keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Outfit 250313

Olen joskus kuullut sanottavan, ettei mustaa ja tummansinistä pitäisi yhdistää, mutta minäpä sanon, että höpönlöpön! Alkuviikosta siivoskelin jälleen vaatekaappeja huutista silmällä pitäen ja laatikon perukoilta löysin tämän ikivanhan Mangon peplumtopin, jossa vielä hintalappu olla nökötti kiinni! Nämä olivat muistaakseni ihan niitä "ensimmäisiä" peplumeja, joita kauppoihin rantautui ja tottakai minä oli sitä niin innokkaana hankkimassa. Jopa niinkin innokkaasti, että se oli jäänyt kaapin perukoille homehtumaan hintalappusten kera.

Yritin kuumeisesti keksiä sille lisäaikaa, sillä useimmiten vaatekaappi-sääntö kuuluu näin; Jos tuotetta ei ole käytetty vuoteen, tulet tuskin käyttämään sitä jatkossakaan. Miten voikin olla mahdollista, että mulle käy aina päinvastaisesti? :D
Blazer/ Zara, Top/ Mango, Pants/ Dr.Denim, Necklace/ Nimesi.fi
Noh, tämä peplumtoppi ei kuitenkaan joutunut siihen "en käytä" pinoon vaan juurikin siihen toiseen ja nyt olen vannonut itseni kanssa valan, että tätä on käytettävä ihan pakon uhalla! :D En ole koskaan kokeillut mustan ja tummansinisen yhdistelmää asussa, joten uusi toppi pääsi heti päälle tummansinisen bleiserin kanssa yhdistettynä.

Enkä voinut millään vastustaa kiusausta kokeilla ballerinoja asun kanssa! Katsokaa nyt kuinka paljon freesimmäksi asukin muuntautui kamelin väristen Burchien avustuksella! Katkera totuus kuitenkin iski vasten kasvoja, kun ulos lähtiessä jouduin käärimään kauniit Toryni takaisin laatikkoon odottelemaan suotavampia kelejä ja taas kaivaa esille ne iänikuiset mustat saappaani.. :(
Bag/ Louis Vuitton Artsy GM, Shoes/ Tory Burch
Watch/ Michael Kors/ Bracelet/ Cailap by Bloggers by Linda Juhola, Scarf/ LV
Ja shaali lämmittämään, sillä olen jo hetki sitten yrittänyt hyvästellä toppatakkini ja kävellyt uhmakkaasti villakangastakki ylläni (saas nähdä kuinka kauan menee ennenkuin tämä likka on taas kipeänä:D) Ei vaan pysty käsittämään, ettei tuo lämmittävä aurinko ole yhtä lämmin ulkona kuin ikkunan läpi paistaessa.. :D

Mutta sellainen asu löytyi minun yltäni, mitäs tykkäsitte?
Energistä keskiviikkoa kaikille! 

44 kommenttia:

  1. vautsi upea asukokoneisuus! ihanan tyylikäs ja pelkistetty :) saankos udella tuon shaalin hintaa ? Onko kestänyt hyvin ja nukkaantuuko helposti?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti Suvi-Tuuli! ♥ Voi kuule, shaalin olen ostanut n. kolmisen vuotta sitten, jolloin se taisi olla reilut 100 euroa halvempi, mutta Vuittonin sivujen mukaan tuo perus shaali kustantaa nykypäivänä n. 400-420euroa. (Hullua villahuivista!:D)

      Nyt kerron ihan omakohtaisen kokemukseni huivista, tosin samaa olen lukenut monesta muustakin blogista, joten ihan tuulesta temmattua tarinaa se ei taida olla :/ Huivistani löytyy nuo surullisen kuuluisat langan vetäymät ja huivi on yltäpäältä nukassa. Tämän havaitsin jo muutamien kuukausien päästä ostohetkestä, kun huivi oli ollut todella ahkerassa käytössä päivittäin. Näin jälkikäteen en ole oikein uskaltanut sitä kovin useasti pitää (kun haluisin sen vielä edes muutaman vuoden pitää käytössä)

      Suosittelen lämpimästi, mikäli tahdot huivin hankkia satsaamaan siihen lurexiseen versioon. Kangas on jämäkämpää lurex-langan ansiosta, eikä näitä piirteitä huiviin ilmesty ihan niin heppoisesti. Toki huivilla on sitten enemmän hintaakin, mutta mielummin sitä satsaa laadukkaaseen versioon, josta on iloa vielä pitkäksi aikaa :)

      Toivottavasti tästä oli apua sinulle, mikäli pähkäilet ostopäätöksen kanssa! :)

      Poista
    2. Kiva, että omasta kokemuksestani oli sinulle apua! Älä epäröi kysyä, mikäli mieleesi ilmaantuu vielä jotain huiviin liittyvää! :)

      Poista
  2. Tykkään! Ja kulta antaa sen viimeisen silauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miiasein! Ja totta, kultaiset yksityiskohdat tulevat mukavasti esiin tuosta tummasta asukokonaisuudesta. En taida olla kultaisten asusteiden puolestapuhuja.. en ollenkaan.. ;)

      Poista
  3. Onko toi se sun huivi verone? Näyttää niin eriväriseltä. Tummat värit sopii sulle niin hyvin, oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka N!

      Kyseessä on juurikin Veronen sävy, mutta kuvien muokkauksen yhteydessä tuon huivin väri on aika pahasti vääristynyt, mutta se se on! ;) Tosiaan välillä on kiva pukeutua tummempaakin, arkena kun suosin useimmiten nudea ja valkoista. Vaihtelu virkistää!

      Kiva kuulla pitkästä aikaa sinusta! ♥

      (PST. Googletin huivia ja löysin tältä bloggaajalta todenmukaisen sävyn tuosta Veronesta!
      http://ulriikk-a.blogspot.fi/2013/02/something-new-and-unexpected.html)

      Poista
    2. Kiitos paljon, koko aika olen kirjoituksiasi seuraillut arki on vaan niiin hektistä että ei kerkiä kommentoimaan :) mutta edelleen jatkat yhtenä lemppari bloggaajana. Kiitos linkistä, mietin kesäksi uutta huivia joko beige tai verone, mutta siinä beigen sävyssä jokin hämää. Harmi tosiaan on huivin laatu,mulla musta mennyt todella nyppyiseksi mutta käyttöön sen olen hankkinut jos niin ajatellaan :) mutta laatu silti saisi olla parempi. Harmi kun lurex kankaasta ei ole niin kivoja värejä.

      Poista
    3. Sellaista se arki välillä on, mutta kiva, että olet pysynyt mukana henkisesti kuitenkin! ♥ Tiedätkö, olen itsekkin pistänyt merkille tuon Veronen sävyn, tuntuu kuin se olisi viime aikoina jotenkin muuttunut? Omani on hyvin tumma, mutta nähdessäni useassa blogissa tätä Veronen sävyistä huivia olen alkanut miettimään, että miten se on muuttunut niin vaaleaksi? Usein olen jopa sekottanut sen beigen kanssa, mutta ei, Verone se on ollut.

      Samaa mieltä! Huivista jos kustantaa pienen omaisuuden, niin luulisi sen kestävän ihan normaalia jokapäiväistä kulutusta :/ Lurex huivit ovat siitä mahtavia, että lanka on jämäkämpää ja huivi pysyy kuosissa, mutta niinkuin sanoit; väritarjonta on todella suppea.. :(

      Poista
  4. Ihana ihana ihana<3 Tummansininen ja musta sopii kuin nakutettu! <3
    Toi laukku ja huivi, tahtooo<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet kuule sinä itse! ♥ Sitten täytyy laittaa säästöpossu laulamaan ja marssia Vuiskalle ihastelemaan ;)

      Poista
    2. No sanos muuta, mulla on jo säästössä vähän neverfullia varten, se on sittenki toivottavasti seuraava laukkuhankinta <3

      Poista
    3. Hih, vai sellaisia laukkuhaaveita siellä puolen ruutua ;) Monogrammina vai Damierina? Minullakin taitaa piakkoin olla kalenterin osto edessä ja tuli on persiin alla kun ei koskaan tiedä milloin se korotusviisari värähtää.. :D

      Poista
  5. Hyvinhän tuo mustan ja tummansinisen yhdistelmä toimii! :) Taidan matkia asuasi huomenna;) Harmi ettei kaapista löydy Artsya,vielä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääks, sä olet kyllä sellainen salakavala yllättäjä! ;) On tainnut joku muukin syöksyä Artsyn pauloihin ja pahaasti! Kiva, että asusta välittyi inspiraatiota sinne ruudun toisellekkin puolen, jään innolla odottelemaan asuasi! ♥

      PS. Hiukanko kateudesta vihreänä ihastelin lomakuviasi.. Että kiitti vaan! :D

      Poista
  6. Ihana asu, kultaset yksityiskohdat vielä täydellistää koko asun <3 Mutta apua, ballerinat tähän aikaan vuodesta! Pidätkö niitä ihan vaan töissä, vai tarkenetko niillä pihallla ? :D Ps. Miten sen korun reklamaatio meni? Saatko uuden korun vaivatta vai meneekö homma monimutkaseks niinkun on tapana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hurjasti! ♥ Hih, no ei suinkaan! Ne olivat puhtaasti kuvausrekvisiittaa ja ne mustat saappaat oli tässäkin tapauksessa kaivettava esiin ennen varsinaista ulos astumista ;) Mutta töissä viihdyn ihan ballerinoissa, sisätiloissa kun tepastelen!

      Reklis meni juuri niinkuin arvelinkin, sain ehjän tilalle mutta mistään postareiden palautuksesta ei ollut tietoakaan.. Kysäisin vielä erikseen, olisiko postikulujen palautus onnistunut jos olisin tehnyt korusta normaalin reklamaation ja ostanut ehjän korun tilalle vähän niinkuin "erikseen" mutta ei auttanut kikkakolmosetkaan :D

      Poista
  7. ihanaa että postailet taas! :)

    VastaaPoista
  8. Taitaa pitää joku päivä itsekkin koettaa taas tummansinistä ja mustaa yhdessä! Ne ovat omasta mielestäni hyvä pari, ihan puppua etteivät yhdessä toimisi ;) Ja asu on ihana, jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen minäkin! Ihan höpönpöpöä tuollaiset väittämät ;) Passaavat oikein hyvin rinnakkain! Kiitos Karoliina ♥

      Poista
  9. Oi oi oi, ihana asu jälleen kerran...♥ Olen muuten pitkään miettinyt, että sinun ja ''With A Hint Of Luxury'' blogit ovat todella samantyyliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mukava kuulla, kiitos! ♥ Ilmeisesti pidämme samantyylisestä vaatetuksesta.. :)

      Poista
  10. Ihana asu <3 Tuliskin jo kunnolla kevät niin vois jättää talvitakit ihan kokonaan varastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! ♥ No sanoppa muuta! Eikös me kuitenkin huomenna "virallisesti" iloita keväästä, ainakin mitä on kalenteriin luottaminen :)

      Poista
  11. Hi, hvornår købte du din blazer? den er så floooot! er det lang tid siden eller for nylig?
    Du har flot stil!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, I bought it from Zara, but long long time ago :/ Love it too, it's my favourite! ♥

      Poista
  12. Hvornår købte du din blazer fra zara? er det for nylig eller lang tid side? Den er floot, og din stil er så elegant og klassisk! love! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, I bought it from Zara, but long long time ago :/ Love it too, it's my favourite! ♥

      Poista
  13. millä tavalla olet sitonut huivisi? ilmeisesti siis piilottanu sen läpyskän tonne sisään? :) itsellä ongelmana on, etten saa oikein pysymään sitä tuolla piilossa.. usein päätyy siis siihen tylsään ratkasuun että jää päät roikkumaan sivulle. olisi kiva saada eri variaatioita huivin sitomiseen ihan näin postausehdotuksena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivin olen sitonut niin, että aluksi olen puolittanut sen, jonka jälkeen olen alkanut rullaamaan läpyskä kohtaa sisäänpäin. Kun on mieluinen muhkeus ja koko saavutettu niin ei muuta kuin kiepsautat sen normaaliin tapaan kaulallesi :) Kun läpyskä on rullattu sisäpuolelle, ei se ihan helvillä rupea sieltä pilkottamaan! Toivottavasti ymmärsit monimutkaisesti selitetyn vinkkini ;)

      Poista
  14. Äitini aina valittaa kun mulla on päällä mustaa ja tummansinistä, mutta en ymmärrä mitä valittamista siinä on kun nehän sopii yhteen! Olen aina pohtinut tätä :D
    PS. Ihana asu!
    Stella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos kovasti Stelliina :) Ja sanos muuta! Mielestäni tuo musta ja tummansininen ovat kuin luotuja toisilleen ;) Vielä ripauksella kultaisia asusteita niin àvot!

      Poista
  15. Siis miten joku voi olla sitä mieltä ettei noita kahta väriä voi yhdistää? Nehän sopii yhteen vallan mainiosti! Ja sun kokoama asukokonaisuus on tietenkin tyylikkäämpääkin tyylikkäämpi :) aivan ihana asu siis. Ja mielestäni tummansininen ja musta asu, varsinkin työpaikalla, antaa arvokkaan ja asiantuntevan vaikutelman. :) silti olematta jäykkä tai vanhahtava, etenkin ihanien ballerinojen tai makeiden saappaiden ja huivin kanssa. Että sellanen analyysi :D lyhyesti sanottuna, täydellinen asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinä ihana Cherry, joka näin kauniin kommentin lähetit! ♥ En tiedä pystyykö tähän enää muuta sanoa, kuin hurjan paljon kiitoksia kauniista sanoistasi :) Ja sanoppas muuta! Musta ja tummansininen taipuu niin moneen ja niistä onkin helppo taivutella asu niin juhla-kuin arkipukeutumiseenkin. Ainoastaan mielikuvitus on rajana mitä asusteisiin tulee ;)

      Poista
  16. Whats the name of the bag model?? Beautiful pictures :)

    VastaaPoista

Suositut tekstit