torstai 13. syyskuuta 2012

Etsinnän alla: Vaaleanharmaa porontalja

Kääk mistä ihmeestä löydän vaaleanharmaan porontaljan? Mieluiten pääkaupunkiseudulta, sillä haluan ihan ehdottomasti nähdä taljan ennen ostoa. Googlen kautta kolusin muutamia nettikauppoja, mutta kuvien perusteella kun ei voi olla varma taljan todellisesta sävystä :( Huutistakin ehdin silläsilmällä selata, mutta ei sieltäkään tuntunut löytyvän sitä mitä olen etsimässä.

Löytyisikö kenties keltään lukijalta ylimääräistä todella vaaleaa kautta vaalean harmaata suurehkoa porontaljaa? Tai olisiko mielessä putiikkeja joista moisen voisi löytää?
Nielen edelleen karvaista tappiotani eräästä huuto.netin täydellisen valkoisesta porontaljasta jonka huutoa en voittanut (mukana oli nimittäin toistakymmentä huutajaa..) ja nyt tekisin melkein mitä vaan jos vastaavanlaiseen törmäisin. Kyllä ärsyttää! Tämä villitys itseasiassa alkoi jo viime syksynä, mutta jostain syystä olen ajatuksen haudannut kun ole siihen "täydelliseen" vielä törmännyt. Nyt sama kaava toistaa itseään ja toivon, että oikea sattuisi vihdoin kohdalle. Ei ehkä viitsisi lappiin asti lähteä hakemaan porontaljaa, joten kaikki vinkit täältä lähempää on enemmän kuin tervetulleita!

Ja hei kiitos vielä kaikille galluppiin osallistuneille! Nyt kuitenkin kaivattaisiin vielä teitä jotka ette ole kyselyyn osallistuneet hopihop! Kannattaa muistaa, että kaikki osallistuneet ovat mukana 50euron superlahjakorttien arvonnassa, jonka voi itse vapaavalintaisesti käyttää haluamaansa putiikkiin! Katso tästä liikkeet joihin lahjakortit mm. käyvät; http://payment.pointshop.fi/giftcard_brands_popup.asp

Mukavaa torstaita!

20 kommenttia:

  1. Moikka! Laitoin sulle mailia, käyhän kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  2. Vaalea porontalja olisi kerrassaan upea. Olen halajanut sellaista jo useita vuosia mutten ole vieläkään keksinyt mihin sen sijoittaisin, olisiko ideoita? Mihin itse sijoittaisit taljan? : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi älä muuta sano! <3 Vielä kun se perfect one sattuisi kohdalle niin kaikki ainekset olisivat koossa :) Mulla on pyörinyt ajatus, että taljan sijoittaisin sängyn kulmalle tai sitten sen voi sijoittaa myös vastaavasti esim. nojatuolin/sohvan reunalle. Makuuhuoneen lattialle tai seinälle.. Hitsi tässähän rupee sisustuskärpänen puremaan ja lujaa!

      Poista
  3. Stockmannilla, siellä ns. turistishopissa (kodinosastolla) on ainakin ollut.
    Ja en ole varma olisinko joskus nähnyt Jumbon Pentikin liikkeessä.
    Lentokentällä oli kans myynnissä, mutta sinne ei nyt niin vaan pääsekään ostoksille.
    Toivottavasti jostain näistä olisi apua.

    Porvoolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkeistä. Kuulinkin, että Stockalta voisi taljaa löytyä, joten kannattaakin varmasti ensiksi suunnata sinne :) Olen myös pistänyt merkille, että talvis aikaan yleensä taljoja saattaa löytyä myös ihan maalaismarkkinoilta ym. ei vaan koskaan ole tullut napattua kun tulevat nämä "villitykset" aina vähän jälkijunassa :) Eiköhän se jostain löytyne, kiitos! :)

      Poista
  4. Ihana idea, mutta käytännössä melko hankala. Meillä lähti porontalja kaatopaikalle, koska pudotti aina karvojaan, kun jokin sitä hipaisi. Vieraiden vaatteet olivat karvoissa ja kämppä nautti siltä kuin meillä olisi ollut koira;)

    Ulkotiloissa se saattaisi jopa toimia talvisaikaan. Esim. terassin tuolilla, jossa voisi pakkasiltana kynttilänvalossa siemailla glögiä!

    Harmitti suunnattomasti, koska se ei ollut ihan halpa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ihanko totta :( Mulla kans joskus aikoinaan ollut lehmäntalja lattialla ja se vasta karvaa päästikin! Imurin varressa sai olla vähintään joka toinen päivä kunnes päätin, että nyt saa talja kyytiä.

      Jotenkin aattelin, että porontaljan kanssa olisi eri tilanne kun se ei olisi niin "rajussa" käytössä kun tämä toinen talja. Kääk täyttyykin miettiä hankintaa uudestaan :/ Ne vaan ovat niin kauniita! Varsinkin jouluisissa kodeissa <3

      Poista
    2. Meillä taas ei porontaljasta ole lähtenyt olleskaan karvaa, saattaa riippua ihan paikasta, mistä ostaa :-) Eli ei siis kantsi hyljätä kokonaan unelmaa, täältäpäin ainakin hyviä kokemuksia!

      Poista
    3. Niinkö! No empä olisi tullut tuollaista ajatelleeksi! :) Veilkkasin muutaman taljan perusteella, että taitavat kaikki pudottaa samalla tavalla karvaa :/ mutta mukava kuulla ettei välttämättä näin ole! Laadusta siis kannattaa maksaa ;)

      Poista
  5. Lentokentän stockalla oli jopa valkoista porontaljaa myynnissä, ihan super ihana! Eiköhän keskustastakin löydy :) viime talvena myös Jyskissä myytiin poron taljoja, ihan saman näkösiä kuin ne Stockmannilla myytävät. Sieltä kannattaa myös tarkistaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuvuodesta taistelin huutiksessa eräästä puhtaanvalkoisesta porontaljasta, mutta luovutin sitten loppumetreillä kun tuntui, että huutoja vaan satelee eikä kohde meinaa mennä ikinä kiinni. Sen jälkeen en ole valkoisia porontaljoja nähnyt missään! Tai olen, mutta taljat ovat pikimmiten olleet luonnonvalkoisia ei valkoisia. Ihan mahtava kuulla, että sieltä voisi löytyä!

      Onko se siis niin, että sinne pääsee shoppailemaan kuka tahansa pulliainen? ;) Jyskissä en olekkaan vielä käynyt, joten täytynee ehkä tänään piipahtaa! Iso iso kiitos vinkeistä! :)

      Poista
    2. Valitettavasti Stockmann on kentällä siellä puolella mihin ei pääse kuin matkustajat ja henkilökunta :/ eli jos kukaan tuttu ei ole reissuun lähdössä tai työskentele Helsinki-Vantaalla, niin ei auta muu kuin käydä vaikka keskustassa pyörähtämässä!

      Poista
    3. Sitä vähän veikkasinkin :/ Noh ei muuta kuin keskustaan pyörimään!! :)

      Poista
  6. http://www.jysk.fi/210/693/5824800/a/catalog

    :) Tuli vastaa selatessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi mikä sattuma nimittäin juuri tulin Jyskistä! Harmikseni taljojen sävy ei ollut sitä mitä olin hakemassa niin jäivät kauppaan :( Etsintä jatkukoon..

      Poista
  7. http://www.jysk.fi/210/693/5824800/a/catalog

    Tämä tuli vastaan selatessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. tai ainakaan tuolla Jykissä jossa itse kävin. Tuo linkkaamasi talja on aivan täydellinen! Täytyy ehkä piipahtaa muissakin pisteissä jos vaikka kuvanlainen löytyisi :) Taljat kun ovat kaikki yksilöllisiä eikä toista samanlaista ole :)

      Poista
  8. Kauppatorilla myyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä muuten myydäänkin! Miten en tullut moista ajatelleeksi :) Kiitos!!

      Poista

Suositut tekstit