maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hattaraa ja leopardia

Kuluvana keväänä olen mennyt toden teolla ihastumaan leopardikuosiin, mutta siinä samalla myös rakastunut uudelleen tuolle hempeän hattaramaiselle vaaleanpunaiselle. Joka vuosi kevään kynnyksellä sama leo-himo iskee ja kaupoilla huomaan hamuavani kaikkea leopardikuvioista kaapin täytteeksi. Malttia olen kuitenkin pitänyt sillä tiedän tuon hallitsevan kuosin olevan myös sellainen, johon kyllästyn yhtä nopeasti kuin olen lämmennytkin. 

Niimpä viime kesänä hankkimani Lindexin leopusero on päässyt tänä keväänä taas uusiokäyttöön, sille kun ei viime vuoden puolella kertynyt kuin muutama hassu käyttökerta. Toimii hyvin siis tällaisena jokavuotisena leovimman tukahduttamis-paitana ;)
Paita/ Lindex, Takki/ H&M
Tällä kertaa uskon sille kuitenkin siunaantuvan vielä monta monta käyttökertaa, sillä olen löytänyt uuden suosikkicomboni, vaaleanpunaisen ja leopardinkuosin! Miten en olekkaan aikaisemmin tajunnut yhdistellä noita kahta väriä keskenään? Näyttää mielestäni ihan mielettömän hyvältä, ihanan keväiseltä.

Takki on alunperin löytö hennesistä. Ihastuin tuohon sävyyn ja olkapäiltä löytyviin puhveihin. Se tosin kaipaa vielä pienen lyhennyttämisen ompelijalla, sillä malliltaan se on himpun verran liian pitkä. Muutoin uskon löytäneeni täydellisen kevättakin itselleni!
Korvikset/ Tory Burch, Rannekoru/ LV
Tällä kertaa tarjolla olisi tällaiset säälittävät armopalat eilisestä asustani. En tietenkään muistanut napata kuvia valosalla hetkellä ja sen mukaisia olivat kuvatkin. Muutaman sain kuitenkin pelastettua ja napattua tänne näytille, asukuvia kun on toivottu (vaikka näitä tuskin voi asukuviksi laskea..) 

Eniveis, kolahtaako teihinkin leokuosi näin keväällä? :)
PS. Evasta tulossa postausta myöhemmin!

37 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa kun huomaa että tännekkin tulee uusia postauksia! Asukuvia itse kanssa odottelen, yksi inspiroivimmista blogeista kuitenkin kyseessä ;). Asu näyttää todella hyvältä vaikka itse arastelen vielä leo kuosin suhteen. Lähinnä balleriinoissa maltillisena kuviona se voisi itselleni toimia mutta ihana huomata että se voi toimia tyylikkäästi myös suuremmalla pinnalla!:) Eva clutch näyttää kanssa upealta ja innolla odotan postausta myös siitä!

    Mukavaa kevään alkua!

    - Iina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihana!! Kiitos Iina kauniista sanoista ♥ Mä olen myös pysynyt leokuosin suhteen sen verran maltillisena, ettei vaatekaappiin ole löytänyt tiensä kuin yksi ainokainen pusero. Pelkiltään sen pitäminen tuottaa hiukan hankaluuksia, mutta näin bleikun tai takin alle sujautettuna se menee loistavasti ;) Evasta yritän saada heti huomenna postausta aikaiseksi, ansaitseehan se täysin oman postauksensa ♥ hih

      Toivottelen täältäkin oikein ihanaa auringon täyteistä kevään alkua sinullekkin Iina! :)

      Poista
  2. Ompa kiva nähdä sinulta asua pitkästä aikaa!! :) Leo-kuosi ihastuttaa täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun Anne kommentoit! Leokuvio ja kevät selvästikkin kuuluu yhteen.. ;)

      Poista
  3. Leokuosi ihastuttaa kovastikin ja niitä täydellisiä leobaltsuja olen viime aikoina kovasti metsästellyt. ;)

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuullostaapa hyvältä! Leobaltsut, hmm.. Pitäisiköhän.. ♥ Kurkkaappas Jonnan Jonnamaista blogia, hän oli tehnyt täydellisen löydön leobaltsuihin viitaten. Toivottavasti löydät omasi! :) Ihanaa viikkoa sinnekkin Niina!

      Poista
  4. Ihana tuo takki, en ole nähnytkään tuollaista henkalla ja maukalla! Löytyyköhän tuota vielä, paljon mahtoi olla hintaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, kyllä löytyy! Tämä minunkin löytöni on varsin tuore sellainen! Taitanee löytyä myös mustana ja luonnonvalkoisenakin :) Hintaa 49,95e verran. Suosittelen!

      Poista
  5. Ihanalta näyttää asu, leokuosi ihastuttaa täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Ehkä leosta voi tullakkin mun "juttu" who knows, hihii ;)

      Poista
  6. Kylläpäs on kiva leopaita! :) Ei yhtään liikaa kuosi ole, vaan juuri sopivasti takin alta pilkistää. Ja vaalenapunaisellahan ei voi mennä vikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vaan! Paljon on väliä myös leokuviolla ja värillä, niitä kun löytyy miljoonia, mutta on olemassa vain yksiä oikeanlaisia ;) (ainakin mun mielestä!) No se on kyllä totta! Kevättä kohden taas kaikki vaaleanpunaiset jutut on must!

      Poista
  7. Miusta on kiva katsoa miten muut yhdistelevät leopardikuoseja. Kivalta näyttää näissä kuvissa! :) Itse tykkään tuosta lumileosta enemmän, mutta en kuitenkaan ole vielä lämmennyt niin paljoa, että ostaisin itselleni. :D Ei ehkä vaan ole se miun juttu. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia Vivi! Hih, saas nähä kuinka kauan tämä on munkin juttu, kun nyt jo alkaa hieman vieroksumaan ;D Muilla näyttää aina vaan niin paljon paremmalta kuin itsellään, mutta ihan rohkeasti vaan kokeilemaan - sillähän se selviää :)

      Poista
  8. en löydä sitä vanhaa postausta jossa puhuttiin huulistasi, mutta how ever, oletko käynyt täyttämässä huuliasi? mietin että olisiko suositella jotain hyvää paikkaa? with a hint of luxuryn blogista huomasin/kuulin että hän on käynyt jo 4 kertaa ja tulokset ovat olleet todella hyvät (mallina kaippa katie price), mutta en ole kuullut tekijästä suosituksia eikä hän tästä avaudu blogissaan.olisin ikuisesti kiitollinen jos osaisit auttaa! jos olette samalla laittajalla käyneet:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Valitettavasti tämän suhteen en osaa sinua juurikaan auttaa, sillä en ole koskaan käynyt kys. toimenpiteessä. Pelkään aivan liian paljon sitä, että se epäonnistuisi ja näyttäisin ihan ankalta :D Haha! Mutta siis, lopputulokseen varmasti vaikuttaa paljon myös se minkä muotoiset huulet omaa ennestään ja onko niissä jo täytettä omasta takaa. On kuitenkin yksi paikka mistä olen kuitenkin kuullut paljon hyvää puskaradion kautta;

      http://www.plasticsurgery.fi/hoidot/huulten-muotoilu-ja-taeyttoe

      Sen tarkemmin en osaakkaan sitten sanoa. Suosittelen kysymään ihan rohkeasti suoraan vaan häneltä jos mietiskelet laittajaa! :)

      Poista
  9. Juuri viikko sitten ihailin tuota takkia kaupassa, mutta jäi sinne juurikin pituuden takia...ei tullu mieleenkää siinä vaiheessa että sitähän voisi lyhentää :D toivottavasti onnistuisin ton vielä löytämään omassa koossa :( Kuinka pitkä sä muuten olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin kun löytyi kauniin värin ja mallin omaava yksilö, niin eihän sitä nyt voi pienen kauneusvirheen takia kauppaan jättää ;) Toivottavasti lykästää ja saat vielä omasi! Netistä muuten löytyy myös tuota samaa takkia :) Olen 167cm.

      Poista
  10. En tiiä huomasitko jo näitä mut tuolla ebayssa on ne zaran kengät yhden kerran käytettyinä 70 euroa (postikulujen kanssa) ja 130 euroa ihan uusina.. Ei oo pakko julkaista tätä ollenkaa, tohon kenkäpostaukseen ei ilmeisesti pystyny kommentoimaa :D Ja mitään tullimaksuja ei tuolta ebaysta tuu noiden maksujen päälle mitkä tossa jo näkyy :)

    http://www.ebay.com/itm/ZARA-studded-suede-beige-ankle-boots-booties-gold-studs-EU-38-UK-5-US-7-/161250509832?pt=US_Women_s_Shoes&hash=item258b478408

    http://www.ebay.com/itm/ZARA-beige-suede-gold-studded-spikes-cowboy-ankle-boots-size-7-5-38-NIB-/171259592855?pt=US_Women_s_Shoes&hash=item27dfde0097

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos suuresti avustasi! Ihana kun jaksoit nähdä vaivaa ja näitä minulle linkitellä ♥ Harmi tosiaan vaan, että molemmista koituu tullimaksut maksettavaksi, kun eivät EU:n sisäpuolelle kuulu :/ Harkitsen kuitenkin vakavasti noiden linkittämäsi ensimmäisten popojen hankintaa, vaikka muutama kymppi ylimääräistä siitä koitusikin maksettavaa niin saisimpahan ainakin nuo kaunottaret kokelmaani :) Kiitos kovasti vaivannäöstäsi!

      Poista
    2. Et ole tainnut ennen ebaysta tms. tilailla? :D Itse olen tilannut ebaysta jo vuosia, viimeksi pari viikkoa sitten enkä ole kuin kerran joutunut tullit maksamaan vaikka kallein ostokseni on ollut yli 400e. Ei se automaattisesti niin mene että kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista paketeista joudut maksamaan. Jotkut menevät tulliin, jotkut ei :)

      Poista
    3. Moikka! Voi kyllä, olen tilannut ja monesti. Ja valitettavasti pakettini ovat jääneet tullin haaviin jokaikinen kerta, joista olen joutunut tullit pulittamaan. Alle 22euron tilauksista tulleja ei tarvitse maksaa, mutta on aika pitkälti tuuri peliä jäävätkö kiinni vaiko eivät.

      Poista
    4. Oho tiesin kyllä että EU:n ulkopuolelta tilatessa voi jäädä tulliin mut oon jotenki todella oudosti luullu ettei ebaysta voi jäädä kun ihmiset lähettää niitä sellasina paketteina tai kirjeinä toisillee eikä ne tuu mistään oikeasta kaupasta. Mulla ei siis oo jääny ikinä mikään ostos sieltä tullii vaikka oon monesti tilannu eli täytyy olla melko hyvä tuuri mulla.. :D Oon itsekkin tilannu zaran saappaat ebaysta ja nekään ei jääny mutta ei varmaan paketin koolla oo sitten väliä ja mikä vaan voi jäädä.. :( Jos päätät nuo kengät tilata niin toivotaan ettei tällä kertaa jäisi tullin haaviin! Ja oli ilo olla avuksi, oon siis toi joka linkitti nuo kengät :D

      Poista
    5. Sulla on kyllä siinä tapauksessa ollut mielettömän hyvä tuuri! Viimeksi tilasin yhden Zaran bleiserin ja sekin jäi tulliin, vaikka tuli maksikirjeenä. Ärsyttävää! :D Vielä kun nuo tullit eivät ole mitään muutamaa euroa (jos on vähääkään kalliimpi ostos kyseessä) Pitää siis varautua jo heti tilausvaiheessa siihen, että muutama kymmen euro saattaa tulla extra maksettavaa.

      Kenkien kohtaloa täytyy hieman sumplia.. Olen jo monesti painanut osta heti -painiketta, mutten vielä ole vienyt tilausta maksuvaiheeseen saakka ;D

      Poista
    6. Oho, taitaa tosiaan olla sitten tuuripeliä! Itse olen tilannut mm. luikkarin aidon laukunkin joka kustansi miltei 780 euroa, eikä tämäKÄÄN äänyt tulliin. Puhumattakaan monista kymmenistä vaatteista/kengistä joita olen ostanut. Aika kurjaa että sulla on jokainen paketti sitten jäänyt kun itsellä ei yksikään :(

      Poista
    7. Juu näin on :/ Kurjaa tosiaan!

      Poista
  11. hello! i love your blog so much! your style is awesome :)
    it would be great if you can blog in english too

    xoxo, lisa-maria k. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ow, thank you so so much Lisa-Maria! ♥ I would love to write in english, but my english is so poor.. That's why i only write in finish :/ Hope you understand!

      Poista
    2. Hihi, se ei ehkä usko sua, koska mun korvaan sun englanti kuulostaa kyllä hyvältä. :D

      Poista
    3. Hahah tää on niin opeteltu lause!! :D ;)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. No mä olenki tälleen amatööristi päässy vasta hetki sitten kunnolla sen makuun ;) grauh!

      Poista
  13. Hey love,

    Just wanted to say that I love your style and that I had been looking for you for ages (hope I didn't sound like a stalker lol)
    I am from belgium so I can't understand what your blog says :/
    I just wanted to know if you have an official instagram page or something where you post your blogs in English.
    If you don't I'll just keep watching you pictures on here :p
    Lots of love from Belgium

    Deborah

    VastaaPoista
  14. Heippa! Haluaisitko myydä minulle tämän takin, jos hinnasta sovitaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Mahdollisesti voisin! Laita minulle vaikka meiliä niin katsotaan tarkemmin :)

      Poista

Suositut tekstit