Heipparallaa ja elossa ollaan! Nyt on ihana vapaa viikonloppu edessä, joten postauksia on taatusti luvassa! On tainnut hiukan päästä ruostumaan tämä blogin kirjotteleminen, mutta kirjottelen ihan mahdollisuuksien mukaan :) Aurinkoinen aamukin osui nappiin, sillä se on ainoa valoisa hetki pokkarilla kuvaamiseen.
Muutaman pikkuruisen ostoksenkin olen viime viikolla ehtinyt tekemään. Olen jo hetken haaveillut arkisesta kullanvärisestä rannekorusta, joka juurikin soveltuisi arkena pidettäväksi. Nettikauppoja selatessa bongasin erään MK:n rannekorun, mutta jouduin kuitenkin nielemään tappioni, sillä sitä ei ollut saatavana enää mistään. Kärsivällisenä jatkoin etsintöjäni ja löysin kuin löysinkin varsinaisen kaunottaren lukuisten rannekorujen joukosta!
 |
Bracelets/ Michael Kors, Nelly.com, Watch/ MK, Sunglasses/ LV |
Kyseessä on kuvan kolmas Michael Korsin,
astor buckle bangle-rannekoru. Korua oli saatavana enää ainoastaan kahdesta nettikaupasta, joista molemmista rapsahti tullimaksut mukavasti päälle. Noh, minä sitten viisaana likkana seurailin dollarin kurssia ja nappasin korun kurssin ollessa pohjalla;D Ei siinä kovin paljoa säästänyt mutta muutamia euroja kuitenkin!
Kuvan toinen, Cartierin rannekorua muistuttava koru on puolestaan Nellystä. Korun tullessa yllätyin kuinka "laadukkaalta" se tuntui. Hintaa korulla oli 19,95e ja korun löydät
täältä!
Nyt on kultaharakan houkutuksia taas ruokittu ja kellon kaveriksi löytyy niin arkisia, kuin juhlavampiakin koruja. Aina ei tarvitse olla yyber kallista ja hienoa, vaan loistavia vaihtoehtoja löytyy myös ketjuliikkeiden tarjonnastakin, kuten tämä Nellyn versio Cartierin rannekorusta. Ebayn ihmeellisestä maailmasta nyt puhumattakaan!
Mitäs sanotte? Kumpi on sinun suosikkisi?