tiistai 12. maaliskuuta 2013

Timeless Bow Sandals

Tosiaan, avitinkin teille hiukan perille saapuneen Nelly-tilauksen saalista mm. viime postauksessa nähdyn "Cartier" rannekorun muodossa. Sokerina pohjalta löytyvät kuitenkin nämä Timeless:in nudet kiiltonahkaiset rusettisandaalit. Lahjaksi saadut Nellyn lahjakortit olivat yhä edelleen käyttämättä ja nähtyäni nämä Nellyn uutuksissa oli valintani täysin selvä.

Viime vuonna ihastelin vastaavanlaisia Miu Miun:n nettikaupassa, mutta hinnan puolesta en niitä raaskinut hankkia. Ei sen puoleen, olivat kootkin ehtineet kiitettävästi jo mennä. Oma kokoni mukaan lukien.
Voisi jopa myöntää, että onneksi olivatkin, sillä Timeless-merkin takaa löytyi lähes identtiset rusettisandaalit kymmenesosan verran halvemalla hintalapulla varustettuna! Ja jos ihastuit sandaalien ulkomuotoon, muttet sävyyn niin ei hätää! Sandaalia oli saatavana nuden lisäksi niin kultaisena kuin mustanakin! Ja hinta? 29,95e.

Sandaalit löydät niin täältä, kuin täältäkin! Ja kysymys kuuluu; löytyykö ruudun toiselta puolen kenties muitakin, jotka ovat ottaneet jalkineiden suhteen jo varaslähdön kesään? ;)

32 kommenttia:

  1. Hihii mulle on tulossa samaiset ihanuudet! <3
    Toivottavasti istuu mun jalkaan hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, soulmates! ♥ Omaan kaviooni ainakin istuvat täydellisesti, joten toivottavasti istuvat vähintään yhtä hyvin sinullekkin! :) Sitä pitäisi näiden myötä muka odotella vielä kärsivällisesti kuivia katujakin? Ovat ne vaan syötävän suloiset tapaukset!

      Poista
  2. Oih, aika söpöiset! Nyt sinulla on jo toiset nudeihanuudet kesäksi Valentinojen lisäksi! :) Pakko saada itsekin vähän nudea ainakin ballerinojen muodossa kesää varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkäs sitä nudehullu raidoistaan pääsisi ;) Vielä kun ripauksena löytyy suloisia rusetteja niin tämä likka ei pysty vastustamaan, hih :) Nudeballerinat on kesällä ihan must! ♥ Eiköhän niitäkin rupea kevään tullessa rantautumaan eri putiikkeihin! :)

      Poista
  3. Ai jesta miten södet!

    Itse en ole vielä kesäkenkiä hankkinut, on liian monet mitkä haluaisin. Täytyy tehdä inventaario pään sisällä ensin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivätkö olekkin! Suorastaan laittoman suloiset ♥ Hih, tuo onkin paha seikka mikäli kenkäaddiktin vikaa löytyy! Kaikille kun keksisi loistavan käyttötarkoituksen ;D

      Poista
  4. Ihanat! Harmi kun en kerkeä tilata noita reissuun mukaan,olisivat täydelliset rusketuksen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, milloin olet lähdössä reissuun? ♥ Nämä saapuivat minulle kahdessa päivässä, joten onni voisi lykästää sinuakin ;)

      Poista
  5. Voi että miten ihanat! Täältä sun blogista löytyy aina niin kivoja vaate/kenkä löytöjä, jotka tekis mieli itsekkin heti kotiuttaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat ne ovatkin! Auts, pitäisikö pikimmiten pahoitella lompakolle aiheutunutta lovea ;D Ei vaan, kiva juttu, että vinkeistä on ollut hyötyä sinne teillekkin! :)

      Poista
  6. Voi miten somat! Harmikseni en voi juurikaan käyttää tuon mallisia töppösiä mutta kiva ihailla niitä muilla :) Nuo sopivat sulle kyllä täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pöh, toivottavasti kuitenkin löydät vastaavanlaiset toisenlaisella muotoilulla :) Ne ovat kyllä tosiaan niin somat, että tekisi mieli jo nukkuakkin ne jalassa;D

      Poista
  7. Bongasin nämä itsekin Spartoolta jokin aika sitten ja nyt kuin kuuta nousevaa odotan pakettia kotiin!! Kiva nähä nämä kengät muussakin ympäristässä kuin nettikaupan sivilla :)
    Tilasitko ihan oman kokosi mukaan? Itseäni eniten jännittää jos eivät olekaan sopivat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin hiukan jännitin, että minkäköhän laiset muovipalaset sieltä oikein saapuvat :D Onneksi kuitenkin sandaalit täyttivät odotukseni täysin ja ehkä jopa ylikin! Sandaaleista valkkasin juuri omaa kokoani vastaavan ja mielestäni vastasivat kokohaarukkaa tismalleen.

      Toivottavasti sandaalit istuvat sinulle vähintäänkin yhtä hyvin. Pidän sulle peukkuja pystyssä! :)

      Poista
  8. Ihanaaa, mullekin tuli tnä postista ilmotus että juurikin samaiset sandaalit olis saapunut :) näin noi varmaan ihan minuutti sen jälkeen kun oli tullut nellylle, etsin sandaaleja ja päivitin ekan sivun, niin noi oli sillä välin tullut :) ostin vähän aika sitten myös ted bakerin rusettiballerinat, sopii niin hyvin yhteen tuohon kenkähyllylle!! :) -evey

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuullostaa hyvältä! Itsekkin bongasin nämä rusettisuloisuudet Nellyn uutuuksista samantien ja nyt näyttäisi siltä, että koot ovat todella kortilla! Spartoolta tosin kokoja vielä löytyi :) Nyt on sitten otettu varaslähtö kesään, kumpa ne kuivat kadut tulisivat sieltä vähintäänkin yhtä nopeasti ;)

      Poista
  9. Onpa kauniit! Harmi, että noissa näyttää olevan toi varpaiden väliin menevä juttu aika paksu..mulla pitää olla tosi ohut tai muuten hiertää :(

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti LadyBlue! Ainakin tämänhetkinen ensivaikutelma sandaaleista on hyvä, mutta ääni varmasti muuttuu kellossa kun kesäkuumalla kuviohin astuu näinkin kauniisti sanottuna; jalkahiki ja pvc-muovi yhdistettynä tuohon varvas härpäkkeeseen :D Tosin sandaalit ovat niin suloiset, että sitten mennään vaikka hampaita purren ;)

      Poista
  10. Oii että. :) Todella kauniit <3 Oikeat upeudet. Suloisen tyttömäiset <3

    VastaaPoista
  11. Tämä on muuten aivan ihana blogi. :) Todella tyylikäs blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Merenhelmi ja kiva kuulla, että tykkäät :) Ei muuta kuin tervetuloa joukkohon! ♥

      Poista
  12. Ihanat!:) en malta odottaa omiani saapuviksi, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat ne ovatkin ♥ Eivätköhän ne kohta sinunkin oven takana kolkuttele ;)

      Poista
  13. niin kauniit! :) mä löysin viime kesänä Sokokselta vastaavanlaiset, mutta mustat ja rusetin tilalla oli ruusuke. yhtä sirotja ihanat nekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :) Sinunkin versiosi kuullostavat vähintään yhtä suloisilta kuin omani :)

      Poista
  14. I want them! They are so cute <3 where did you get them?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Here;

      http://www.spartoo.fi/Timeless-OLALA-x178654.php ♥

      Poista
  15. Kiitos vinkistä, haussa oli juuri tuollaiset. Tilaukseen meni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa! Ja eipä mitään, päinvastoin kiva kuulla, että vinkistä oli hyötyä! :)

      Poista

Suositut tekstit