kiva kun eksyit tänne ja jätit vielä kommentinkin! Täytyy käydä visiitillä sinunkin blogissasi, mutta ennen sitä toivottelen sinut oikein lämpimästi tervetulleeksi tänne ♥

      Käsineet olivat ihanat, mutta minulla kävi sen verran hyvä tuuri, että löysin alunperin etsimäni Zaran versiot ebaysta ja kävin palauttamassa nämä takaisin liikkeeseen. Nyt täällä sitä vain odotellaan, että nämä toiset saapuisivat uuteen kotiin ja pian! :)

      Poista
  23. Milloin kirjoittelet taas? Tykkään blogistasi paljon,mutta harmittaa hieman kun uutta postausta joutuu odottamaan niin kauan nykyään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ymmärrän kyllä :( Tällä hetkellä en uskalla luvata mitään, sillä kiireiden vuoksi en ole varma pystynkö pitämään lupauksistani kiinni. Yritän parhaani mukaan saada revittya enemmän aikaa blogille, mutta ennen sitä toivon, että pysyisitte kärsivällisinä.. ♥


      Poista
  24. Otan osaa sen eläimet puolesta joka päättyi noin mauttomiks hanskoiks..

    VastaaPoista

Suositut tekstit