perjantai 23. marraskuuta 2012

Laukkuhaaveiden ykkönen

Sain kivan meilin lukijaltani, joka pyysi minua tekemään postauksen yhdestä ainoasta laukusta josta haaveilen tällä hetkellä. Valinta oli suhteellisen vaikea, sillä pidempiaikaiset lukijani varmasti tietävät, että olen todellinen laadukkaiden laukkujen rakastaja! Mieleeni juolahtaisi vaikka samantien viisi eri mallia, mistä unelmoin, mistä näen päiväunia ;)

Postauksen idea oli mukava, sillä en ole tainnutkaan tehdä postausta laukkuihin liittyen ihan hetkeen. Alkusyksystä oli tarkoitus tehdä erillinen postaus mustista laukuista, joista tällä hetkellä haaveilen. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Mallin valitseminen oli mulle kuitenkin jokseenkin helppo. Ensimmäisen Toteni kotiutettuani rakastuin laukun malliin samantien ja sillä tiellä ollaan edelleen pysytty. Tote sen olla pitää! Tässäkin mallissa yksinkertaisuus on valttia ja siksi se varmaan puoleensa vetääkin. Toki myös Hermesin kaltaisella ulkomuodolla on luultavasti osuutta asiaan ;)

Musta sävy siitä syystä etten ole koskaan omistanut mustaa laukkua! Klassinen musta laukku minulta puuttuukin ja olisi enemmän kuin tervetullut laukkukokoelmaani.

Mikä laukku löytyy sinun haavelistaltasi?

29 kommenttia:

  1. Hehe mikä yhteensattuma! Olen aikomassa itse hankkia tämän laukun! Se on vaan niin täydellinen kaikin puolin!! <3. Eikös sanota, että tyylikkäät naiset ajattelevat samalla tavalla? ;)

    Btw. Onko se sun vaaleanharmaa Prada laukku suurinta kokoa? Eli L40 H30 W17. Koska ajattelin ostaa sen mustan siinä koossa.

    Lisää postauksia vaan kiitos! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, voi että! Minä olen haaveillut tästä laukusta jo ties kuinka kauan ♥ Jo hetken ennen ensimmäisen toteni hankkimista ja vieläkin se vaan tuolla takaraivossa kolkuttelee :)

      Niinhän sitä sanotaan! Taitaa meillä olla siis jokseenkin sama maku asusteiden suhteen ;) Tummanharmaa toteni on toiseksi pientä kokoa eli L 26 H 35.5 W 15 CM. Silloin tätä suurinta kokoa ei ollut vielä toistaiseksi saatavilla, mutta eipä se haittaa! Suurimmassa koossa ei tälläkään hetkellä ole värivaihtoehtona tuota clay greytä, vaan ainoastaan se vaaleampi harmaa, joka myöskin on äärettömän kaunis :)

      Lisää postauksia piakkoin tulossa!! ♥



      Poista
  2. Moikka!

    Ihana blogi ja tyyli sinulla! Ajattelin vaan kertoa sinulle (ellet tiedä jo) mutta olen huomannut jo SATOJA kertoja miten sinun blogiasu kuvasi levii We Heart It:ssa, Pinterestissa, Instagramissa, tumblrissa ja monissa blogeissa. Jotkut jopa väittävät Instagramissa että he ovat he itse kuvissa!

    Joten kannattaa pistää vaikka kuvan kulmaan blogin nimi, koska kopiointi on väärin ja ärsyttävää ja varsinkin kun sulla on niin ihana blogi!

    Ajattelin vaan kertoa..:) Lisää postauksia ja asu kuvia!!!! OLEN KOUKUSSA!!!!!!!!!!!!!!!!

    /Sun fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Voi kyllä minä tiedän :( OIen kuullut asiasta ennenkin ja niin ne kuvat voivat levitä salamannopeasti paikasta toiseen :( Logottamista olen harkinnut ja voi olla, että minun täytyy se käyttöön ottaa. Se on tosi harmillista miten kuvat voivat levitä aivan vääriin käsiin :(

      Kiitos ihanasta ihanasta kommentista! ♥ Sait minut niiin hyvälle tuulelle, kiiitos! ♥

      Poista
  3. Haavelistani on pitkä.... LV neverfull GM monogramm, LV milla MM pochette azur, Mulberry Lily, MIUMIU Vitello Lux Bow Bag, Mulberry Bayswater tai Alexa ja myös minullakin Pradan Saffiano tote :) Huoh ja lista kasvaa koko ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten paljon kaikkia ihanuuksia Linday haavelistaltasi löytyy! :) Voiko naisen laukkukokoelma olla koskaan täydellinen? Omalla kohdallani ainakin löytyy aina hyvä syy uuden laukun hankintaa varten, hih :)

      Itsekkin unelmoin tuosta Miukkarin Vitellosta tai toisin sanoen siitä jämäkämmästä mallista, eli bow leather bagista! Puuh.. ♥

      Poista
  4. Blogin otsikko voisi olla oikeinkin... Ilmeisesti kyseessä on laukkuhaaveiden ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, ennen julkaisua mietin muutamaan otteeseen onko se "laukku haaveiden" vai "laukkuhaaveiden". Olin sitten kuitenkin valinnut sen väärän vaihtoehdon :D Kiitos korjauksesta!

      Poista
  5. Voi että, mäkin haaveilen tosta samaisesta laukusta :) ehkä joskus sitten.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana ihana <3 Täytyy olla kilttinä jos vaikka joulupukki muistaisi ;) (tai sitten ei..)

      Poista
  6. No mua ei ainakaan joulupukki muista tuolla laukulla mutta ehkä jollain muulla, toivottavasti<3 tällä hetkellä neverfull on ihan ykkösenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta loistava valinta sekin! ;) On ainakin omassa käytössäni osoittautunut joka pennin arvoiseksi! Toimii minulla jopa treenikassinakin siinä samalla, kun roudaan työjuttuja + salijuttuja. Oikea tilaihme siis ;)

      Mikä kuosi ja koko sinulla on muuten ollut mielessä? :)

      Poista
    2. Treeni ja viikonloppukassiksi olen myös ajatellut sitä sekä tietty hyvä kun menee shoppailee :)
      GM koossa ja damier kuosi, mulla on muitaki samassa kuosissa ja se on kyllä mun lemppari ehdottomasti :)

      Poista
    3. Minäkin olen alkanut taas lämpeämään tuolle Damier kuosille, tosin tällä kertaa Azurille :) Niin se mieli vaan muuttuu! Hetki sitten möläytin kuinka halvalle tuo vaalea sävy Damier kuosissa näyttää, mutta kuinkas kävikään.. :) Neverfull nyt on hyvä valinta, missä tahansa kuosissa!

      Poista
  7. Hei oli pakko tulla kysymään: http://selmacatic.blogspot.fi/ <--- onko tämä toinen blogisi (veikkaan kyllä että ei...)? eivätkö sivussa olevat kuvat ole sinun?

    P.s. Ihana blogi sinulla ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpäs näytti löytyvän! :/ Minun kuviani ne kyllä olivat! On tosi harmillista huomata miten kuvat ovat levinneet, mutta toisaalta saan syyttää vain itseäni etten ole logottanut kuviani. Weheat nyt on pahin kuvien levityspaikka ja veikkaan, että sieltä ne ovat liikkuneet eri saiteille. Kiitos kuitenkin kovasti kun tulit kuvista minulle kertomaan! :)

      Poista
  8. Tuo Pradan tote on hyvä valinta, se on selkeälinjainen ja tuleva klassikko. Se tulee kestämään hyvin aikaa, eikä mene siis heti muodista pois. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan hurahtanut näihin Pradan Saffiano Toteihin ja laukun väritarjontakin on aivan mieletön! Jos uuden laukun hankinta tulee ajankohtaiseksi ei varmaankaan jää epäselväksi mihin laukkuun aijon tulevaisuudessa pennoseni upottaa ;)

      Poista
  9. Mun haave laukku on ehottomasti Louis Vuitton Neverfull MM. :) Tän ikäsenä ei hirveesti luksuslaukkuja ostella, mutta ehkä jokin päivä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, muistan kun itse säästin 16-vuotiaana joka ikisen saamani pennin ja vuoden jälkeen kävin ostamassa ensimmäisen Vuittonini, taisi olla Speedy 30' kyseessä :) Hinnat tosin ovat niiltä ajoilta kovasti kallistuneet ja tätä nykyä siitä samaisesta Speedystä saa pulittaa 150euroa enemmän kuin mitä siitä itse maksoin :/

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Tein käyttäjän photobucketiin ja lisään sen kautta kuvat blogiin. Ei mikään nopea ja paras ratkaisu, mutta ratkaisu kuitenkin. Olen kuitenkin sillä kannalla, että tekisin toisen käyttäjän bloggeriin ja lisäilisin sen kautta kuvia vanhaan tapaan :( Huomasin myös, että photobucketin kautta lisätyt kuvat eivät näy esim. tuossa sivun alareunassa olevassa "Suositut tekstit" kohdassa ollenkaan :/

      Poista
    2. Ansku huomasin, että aikaisempi kommenttisi oli mennyt suoraan roskakoriin, mutta siinä kerroit, että olit poistanut picasasta vanhoja kuvia. Miten onnistuit siinä? Luoja olen etsinyt tuota kohtaa ties kuinka kauan! :( Omassa picasassani on nimittäin noin puolet sellaisia kuvia, jotka eivät ole koskaan päätyneet minnekkään.. ;/

      Poista
  11. Kun olen picasan kuvankäsitteluohjelmassa, niin oikeassa yläreunassa on kohta: verkkoalbumit. Sitten vaan klikkaan siitä, ja pääsen hiljattaisiin omiin alumeihin. Joudun poistamaan yksittäisiä kuvia, koska ohjelma ei anna ainakaan minun poistaa montaa kuvaa kerralla. Eli klikkaan kuvaa, ja kohdasta "toimenpiteet" poistan kuvan.

    osaatko antaa pikaisen neuvon miten photobucetia käytetään? Avasin tilin sinne, kun Flickriä en tajunnut. Ihmettelen myös sitä, että kun käsittelen kuvat picasassa ja tallennan ne vaikka sitten photobucettiin, ja sitä kautta blogiin, niin täyttyyhän picasan verkkoalbumi silti, kun kerran sitä kautta käsittelen ja tallennan? Ja jos poistan kuvia sieltä, niin nehän poistuvat blogistakin. Vai olenko ihan pihalla? :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä olen näissä asioissa sellainen poropeukalo, että multa ei ehkä kannata kysyä mitään haha :D Ei vaan! Sen jälkeen kun olet tehnyt tilin photobucketiin lisäät kuvat kohdasta "upload". Kuvan lataamisen jälkeen klikkaat kuvaa ja oikealta puolelta kopioit kohdan "Direct link", jonka jälkeen menet blogissa kohtaan josta lisäät kuvia normaalistikkin. Klikkaat kohtaa "URL-osoitteesta" ja pasteet Direct linkin siihen.

      Näin lukija minua neuvoi, muuten olisin ollut totaalisen pihalla :D Mun käsittääkseni kuva poistuu ainoastaan silloin jos poistat sen erikseen photobucketista. Eli vaikka poistaisit kuvan picasasta se ei poistu blogista, koska olet blogin kuvan linkin napannut sieltä photobucketista :D Ei vitsi tästä mun tekstistä ei varmaan saa mitään selvää :D

      Poista
  12. Onpas täällä vaatimattomia laukkuhaaveita. Tehkää "palveluksia" miehillenne niin ostavat varmasti LVtä ja muuta roinaa, ellei ihan tyhjätaskuja ole.

    t. Mies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta saa haaveilla varsinkin jos on joka ikisen laukkunsa kustantanut itse ;D Eikä tarvitse tehdä yhtäkään "palvelusta", miehiä kun tuskin on luotu ainoastaan kustantamaan naisten hömpötyksiä ;)

      Poista
    2. Nykyään naisillakin on omaa rahaa. :D Ja jokainen käyttäköön rahansa mihin "roinaan" haluaa.

      Poista
    3. Hih, juu taitaa olla vähän vanhanaikaista ajattelua tuo ;)

      Poista

Suositut tekstit