lauantai 15. syyskuuta 2012

Valmiit yöpöydät

Vihdoin on yöpöytä-projekti saatu valmiiksi. Sopivat lamput, sekä pöytä hankittu. Tänään myös Cobellosta löytyi kivat vaaleanharmaat tyynynpäälliset joista parempaa kuvaa varmasti myöhemmin nyt ainoastaan pilkahtelevat tuolta RM tyynyjen takaa.

Indecorian lamput olivat liikkeessä aivan mielettömät. Yksi väärä siirto kuitenkin oli se, että hankin ne ennen kuin yöpöydät olivat saapuneet enkä tietenkään mitannut lamppujen korkeutta ja yöpöytien saapuessa olivat varjostimet aivan liian suuret.
Voin kertoa, että kyllä harmittaa! :(
Yöpöytä/ Kodin1, Sänky/ Ikea, Vuodevaatteet/ RM, Varjostin/ Cobello, Lampunjalka/ Indecoria
Cobellosta kuitenkin näytti löytyvän lampun varjostimia joka lähtöön, joten kassan kautta kotiin lähti nämä yksinkertaiset valkoiset varjostimet jotka mielestäni sopivat kuin nappi silmään tuon massiivisen lampunjalan kanssa. Vielä lamppu ylittää tuon sängynpäädyn mutta ero entiseen on huomattava! Yöpöydistä en sitten ole sen kummemmin puhunut eli pöydät löytyivät kodinykkösestä. 

Tänään tuli käytyä Jyskissä kun yritin kuumeisesti metsästää porontaljaa sängyn reunalle. Olihan siellä taljoja vaikka millä mitalla mutta vaaleanharmaita ei löytynyt sitten millään :( Muutama Jysk piste täytyy vielä kiertää ennen kuin rupean etsimään taljaa jostain muualta.
Valkoinen taaimmainen tyyny, sekä ensimmäinen tyyny/ RM, Harmaa tyyny/ Grand Design - Blue Label
Cobellosta löytyi mulle ennestään tuntematon Grand Design-merkki, jolta löytyi tosi nätit harmaanbeiget tyynyliinat valkoisilla reunuksilla. Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että tuo kokovalkoinen petaus on vähän tylsä ja mitäänsanomaton, joten pientä särmää siihen piti saada värikkäämmän tyynyn kera. Not bad at all!

Nyt kun ensimmäinen projekti on saatu päätökseen on mulla luonnollisesti jo toinen rauta tulessa ;) Olen saanut tosi kivan idean sängyn yläpuolelle tyhjälle seinälle, että täytyykin pistää hihat heilumaan! Mukavaa lauantain myöhäis-iltaa ruudun toiselle puolelle <3

21 kommenttia:

  1. Anonyymi: Lopeta jo toi on niin läpinäkyvää :D

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihanannäköistä!<3 Silmät lepää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos murunen! Täytyy sanoa, että lopputulokseen olen suhteellisen tyytyväinen tuon lamppuepisodin jälkeen.. <3

      Poista
  3. Todella kaunista, sulla on silmää :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit ovat! :) Muuten, miten siis pidätte tuota sänkyä päivällä, kun petaatte? Siis että taittelette sen päiväpeiton, niin että nuo tyynyt näkyy vai?:D Meillä ei vois tehdä niin ku kaikki lakanat ei aina matchaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Neiti H! :)

      Petaus on päivisinkin samanlainen kuin kuvassa. Itse en lainkaan päiväpeittoa omista kun sopivaa en ole mistään kolkasta vielä löytänyt :( Hakusessa on pidemmän aikaa ollut yksinkertainen valkoinen päiväpeitto joka olisi tarpeeksi suuri jotta ylettyisi ihan lattian rajaan saakka. Puolestaan tuo sängyn kulmassa näkyvä härpäke on tekoturkisviltti jota olen pitänyt ainoastaan sängyn reunassa. Ajaa puoliksi tämän puuttuvan päiväpeiton :)

      Poista
  5. Todella nätit lamput ja yöpöydät! Mielestäni lamput eivät ole missään suunnassa liian isot, turhaan murehdit. Minulla on ollut se ongelma yöpöytien suhteen, että en tykkää yöpöydistä, jotka näyttävät liian yöpöydiltä, jos ymmärrät mitä tarkoitan, mutta nuo näyttävät oikeasti tosi kivoilta ja sopivat muuhun sisustukseen tosi hyvin :)
    -Kristin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että olet tota mieltä! Taidan olla liian pikkutarkka tällaisten asioiden suhteen :) Mulla oli täysin sama ongelma, siksi varmaan yöpöytien osto venähtikin (toista vuotta) kun sopivia ei meinannut löytyä mistään. Pikkuisen jännitin näidenkin pöytien kanssa sillä materiaali näissä on täysin erilaista kuin sänkyni matsku mutta ei se loppujen lopuksi niin pahalta näyttänytkään.. :)

      Poista
  6. Nuo valaisimet ovat kerrassaan upeat! <3 vaikka varjostimet jouduitkin vaihtamaan. Muutenkin näyttää niin kivalle asunto, että toivoisin kuvia jossa näkyisi koko sisustus eikä vaan yksityiskohdat ;) sinulla kyllä on hyvä maku niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana viesti! Tiedätkö kuinka paljon piristi tulla lukemaan teidän ihania kommenttejanne kuumeen kourissa ja kun juuri sain nettini takaisin viikon katkemisen jälkeen.. Veikkaisin, että suurempaa ja kattavampaa postausta on luvassa jos vain onni suosii ja saan haluamani asunnon! :) Varjostimet tosiaan olivat pikkuisen liian suuret, mutta nyt näyttäisi sopivan nuo pienemmät kuin nappi silmään <3

      Poista
  7. Harmoonisen näköinen makuuhuone, värit sointuvat hyvin yhteen. Riviera Maisonin petivaatteet ovat ihanat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran <3 Maison itsessään on jo niin ihana, että jos olisi mahdollisuus muuttaisin oitis Maisonin liikkeeseen ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Toivotampas sinut Jenna siinä tapauksessa tervetulleeksi lukemaan blogiani ja viihtymään! :)

      Poista
  9. Hei! Olen lukenut blogiasi jo alkuajoista saakka. Niin tyylikäs olet sinä, sisustuksesi ja koko tämä blogi <3

    Hain nyt sisustusinspistä täältä siun blogista, ja luin tän postauksen pitkästä aikaa. Huomioni kiinnittyi tuohon, kun postauksen lopussa sanoit, että olet ideoimassa jotain uutta tuohon sängyn yläpuolelle seinälle. Joko se ylläri on valmis, ja aiotko tehdä siitä erikseen postauksen?;) Vai oletko kenties jo tehnyt, onko mulla mennyt jotain ihan ohi?:D Minua kiinnostaa hirmuisesti, mikä tämä sisustusjuttu on!:)

    Vierailin Grand Designin nettisivuilla noiden UPEIDEN tyynyjen toivossa, mutta niitä ei siellä enää tainnut olla :/ Saanko kuitenkin udella, että paljon yksi tyyny maksoi? Nettisivuilla kun ei näyttäisi enää niitä olevan :/ Täytyy vierailla tuolla Cobellossa seuraavan kerran itsekin, kun Helsinkiin menen, niin upeita juttuja tuolla Grand Designin nettivisuilla oli <3 Ja sitten vielä yksikysymys, kun tässä nyt kyselytulva on meneillään, että onko sinulla kertoa jotain hyviä sisustusnettisivuja (siis ihan kauppoja), mistä itse saat inspiraatiota, tai itse shoppailet tuotteita? Minua on alkanut kovasti viehättää mustavalkoinen sisustus pienellä ripauksella harmaata. Tuota "kromin sävyä" olen käyttänyt jo hyvän aikaa omassa sisustuksessani, samoin kun valkoista, mutta itselläni valkoisen kaverina on beige ja tummantuskea ollut. Kromi ei kuitenkaan mene niin hyvin yksiin lämpimien ruskean sävyjen kanssa, joten sisustuksen muokkaaminen vähän toisenlaiseksi kiinnostaa hirmuisesti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanna-Reetta!

      Olipas ihana kuulla, että vielä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy alkuperäisiä lukijoita ♥

      Alunperin olin ideoimassa sängyn yläpuolelle taulukollaasia massiivisista, erikokoisista kehyksistä. Minulla oli suhteellisen tarkka visio siitä millaiset kehykset sängyn yläpuolelle haluaisin, mutta kun en niitä mistään löytänyt niin projekti jäi vähän niinkuin "kesken" :/ Ainakin siihen saakka kunnes törmään näihin täydellisiin kehyksiin.. joita ei taida löytyäkkään haha ;D

      Tyynynpäällisten tarkkaa hintaa en valitettavasti enää muista, mutta sellainen muistikuva mulla on, että ne olisivat olleet 30euron luokkaa! Yllätyin itsekkin päällisten halvoista hinnoista ja kaiken kukkuraksi Grand Designin päälliset ovat todella upeita! ♥

      Sisustusjuttuja en juurikaan netistä osta, joten mulla ei ole mitään saittia sinulle suositeltavana :( Välillä teen upeita löytöjä ihan Elloksen sivuilta, esim Zara home ym. sekä Riviera Maisonin nettikaupasta. Maisonia tosin saa täältä meiltäkin ihan Hki keskustasta ja jälleenmyyjinä juuri tuo Cobello Petikossa ja Espoon Suomenojassa. Helsingistä tuo Cobello muuttaa pois ja mielestäni siellä on tällä hetkellä käynnissä muuttomyynti, joten jos vain on mahdollisuus kannattaa piipahtaa siellä kurkkimassa! Jos siellä vielä olisi armopaloja jäljellä.. ♥

      Omat inspiraationi saan vähän milloin mistäkin! Erilaisista blogeista mm. Oma Koti Valkoinen-Miian blogista, sekä Fabulous Things-blogista, sekä erilaisista kuvista joihin olen pinterestissä törmännyt! Suurimman inspiraationi saan kuitenkin ihan sisustusliikkeistä Maisonista, sekä Cobellosta jonka jälkeen sukat pyörii jaloissa ainakin toista viikkoa ja into sisustamiseen on huipussaan, hih ;)

      Toivottavasti vastauksesta oli hjelppiä sinulle! ♥

      Poista
    2. Kiitos paljon, oli kyllä valtavasti apua vastauksestasi!:) Nyt ainakin tiedän missä seuraavaksi käyn Helsingissä, kun sielläpäin liikuskelen! En tiennytkään ennen tätä postausta mistään Cobello-kaupasta, muuttaako se siis johonkin toiseen kaupunkiin, sittenkö Helsingistä ei ainakaan tiettäväksesi saa Maisonia? :o Espoossa ainakin voisi pyörähtää siitten, jos kerran Helsingistä se lähtee ihan kokonaan pois. Tai tiedätkö, mistä tuota Grand Designia voisi löytää, jos Cobello onkin jo silloin poissa, kun seuraavan kerran sinne suunnille saavun? Ei kyllä ole ollut yhtään pahan hintaiset!! Teet kyllä aivan mielettömiä löytöjä niin sisustuksen kuin vaatteidenkin saralla!:)

      Ja hitsi joo, niinhän sinä tossa olitkin tästä seuraavassa postauksessa kehyksistä kirjoittanutkin! Hain nimittäin näitä sinun koti-postauksesta hakupalksta sanalla "sisustus", eikä kehyspostaus näköjään siihen haarukkaan sitten jäänyt!:D

      Poista
    3. Cobello muuttaa kokonaan pois Helsingistä, mutta onhan Helsingissä Riviera Maisonin oma liike! Cobello löytyy myös täältä Vantaan Petikostakin, jos se vaikka olisi lähempänä kuin tuo Espoo :) Hitsi vie minäkään en ollut koskaan kuullut tuosta Grand Design merkistä kun vasta ostettuani nämä tyynyliinat, joten en osaa sanoa onko sitä saatavilla muualta kuin Cobellosta :( Toivottavasti löytyisi! ♥

      Hih siitähän se löytyy ;) Kiitos Hanna-Reetta kommentistasi ♥

      Poista
  10. Hei ! Mieletön blogi. :)
    Sänkysi on ikeasta, mutta niitä ei taida olla enää siellä myynnissä.
    Satutko muistamaan mikä on tuo malli jos vaikka googlettamalla löytyisi.
    Kiitos jo etukäteen vastauksesta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos suuresti! ♥ Kyseessä on Ikean Vankik-sänky ja niinkuin sanoitkin, valikoimista ei taida löytyä enää :/ Muistaakseni aikoinaan kun sänkyä itsekkin etsiskelin huomasin huutiksessa monet kerrat sänkyä olevan huudettavana, joten jos käytettynä natsaa niin sieltä voisin löytyäkin :)

      Toivottavasti vastauksesta oli apua sinulle! Kiva kun jätit kommentin ♥

      Poista

Suositut tekstit