sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Haaveena taulukollaasi

Viime postauksessa vihjailinkin, että mulla todella on jo toinen rauta tulessa ja kyllä vaan näin on! Olen hetken miettinyt mitä ihmettä haluisin sängyn yläpuolen tyhjälle seinälle. Hetken selailtuani nettiä etsien inspiraatiokuvia törmäsin mm. sisustusteksteihin. Ovathan ne kauniita ja todella toimivia, sopisivat hyvin mm. eteiseen tai keittiöön, mutta sängyn yläpuolelle en sitä haluaisi.

Ja pinterestistä jos jostain niitä inspiroivia sisustuskuvia löytyy ja en voinut olla menettämättä sydäntäni tälle kuvalle. Ihan mieletön!
Kuva: Pinterest
Nyt sitten vaan kehysten etsintään! Jos joku lukijani tietäisi etukäteen mistä kuvanmukaisia valkoisia kehyksiä voisi löytyä niin vinkit otetaan ilomielin vastaan :) Tässä prokkiksessa on mielestäni mukavaa kun saa käyttää omaa mielikuvitusta kehysten sijoittelemiseen, eikä varmasti ole yhtä oikeaa tapaa miten ne voi järjestellä. Voi vinde kun olen innoissani enkä millään malttaisi odotella oikeiden kehysten löytymistä..

Kohta täytyy pistää vipinää kinttuihin ja painua aamurutiinien kimppuun, sillä puolilta päivin juhlimme siskoni miehen pyöreitä! Koko suku on luonnollisesti kutsuttu paikalle ja illat venähtävät useimmitten yön pikkutunneille, joten täytynee valmistautua henkisesti koitokseen :D Ei muuta kuin rentouttavaa ja aurinkoista sunnuntaita!

15 kommenttia:

  1. Mulla on kans ollu pitkään mielessä jonkinlainen taulukollaasi :) Ostinkin nyt 4x neliönmuotosta pikkutaulua että sais edes pienen kollaasin niistä 8) Anttilasta hain omani ja oli vielä -50% :) Käy siellä kurkkimassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anttilassa muuten on kivoja kehyksiä! Nyt tulikin mieleen kun vinkkasit ;) Siellä oli mun muistaakseni myös tällaisia suuria ja valkoisiakin, jes!<3 Sit laitat heti kuvia siitä valmiista taulukollaasista jookos <3

      Poista
  2. Ikeasta ainakin löytyy ton tyylisiä
    Muovikehyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa löytyä, mutta muistatko oliko ne tuollaisia suuria ja massiivisia vai ainoastaan pikkuruisia? :/

      Poista
    2. Taisi olla aika pieniä kylläkin :/

      Poista
  3. Monia kehyksiähän voi ite spreijata valkoisiksi jos ei löydy unelmakehyksiä oikean värisinä :p kirppiksiltä yms löytyy tosi upeita välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuten onkin hyvä idea! Itse vaan olen liian laiska näpertelemään, joten kaikki heti mulle nyt-tyylillä etsitään näitä valkoisia kehyksiä ;)

      Poista
  4. Täällä näkee lähes joka kodissa tälläisiä tauluseiniä ja niihin on yleensä ripustettu vielä erillaisia juttuja kehyksien sisäpuolelle randomisti. Juuri näitä tässäkin kuvassa näkyviä kehyksiä saa täällä Hollannissa Xenos-nimisestä halpiskaupasta jossa kehykset maksavat parista eurosta muutamaan kymppiin koosta riippuen (valkoisina, mustina, hopean värisenä...) ja niitä saa siis puisina joten seinän täyttäminen ei näillä maksa hirvittävän paljon. Suomessa taitaa seinälle tulla hintaa kyllä...

    Niin piti vielä sanoa että mun mielestä siis nämä tauluseinät ovat hienoja, suosittelen kyllä, aloita ensin vaikka parilla kehyksellä jalisäät sitten ajan mittaan:) Itselläkin on kaapissa useita kehyksiä odottamassa inspistä laittaa niitä seinälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin vähän tuntuu, että tauluseinät tulevat tänne meille vähän jälkijunassa. Muissa pohjoismaissa tämä taitaakin olla jo "vanha juttu", mutta ihana juttu onkin! Tiedätkö onko Xenosilla mahdollisesti nettikauppaa? Täällä päin kehyksistä todellakin saa pulittaa melkein kolmin kertaisen hinnan ellei käännä nokkaa kohti kirppiksiä ja näpertele niistä itse spraymaalilla omannäköisensä :)

      Itse olen ehdottomasti sillä kannalla, että haluan ainoastaan raamit seinälle, en kuvia tai muitakaan pikku juttuja sisäpuolelle. Harmittaa kun olen aikaisemmin vastaavanlaisia nähnyt alennuksessa pitkin ja poikin, mutta silloin kun niitä tarvitsisi niin eipä löydy mistään! Täytyy pitää peukut pystyssä! :)

      Poista
  5. Pentikillä on aivan ihana valkoinen keisaripuusta tehty kehys nimeltään Vekki. http://www.pentik.com/fi/products/sisustus/Sivut/Product.aspx?Catalog=VCNK40&ProductID=1PUU3251011%28Pentik+Base+Catalog%29
    Näyttäisi olevan kahta eri kokoa. Itselläni on pienempiä kotonani kaksi, ja ihan ehdottomasti yksi kauneimmista kehyksistä mitä olen koskaan nähnyt.
    Ps. Ihana idea!
    Iiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Iiris tuo on todella kaunis, mutta hakusessa olisi ehkä enemmänkin "antiikkinen", sekä todella massiivinen raami. Tuollainen röpelöreunainen kuin kuvassa alarivillä. Hitsivie mistä ihmeestä moisen löydän? Täytyy kyllä ehdottomasti käydä kurkkaamassa myös tuo sinun Pentik vaihtoehto, se voisi olla kiva lisä näitten massiivisten kehysten rinnalle :)

      Idea oli kiva, mutta toteutus niin tuskastuttavan vaikea kun sopivia kehyksiä ei meinaa löytyä.. :(

      Poista
  6. Moikka!
    Näin Kampin alhaalla olevassa turisti kaupassa myynnissä poron taljoja. Piti tulla hehkuttamaan tänne jos kukaan ei ole vielä kerinnyt vinkata :) Näytti olevan vaaleitakin versioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jojo!

      Niinkö! Ihan vaaleitakin? Mahtavaa! Olen nimittäin koulunut niin huuto.nettiä, kuin tori.fi, stockaa ja Jysk-pisteitä ja todella toivon, että se perfect one nyt tärppäisi! ;) Kiitos hirmuisesti vinkistä!

      Poista
  7. Täytyykin käydä kurkkaamassa, kiitos Krista! :)

    VastaaPoista

Suositut tekstit