lauantai 31. elokuuta 2013

Syksyinen must-have

Monessa blogissa olen huomannut puhuttavan syksyisistä must have-hankinnoista ja rupesin pohtimaan omaa listaani sen seurauksena itsekin. Viime syksynä onnistuin hankkimaan jo valtaosan sen hetkisimmistä haaveistani ja tälle syksylle en ihan rehellisesti sanottuna tarvitsisi yhtikäs mitään.

Oikeastaan ainut haave, joka jo viime talvena pyöri mielessäni oli Vuikkarin Shine Shawl mustana ja näin syksyn saapuessa huomasin haaveilevani siitä edelleen. Olen ollut aina hieman huono huivien käyttäjä, mutta näin pimenevien syysilmojen saapuessa olisi ihana käpertyä suureen muhkeaan huiviin ja tällaiseen sitä käpertyisi enemmän kuin mielellään. Ehkäpä tällaisen kaunottaren vuoksi sitä voisi skarpata hieman käytönkin suhteen? ;)
Mutta, millaisia syyshankintoja teidän listaltanne löytyy?

40 kommenttia:

  1. Tää huivi on tosi kaunis, tän lisäksi itse olen kuolannut LV:n muhkeaa Logomania -huivia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että tällä hetkellä voisin kotiuttaa ihan minkä tahansa muhkean kaulahuivin syysviimojen suojaksi :) Logomaniaa olen ihastellut aina muiden yltä, mutta vielä omaan kaappiini se ei ole eksynyt ;) Great choice anyway!

      Poista
  2. En ole itse olluut koskaan Vuitton-ihminen, mutta nyt on kovasti ruvennut tällainen shawl kutkuttamaan... Viininpunainen olisi itselleni täydellinen väri syksyksi. Saapi nähdä miten tytön käy... ;)


    Maria / Petite Living


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olen tainut kuulla tuon lausahduksen joskus ennenkin! Kumma kyllä, kun katukuvissa jokin tuote pääsee suureen valokeilaan niin rupeaa se omakin mieli sen seurauksena muuttumaan. Viininpunainen olisi aivan peeerfecto syksyä ajatellen! Tulehan huikkaamaan mihin päädyit, ellet saanut sitten pidettyä itseäsi aisoissa ;)

      Poista
  3. Tuo on ihana, itselleni tuleekin pinkki shawl. Syksyä odotellessa... ;-) Joitakin muitakin kuten uudet farkut, pari neuletta, nilkkurit ja trenssi pitäisi yrittää löytää. Rahanmenoa siis tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, LeAnn sinä kyllä räväytit! Ei mikään syksyinen synkkä sävy vaan tuollainen ihana piristysruiske syksyn kaamoksen keskelle, varmasti toimii! Miksi sitä syksyllä pitäisikään pukeutua tummiin, eikö olisikin loogisempaa pukeutua niihin pirteisiin sävyihin, jotka varmasti antanut hieman lisä-energiaa tuon koleuden keskelle ;)

      Nyt kun aloin itsekkin tarkemmin miettimään niin kyllä taitaa tälläkin neidillä olla vielä saappaiden osto edessä. Viime talvi menikin täysin kumppareissa tepastellen, mutta aitonahkaiset saappaat olisivat kiva lisä kaappiini. Täytyykin olla valppaana heti ensimmäisten mallien saapuessa :)

      Poista
  4. Minulla on just tämä huivi ja eilen se käytössä olikin. Se on kyllä tosi ihana. :)
    On se jännä kun syksy tulee, heti alkaa huivihimotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä muistelinkin, että kyseinen kaunotar taisi sinun asustevalikoimastasi löytyä! Täytyykin heti inspiroitua ja kurkkia vanhoja postauksiasi, jossa tuo huivi pilkahtelee :)

      No sanos muuta, kesällä en tullut mitään huivia edes ajatelleeksi, mutta näin syksyllä sisäinen huivihamstraajani pääsee taas valloilleen ;)

      Poista
  5. Täältä löytyy myös tuo ihanuus, joten voin suositella sitä lämpimästi! :) Nyt syksyn tullen sille tulee varmasti paljon paljon käyttöä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun näin huivin ensimmäistä kertaa blogissasi ja rakastuin siihen ikihyviksi! Kiva kuulla, että huivi on täyttänyt odotuksesi :) Sinullahan on vielä se logomaniakin.. ♥

      Iiks, kai se on ensi viikolla otettava suunnaksi Vuikkari ja tuo vastustamaton huivivalikoima.. ;) Mitenköhän mun käy?

      Poista
  6. Menin hankkimaan tuossa käpertymiskaipuussa juuri Acnen Canada 'bloggarihuivin'. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkimassa blogistasi tuoretta löytöäsi. Ei voi muuta sanoa, kuin klassinen ja ajaton, ja aivan omistajansa näköinen! Ja sen lisäksi näyttää vielä ihan extra pehmeältäkin! Kyllä tuohon jos johonkin kelpaa syysviimojen alettua käpertyä ;)

      Poista
  7. Ihana! Arvaa mitä? Olen itse miettinyt tuota huivia tai sitä perus mustaa monogram huivia.. Nyt en osaa päättää kumpi on kivempi! Kumpi sun mielestä sopis paremmin? :)

    IHANA BLOGI <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos hurjasti! ♥

      Hih, molemmat ovat ihania! Itse tykkään tästä Shine shawlista, kun tuo matsku on tuollainen "eläväpintainen" ja huivista löytyy kahta eri sävyä. Matsku siis kolahtaa omalla kohdallani enemmän, mutta nämä ovat niitä makuasioita, joista ei voi kiistellä ;) Mielestäni molemmat ovat valinnaltaan aivan yhtä loistavia, veikkaisin vaan, että Shine shawl voisi matskultaan pysyä paremmin kuosissa. Ainakin toivottavasti! Minulla kun tuo perus-shaali on päässyt helpommin nukkaantumaan, mutta loppupeleissä käyttöähän varten nämäkin ovat tehty.. :)

      Poista
  8. I want this one color, but when I saw yours in Verone I am not so sure which one is better!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think that both are good options! ;)

      Poista
  9. Mulla on LV:n musta lurex-huivi ja se on kans mielettömän ihana.... Rakastan vuodenajoista syksyä ehdottomasti eniten. Syksyllä käytettävät vaatteet ja asusteet on niitä ihanimpia :) Kengistäkin voi syksyllä käyttää miltei koko valikoimaa avokkaista saappaisiin vähän kelistä riippuen :).

    Itselläni olisi hankintalistalla musta laukku. Olen jo vuoden jahkaillut muutaman mallin välillä, enkä osaa päättää ostaisinko Balenciagan Cityn (tämä himotus on alkanut jo laantumaankin), LV:n Alman (musta epi-leather ja iso koko) vai Mulberryn Lily:n medium-koossa. Dilemma ratkeaisi tietty sillä, että ostaisi ensin vaikka tuon LV:n ja sitten myöhemmin Mulberryn....molemmille olisi takuulla käyttöä....;-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, siinäpä vasta valinnanvaikeus! Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja. Lily menee mukavasti olalla vaikka ulos lähtiessä ja Alma taas passaa tilavuuden kannalta hyvin arkilaukuksi. Olen Almaa ihastellut itsekkin aina välillä, tosin minuun uppoaisi tuo kiiltonahkainen paremmin, sellaista kun ei vielä laukkukokoelmastani löydy ;) Malli vaan on minulle hieman vieras ja veikkaankin, että se voisi helpommin jäädä hyllylle tyhjänpantiksi. Sitä täydellistä mallia siis odotellessa!

      Syksy on ihana vuodenaika, mutta talvea odotellen sitäkin innokkaammin! (Kutsu vaan hulluksi! ;D) Maltan tuskin odottaa, että saan kiskaista toppatakin niskaani ja kaivaa uggit laatikostaan. Lisäksi kaikki mukavan pehmoiset neuleet ja huivit saa meikäläisen odottamaan tuota vuodenaikaa vieläkin enemmän! Syksyllä inspiraatio tuntuu lisäksi olevan huipussaan! :)

      Niin ja mukava kuulla, että olet tykästynyt huiviin! Täytynee sitä käydä itsekkin mallailemassa liikkeessä ♥

      Poista
  10. Tuo huivi on kyllä ihana, itse olen haaveillut samasta vaaleassa värissä :) Omalla ostoslistalla olisi syystakki, joka kestäisi hieman vettä sekä nahkasaappaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se vaalea on ihana! Mietin juurikin sen ja tämän mustan väliltä, mutta taidan kallistua tähän tummempaan kuin tuollainen hieman vaaleampi huivi löytyy jo kokoelmastani ja näin syksysellä musta toimii ainakin minulla paremmin :) Nahkasaappaiden osto olisi edessä minullakin, jo riittää kumppareilla tepastelu - ainakin tänä vuonna! ;D

      Poista
  11. Absolutely love this scarf! The color is just perfect and it goes with so many different styles. Really want it too for myself :)

    Love,
    Vanessa from trendique.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gosh, me too! I think it's perfect to autumn :)
      xx

      Poista
  12. Kaunis huivi ja erityisen ihana tää väri!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin minustakin! Sävy on mielestäni juuri nappi syksyä ajatellen, mutta menee loistavasti myöhemminkin, sillä onhan tuo musta todella helppo yhdistää kaiken kanssa :) Täytyykin jatkaa haaveilua.. ♥

      Poista
  13. moi:) kysyisin shopbobilta tilaamista. tilaisin itselleni sam edelmanin sandaalit ja tory burchin kengät. käykö maksaminen visa electronilla? paljon on tullimaksut:s ? onko luotettavaa tilaa sieltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Shopbopilla tullit maksetaan valmiiksi ostoksen yhteydessä, joten lisäkustannuksia ei tarvitse myöhemmin enää pelätä. Tullien suuruus määrittyy ostosten arvon suuruuden mukaan. Mitä kalliimmat ostokset -> sitä kalliimmat tullit. Postarit taisivat muistaakseni olla 20euron luokkaa, ellen ihan väärin muista. Toimitus oli äärimmäisen nopeaa (vajaa viikon) ja paketin toimitti kuriiri suoraan kotiovelleni.

      Ostokokemuksesta jäi kaikinpuolin postiivinen fiilis, joten uskallat aivan taatusti tilata sieltä! :)

      Poista
  14. Olen haaveillut tästä mustasta, mutta siitä ns. perusmustasta. Se olisi vain niin yksinkertaisen elegantti, ah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! Miestiskelin sitä yhdessä vaiheessa itsekkin, mutta nähtyäni tämän shine shawlin livenä olin myyty ;)

      Poista
  15. Tuon huivin voisin ottaa itselleni vaikka kuinka monessa värissä, mutta tuo musta on kyllä klassinen ja kaunis väri;-)
    Syksyksi olisi ihana saada joku muhkea huivi ja tyylikkäät saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin minäkin! Syksyksi on kyllä kiva saada tummempi huivi, muuten olisin varmasti pitänyt sinistä Denimiä senkin edestä;D Popojen etsintää harrastetaan täälläkin! Vielä en ole löytänyt sopivan mallisia, mutta eiköhän niitä pian putiikkeihin rantaudu.. :)

      Poista
  16. Mä bongasin instagramista pari sun asukuvaa nimi merkillä @inspoprincess

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi räkä sentään, täytyykin käydä kurkkaamassa. Kiitos Reetta kun tulit asiasta vinkkaamaan :)

      Poista
  17. Sulla on huuto.netissä ihana zaran nahkatakki myynnissä, saisiko siitä lisäkuvia päällä?
    high_heels@hotmail.fi suurkiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäkuvia takista löytyy Zaran sivuilta!
      http://www.zara.com/fi/en/trf/jackets/faux-leather-biker-jacket-c269209p1294979.html

      Poista
    2. Katsoin ne jo mutta haluaisin nähdä ne sun päällä, mallin päällä en saa oikein selvää.. Mutta ei väkisin, voin käydä sitten itse sovittelemassa :)

      Poista
    3. Sorry, tuli hieman kiireinen vastaus ja unohtui lisätä, että olisin sulle kuvat ehdottomasti laittanut, mutta takki on sen verran nafti, että repeää jos yritän vetästä sen päälleni :/ Ajattelin, että noista katalogikuvista olisi saanut hieman suuntaa antavan kuvan, miltä mahdollisesti näyttää päälle puettuna. Mutta kiva, jos sulla on Zara on siinä lähistöllä niin pääset sovittelemaan takkia! :)

      Poista
  18. Minlla on tuo huivi tuossa värissä ja se on todella käytännöllinen. Toimii kesät talvet - suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Minna, että huivista on ollut moneksi! Ensi viikolla olisikin sitten edessä visiitti Vuittonille ja tuon huivin hypistely, asia mikä vaan on hieman hidastanut hankintaa on se, että musta versio on saanut kilpakumppanikseen beigen version.. Voi tätä valinnanvaikeutta :)

      Poista

Suositut tekstit