perjantai 8. helmikuuta 2013

Kenkävinkki ja Zaran navy bleiseri myynnissä!

Nyt tuli niin paljon asiaa kerrakseen, että otsikkokin piti muotoilla useaan kertaan :D Muutamat teistä saattavat muistaa kuinka ahkerasti etsiskelin sopivia kiiltonahkaballerinoja, joita ei yrityksistä huolimatta meinannut löytyä sitten mistään! Vihdoin kuitenkin tärppäsi ja löysin omani Nordstromin nettikaupasta. Budjettiin nähden hinta kuitenkin ylittyi tullien myötä ja sainkin muutaman kyselyn mistä vastaavanlaisia voisi mahdollisesti löytyä pienemmällä budjetilla.

Ja kun ruudun toiselta puolen näytti löytyvän muitakin, jotka olivat omista kiiltonahkaballerinoista haaveilleet niin nyt, nyt voin kertoa, että vihdoin vastaavanlaiset ovat rantautuneet, nimittäin Hennesille!
Itsekkään en voinut vastustaa kiusausta vaikka lähes samanlaiset jo ennestään omistan. Jospa näille vaikka kehittelisi jonkinlaisen DIY-projektin mm. suuremmilla ruseteilla, niiteillä tms?

Lisäksi olen päättänyt luopua tummansinisestä Zaran bleiseristäni. Kyseessä ei ole samainen bleiseri joka on täällä blogin puolella vilkkunut, joten kultaisia nappeja ei hihansuista löydy vaan ainoastaan etupuolelta. Materiaali on trikoota, eli ei niinkään tyköistuva vaan huolettoman rentoa :) Hihojen sisäpuolelta löytyy sinivalkoinen suloinen raidallinen vuori.

Bleiseriä on pidetty ahkerasti, mutta se on edelleen todella hyvässä kunnossa! Kokona S.
Myydään Zaran navy bleiseri!
Jos kiinnostuit bleiseristä oman tarjouksen voit jättää sähköpostiini; secretluxury@live.fi ja kun sopiva hinta sattuu eteen niin bleiseri on myyty!

BLEISERI ON MYYTY!

Nyt ilta jatkuu rauhallisissa merkeissä rättipoikki väsyneenä. Oli meinaa sen verran kovat rasvanpolttotunnit takana ettei tästä kyllä ihan illassa palauduta ;D Mutta teille muille energisemmille ihanaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Iahana asu!! Olet ehdottomasti mun lemppari bloggaaja <3 Puss!

    voisitko muuten esitellä kaikki sun laukut, kengät ja huivit? Olis tosi kiva!

    HALI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Ja ihan ehdottomasti voisin lähitulevaisuudessa esitellä niin laukku kuin kenkäkokoelmaanikin :) Sellaista en olekkaan vähään aikaan tehnyt, joten laitetaan korvan taakse! ♥

      Poista
  2. Tilasin jokin aika sitten nuo balleriinat, otin myös ne ruskeat. Tykkään kovasti! Tosi nätin väriset (vihdoinkin mullakin on nudet!) ja hinta oli enemmän kuin kohdallaan. Toivottavasti kestävät edes vähän aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta tosiaan oli enemmän kuin kohillaan, tiedä sitten millainen hinta-laatusuhde mahtaa olla :/ Jospa näillä nyt edes yhden kesän tepastelisi :) Ja tosiaan hinnan puolesta voisin melkeimpä toisetkin parit kotiuttaa! Jos ei muuta käyttöä löydy niin soveltuisivat täydellisesti vaikka DIY-projekteihin :)

      Poista
  3. Moi

    Hyvä kun muistutit noista kengistä. Olin ihan unohatanut nuo H&M:n versiot... Nudet ballerinat on ehdottomasti saatava keväälle! Nuo voisi klikkailla ostoskoriin seuraavan kerran kun tilausta teen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiva, että vinkistä oli sinulle hyötyä! ♥ Ja suosittelenkin ostamaan testaukseen mikäli sinulta nudet uupuvat :) Hintakaan ei onneksi kirpaise, joten eipä jää harmittamaan vaikka vaille käyttöä jäisivätkin :)

      Poista
  4. Ihanat baltsut! Olisiko joskus mahdollista saada sisustuspostausta sun kodista? Vai meneekö liian henkilökohtaiseksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no eikö! ♥ Ei mene lainkaan henkilökohtaiseksi, tosin ajattelin toteuttaa sen vasta kun pääsen muuttamaan! :) Joten tulossa on aivan varmasti! ♥

      Poista

Suositut tekstit