maanantai 24. joulukuuta 2012

Merry X-mas!

Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille lukijoilleni! <3 Aamu alkoi perinteisesti riisipuurolla ja glögillä jonka jälkeen koristelimme kuusen joulurauhan julistamisen jälkeen. Vauhdikkaan joulukuun jälkeen on mahtavaa, kun tänään voi vihdoin ja viimein rauhottua ja nauttia ainoastaan kiireettömyydestä ja joulusta itsestään.

Siksi muunmuassa blogi on saanut kokea hieman laiminlyöntiä, mutta toisaalta ajattelin sen olevan ihan hyväkin juttu. Pienestä inspiraation puutteesta kun on tullut kärsittyä niin välillä on fiksuakin ladata akkuja. Kuukausi on siis pitkälti kulunut flunssan kourissa, joulujuttujen valmistelussa, vikojen lahjojen ostelussa sekä töiden parissa - eipä siis mitään sen kummempaa :)
Michael Kors oversized watch MK8077
Yhden joululahjahankinnan tein vielä itselleni ja nyt kellokokoelmassa komeilee yhden kellon sijasta kaksi, niin sinitauluinen kuin yksinkertainen kultainenkin! Mallissa suosin edelleen MK:n valikoimia ja valkkasin tälläkin kertaa suuremman oversized "koon". Tuttuun tapaan tilasin kellon täältä ilman tulleja tai postikuluja ja monta monta kymppiä halvemmalla kuin Suomesta. Vielä se kuitenkin vaatii rannekkeen lyhentämisen kultasepänliikkeessä ja sitten se pääsee pikimmiten käyttööni!

Nyt kuitenkin toivotan vielä kerran teille kaikille ihanaa joulun aikaa ja palaillaan toivottavasti blogin pariin heti pyhinä! <3

34 kommenttia:

  1. tulethan heti tänään esittelemään saamiasi joululahjoja, olisi kiva nähdä lahjuksiasi :) ratkiriemukasta joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen varmasti mikäli saan kuvat tuossa hämäryydessä pokkarilla otettua :) Täällä täytyy sinnitellä vielä iltakuuteen, sillä silloin vasta pääsemme käsiksi paketteihin.. ;) Oikein oikein ihanaa joulua sinnekkin! ♥

      Poista
  2. Hyvää joulua sinulle ihana! :) <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa joulua sulle :) Itsellänikin on tuo kello ja se on ehdoton suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös mitä ihaninta joulua vakkari kauppakumppanilleni, hih ♥ Olen sitä blogistasi muutaman kerran ihaillutkin! Ikuinen klassikko kaunotar :)

      Poista
  4. Ihana kello!!!! Itse sain saman joululahjaksi mieheltäni samasta kaupasta. Itseänikin kiinnostaa mitä sait joululahjaksi, joten laita heti vaan tänne kuvia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana! ♥

      Poista
  5. Hyvää Joulua! Upea bloggari ja ihanalla lahjalla oot itseäsi lahjonut! Mistä ostit? (en saa I Padilla linkkiä auki)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan mielettömästi ja lähetän samat toivotukset sinne sinullekkin! ♥ Kellon hankin amazon.co.uk sivustolta :)

      Poista
  6. Ihana lahja, itsellä roikkuu vielä juuri se sinitauluinennkello himotuslistalla, mutta päädyinkin lahjomaannirseäni ssennsijaan LVn pehmeillä paleteilla, hih :)


    Hillalap.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos H ♥ Sinitauluisesta kellosta täytyy vielä sanoa sen verran, että hankittuani sen en olisi uskonut sen sopivan niin monen asun kanssa. Se sopii itseasiassa ihan kaiken kanssa vaikka onkin suurimmaksi osaksi kellotaulun takia sininen!

      God! Mikä ihanuus paketista paljastui? Täytyykin jäädä uteliaisuuttani kurkkimaan :)

      Poista
    2. Siis kauheeta sotkua mun kommentti, kirjotan ipadilla eikä se nähtävästi ihan suju vielä, heh.. :) juu sinun blogisi ansiosta olenkin uskonut että se tosiaan on yllättävän monipuolinen ja sopii lähes asuun kuin asuun, kiitos vain siitä :) heh joo, pitää laittaa kuvia heti kun taas kerkeää :)

      Poista
    3. Hah ei se mitään, kirjoitusvirheet sallittakoon;D Luin kuitenkin kommenttisi niin pikaisesti etten kirjoitusvirheitä alunperin edes huomannut :) Jään innolla odottelemaan "Vuiska paljastusta" ♥

      Poista
  7. Ihana ja hyvää joulua S. Mäki sain lahjaksi mk kultaisen kellon! :)

    http://llovewantneed.blogspot.fi/2012/12/joululahjat.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa joulua myös sinulle Reetta! Kylläpäs meitä nyt hemmotellaan :) (Vaikka taisin hemotella itse itseäni.. :D)

      Poista
  8. Hih, onpas tutun näköinen kello :D Itsellänikin olisi tällä hetkellä ostoslistalla toinen MK kello, saa nähdä mikä päätyy kotiin asti :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on joo.. bloggarikello ;) Oih, laitathan heti kuvia uudesta tulokkaasta mikäli saat sen kotiutettua! Ihanaa joulua sinne ja ihanaa reissuakin! ♥

      Poista
  9. Täällä odotellaan malttamattomana joululahjapakettien sisältöjä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin siinä tapauksessa napsasta kuvat pikimmiten ♥

      Poista
  10. Täälläkin odotellaan pakettipaljastuksia :)
    Ja odottelen myös vertailuja Pradan laukkujen välillä, ja varsinkin että mahtuisiko pienempään kokoon esim 13" läppäri, A4 lehtiö tmv. Meinasin tilata itselle "uudenvuoden lahjaksi" mustan Pradan ja mietin että kumpi koko olisi parempi ns työlaukuksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakettipaljastuksia tulossa piakkoin! :) Hei ja juu, se mun täytyykin tehdä heti tällä viikolla kun kysyntää laukkujen kokoeroista on sen verran tullut! Tulee kuvien avulla hahmotettua tuo kokoero sen verran paremmin kuin senttimetreissä :)

      Poista
  11. Mulla on toi täsmälleen sama kello, tilasin sen kesällä Shopbopista. Oon ollu kyllä tosi tyytyväinen tähän jättiläiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestaan toivon, että saisin tämän jättiläisen rannekkeen pikaisesti fiksattua kuntoon jotta saisin sen käyttöönkin :) Ihana se kieltämättä on! Kaikessa yksinkertaisuudessaan ♥

      Poista
  12. lahjaesittelyjä kehiin!!!!:)

    VastaaPoista
  13. Ihana kello :) tiedätkö onko se tätä kautta tilattuna halvin? :) ja sivut ovat toimineet hyvin ja on luotettavat? :) maksetaanko etukäteen vai vasta kellon saavuttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Mielestäni Amazon.co.ukista tilattuna kello on halvin :) Tilaus tulee suoraan EU:n sisäpuolelta, joten tulleista tai muista ylimääräisistä maksuista ei tarvitse huolehtia :) Olen tehnyt tilauksen niin tästä, kuin toisestakin MK:n kellosta ja kaikki on pelittänyt loistavasti! Tilaus saapui muistaakseni molemmilla kerroilla viikon sisään suoraan lähipostiini. Tilauksen kuitenkin joutuu maksamaan ennen kellon toimitusta.

      Jos riittää sitkeyttä kannattaa seurata punnan kursseja forexin sivuilta! Itse nappasin tämän silloin kun pörssi oli hieman alakanttiin ;)

      Poista
  14. Tuo kello on kyllä todella kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Aino! :) Se onkin tämän neidin lemppari :)

      Poista
  15. Sinulla on aivan upea blogi<3 Löysin blogisi vähän aikaa sitten, onneksi löysin;) Tyyli vastaa hyvin lähelle omaa tyyliäni, mutta tylin kyselemään bleiseristäsi. kun sinulla on se zarasta ostettu tummansininen bleiseri, jossa on kultaiset napit, niin onko niitä vielä myynnissä ja mikä on sinun kokosi? Vastaavatko koot normaaleita kokoja? kiitos jo etukäteen vastauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos hirmuisesti! ♥ Kiva että löysit tänne ja toivottavasti viihdyt mukana jatkossakin! :)

      Tulit todella hyvään saumaan kysymään bleikusta, sillä samainen bleiseri meni juuri aleen Zarassa! Bleiseriä löytyy niin tummansinisenä kuin mustanakin. Muistaakseni alehinta oli tällä hetkellä alle viidenkympin, kannattaa käydä ehdottomasti kurkkaamassa ja koklailemassa! Itse nappasin bleiseristä koon XS ja mielestäni vastaa hyvin kokoaan.

      Toivottavasti vastauksestani oli apua sinulle ja saat käsiisi tuon ihanuuden! :)

      Poista

Suositut tekstit