lauantai 30. kesäkuuta 2012

Lauantai outfit

Heippa! Tänään laitoin kellon soimaan kukonlaulunaikaan ja piipahdin salilla vetämässä aamutreenin. Nyt on sitten aamukaffet keitetty ja pikaisesti yritin tulla teille näyttämään tämän päivänasua ennen kuin juoksen pääkolmantenajalkana töihin. Päälle nappasin kaapista Zaran aleuutukaisen, joka väriltään on itselleni hieman vieras. Tiesin heti haluavani yhdistää sen johonkin tummempaan ruskeaan ja lämpimän sään kunniaksi vetäsin jalkaani tummanruskeat hennesin shortsit.

Aluksi mielessä oli yhdistää paidan ja shortsien kanssa kultaiset asusteet, mutta kultaiset asusteeni jäävät siihen yhteen kaulakoruun niin hopeiset saivat kuitenkin käydä kunnes pääsen korukaupoille täyttämään korulaatikon mentävän aukon.
Eilen saapui Nellyn tilaukseni josta en ole muistanut kertoa. Eräs lukijakin vinkkasi tästä minulle ja hauska yhteensattuma kun olin juuri varttia ennen ehtinyt tekemään tilaukseni tästä :) Kyseessä on lämpimänbeigen sävyinen pemplum sofshell takki, joka on samalla todella muotoonommeltu ja jämäkkä, mutta silti materiaalinsa puolesta mukava päällä.

Pikkutarkkana täytyy myöntää, että mua kirjaimellisesti häiritsee niinkin mitätön asia takissa kuin rosegoldin väriset vetskarit ja napit. En nimittäin omista mitään siihen sävyyn matchaavaa ja kullan ja hopean sekoitus ei ole omaan silmääni kaunista. Toinen seikka jota toivoin oli takin väri, että se olisi edes hitusen ollut harmaaseen taittuva silloin se olisi ollut täysin mun juttu :/ Nyt siis
kamppailen palautuksen kanssa, pidänkö vai en..
Zaran paitaa in action. Hieman jo ehti ryppyyntyä kaapissa, täytynee kaivaa silitysrauta esiin. Ruskeaan comboon halusin yhdistää mahdollisimman simppelin ja tumman laukun ja mieleeni tuli väistämättä liian kauan kaapissa hillunut Damier neverfull. Mielestäni ajaa asiaa ihan hyvin. Olen miettinyt jopa tämän laukun myymistä sen vähäisten käyttökertojen takia, joten jos tarpeeksi kiinnostuneita ostoehdokkaita löytyy taidan ihan toissani harkita asiaa :)

Jalkoihin sujautin viime vuotiset Mangon kiilakorot joista ovat tainneet tulla tämän kesän vakkarikenkulit.
Shirt/ Zara, Shorts/ H&M, Shoes/ Mango, Bag/ LV, Jacket/ Nelly.com
Mitäs te ootte muuten mieltä tuon Nelly takin kohtalosta? Löytyykö ruudun toiselta puolelta muita tämän takin tilanneita ja jos löytyi mitä itse piditte? :)

Nyt kello näyttää aivan liikaa ja tämä likka painuu aamutoimiin ja töihin! En ole oikolukenut postausta joten todella loistavaa äidinkieltä on luvassa, pahoittelen ;) Ei muuta kuin mitä ihaninta ja aurinkoista lauantaita sinne kaikesta huolimatta!

38 kommenttia:

  1. Kiva asukokonaisuus ja tuo kaulakoru on kyllä ihastuttava! Olet myös kauniisti päivettynyt.. tuntuu, että pitäisi saada itsellekin vähän väriä pintaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih voi kiitos Heidi! :) Kaulakoru on kieltämättä yksi parhaimmista hankinnoistani mitä olen asusteiden suhteen tehnyt :) Tuntuu vähän siltä ettei tästä syyssäästä paljon rusketuksia oteta irti.. :/

      Poista
  2. Ihana asu ja pidä vaan takki. Sopii kuin nenä päähän sinulle! Minä voisin harkita myös tuon neverfull damier ebene laukun ostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla täällä nimittäin painitaan kovasti tuon palauttamisen suhteen.. Damierista on nyt tullut niin paljon innokkaita ostajaehdokkaita, että taidan kipata sen huutikseen ja sitä myötä sen voi sieltä käydä huutelemassa! :)

      Poista
  3. Oivoi kun on ihana asu! Tuo takkihan on täydellinen, sopii sulle kuin nenä päähän :)

    VastaaPoista
  4. Mä sillon kyselinkin ton damierin perään pari kuukautta takaperin :) olisin toai halukas ostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyinkin ihan täysin kun teitä ostajaehdokkaita löytyikin niin monta :) Taidan päätyä siihen ratkaisuun, että laittaisin laukun huutonettiin ja sieltä sen voisi käydä huutamassa :)

      Poista
  5. Kyllä vois olla laukulle kiinnostunut ostaja ehdokas :) Mikähän hinta mahtaisi olla?

    - Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintapolitiikkaa mietin tosi pitkään ja ajattelin laittaa sen 450e eurolla menemään :)

      Poista
  6. Vitsi sä oot kyllä viitseliäs kun käyt ennen töitä vielä salillakin. Mä en itse tykkää salihommeleista ollekaan, mielummin käyn jumpassa, mutta nyt on ollut taukoa siitäkin luvattoman kauan :( En vaan saa aikaiseksi enkä töiden jälkeen ikinä jaksa harrastaa minkäänlaista liikuntaa, koska seison päivässä n.8h. No, kyllä mä sentään pyöräilen päivittäin töihin, päivässä tulee siis n.10km, mutta silti mä koen tosi huonoa omaatuntoa liikkumattomuudesta. Yritän kyllä käydä juoksemassa pari kertaa viikossa ja lenkit on ajoitettava vapaapäiville juurikin tuon seisomatyön takia, illalla ei vaan yksinkertaisesti jaksa vaikka mieli tekisikin.

    Asusi on taas ihastuttava ja takkikin näyttää hyvältä, pitäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös aina ollut enemmän jumppien perään! Meidän salilla vaan sattui kaikki hyvät vetäjät lähtemään, niin olen tyytynyt näihin salitreeneihin. Tuntuu, että saan niistä enemmän irti itse kuin huonoista jumpista. Ei se aina niin helppoa ole itsellenikään. vaikka siltä saattaa vaikuttaa :/ Oma työni vaatii myös jatkuvasti liikkeessä olemista ja harvoin on intoa lähteä 9 jälkeen minnekkään salille, siksi koitan ajoittaa tällaisina päivinä salin aamuun :) Kun vaan muistaa miksi sitä tekee niin se saa yleensä pyllyn ylös tuolista! Vaatii se tosiaan paljon tahtoa, sekä intohimoa ei sitä muuten jaksa pitää rutiinina.. Kaunis kiitos kommentistasi Jonanna♥

      Poista
  7. Itselläni on tuo sama takki mustana :) On todella kiva! Ihastuttava bloggaaja + mahtava tyyli = täydellinen blogi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyikö tuosta mustakin! Voi vitsi en tosiaan huomannut :) Ihana kuulla tälloaista palautetta ja tervetuloa!! ♥

      Poista
  8. Tosi kivalta näyttää tuo Zaran toppi päälläkin ja muutenkin kaiken kaikkiaan ihana asuyhdistelmä, värit sopivat täydellisesti yhteen!

    Hyvää viikonloppua sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sofiina! :) Ei päässyt ihan oikeuksiinsa kun oli kaapissa ehtinyt ryppyyntyä, mutta kaunis kiitos kommentistasi ja ihanaa viikonloppua sinnekkin!♥

      Poista
  9. Täällä löytyisi yksi kiinnostunut ostajaehdokas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau teitä olikin monta! Laitetaan korvan taakse ;)

      Poista
  10. Täällä olisi yksi kiinnostunut ostajaehdokas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau teitä olikin monta! Laitetaan korvan taakse ;)

      Poista
  11. Paljonko pyydät laukusta? Täällä saattaisi olla yksi kiinnostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnan keksiminen oli aika vaikea pala.. Mietin semmoista 450euroa laukun uudenveroiseen kuntoon nähden :)

      Poista
  12. mitä kokoa sulla on toi takki kun mietin sen tilausta mutta pohdin xs ja s välillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkini on kokoa Xs, mutta olisi pitänyt ottaa yksi koko isompi. Kainaloista takki on nimittäin todella pienehkö ja siksi epämielyttävä päällä :/

      Poista
  13. Olen myöskin katsellut tuota takkia, se on todella kaunis! Ja täällä olisi yksi oikein innokas Neverfullin ostaja! :) Kannattaisi varmaan laittaa blogikirppistyylillä myyntiin, niin saataisiin täällä sitten tapella siitä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itsekkin takista saatuani sen käsiini! Väri ainoastaan harmittaa jollain tapaa se ei tunnu omalta.. Eräs lukija vinkkasi, että takkia olisi saatavana mustana ja ajattelin ehkä laittaa tämän version takaisin ja ottaa tummemman tilalle :) Ihan huikeeta, että teitä kiinnostuneita oli noin paljon! Täytynee varmaa laittaa laukku pian teidän armoillenne ;)

      Poista
    2. Onkohan se musta jo myynyt loppuun kun ei Nellyn sivuilta löydy? Jos löydät itse vielä, niin viitsisitkö laittaa linkin tms? Kiitos:)

      Poista
    3. Itsekkään enää sitä mustaa löytänyt :( Muistelisin, että näin hiukan samantapaisia Vero Modan neuleita mustina, jotka muistuttivat takkia todella paljon, ettei kyse olisi ollut siitä. Hitsi vie! Mustan olisin kyllä enemmän kuin mielelläni kotiuttanut :)

      Poista
    4. Olen nähnyt tuon samaisen takin mustana Nellyn sivuilla jokunen aika sitten, mutta mielestäni se loppuunmyytiin melko pian :-(

      Poista
    5. Täytynee toivoa, että he saisivat lisää täydennystä takista! :/

      Poista
  14. Täälläkin ois ostajaehdokas laukulle! Laitahan huutokauppa pystyyn ;-)

    VastaaPoista
  15. Samaa takkia olen silmäillyt, ja tuossa se nettisivujen suosikkirivillä toi linkki jo kuumotteleekin, että millonka tilaan! ;) Juuri tuon värisenä haluan sen kyllä ehdottomasti kun tämä sinun, jos sen nyt satun tilaamaan. Kiva kun nyt näin tän postauksesi, ja vähän osviittaa siitä, että miltä tuo takki näyttää "oikeesti" päällä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun musta oli apua!! Itse tosin panin kyseisen takin palautukseen juurikin tuon värin takia jota hiukan harmittelin :/ Sain kuulla myös, että takkia löytyisi mustana mutta harmikseni sitä ei enää löytynyt Nellyn valikoimista.. Malli muuten on aivan superihana! :)

      Poista
  16. Oletko laittanut laukkua vielä huutikseen myyntiin ? :) Täälläkin olisi yksi kiinnostunut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en ole pistänyt sillä haluan todella miettiä tarkkaan luovunko siitä :) Näillä näkymin kyllä kun ostoehdokkaita olikin enemmän kuin osasin uneksia :) Pistän laukun todennäköisesti huutikseen vasta lomani jälkeen ja ilmoittelen varmasti asiasta täälläkin puolella! :)

      Poista
  17. Heips:) Paljonko tuo takki maksoi tilatessasi? Olisin ehkäpä halukas ostamaan sen jos päädyt palauttamislinjalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Rosie! Voih, tiedätkö itsekkin palautin takin lopulta :/ Se oli ihan hiukkasen liian nafti minulle ja väri ei ollut ihan sitä mitä lähdin hakemaan. Olen yrittänyt itsekkin etsiä takkia valkoisena, mutta vielä toistaiseksi etsintä ei ole tuottanut tulosta.. Pidetään kuitenkaan peukut pystyssä, että omamme vielä löytäisimme! ;)

      Poista

Suositut tekstit