maanantai 3. kesäkuuta 2013

Striped shirt in action

Huuto.netistä taannoin huutamani raitapaita osoittautui varsin loistavaksi ostokseksi. Vaikka paidan koko olikin hiukan väljempää, en usko sen haittaavan, mikäli yhdistelmää tasapainoittaa astetta tiukemmilla pöksyillä. Joten ei muuta kuin vaatekaappi auki ja sopivia pöksyjä etsimään, ainaisen pelastuksen takaavat Dr.Denimit, jotka pääsivät jalkaani tälläkin kertaa.

Viime postauksessa pähkäiltiin kahden statementin väliltä, joista kuitenkin päädyin Lindexin versioon. Heti raitapaidan saavuttua palasin halusta päästä kokeilemaan näitä kahta uutukaista yhdessä ja kyllä niillä sitä sailor-henkisyyttä asuun saatiinkin!
Shirt/ Lindex, Pants/ Dr. Denim, Shoes/ Zara, Bag/ Prada
Toisaalta olisin kovasti tahtonut yhdistellä kultaisia asusteita asun kanssa, mutta olisivatkohan ne sitten olleet risrtiriidassa tuon helmirykelmän kanssa? 

Kultaisia asusteita tai ei, mielestäni tuo yksi katseenvangitsija tuo asuun jo sen verran paljon, että ylimääräiset korut olisivat voineet olla liikaa. Less is more, vai miten se meni ;)
Statement necklace/ Lindex
Lisäksi tänään mulla on kerrankin vapaapäivä ja tämä auringonpalvoja ajatteli pyhittää sen vain ja ainoastaan auringon otolle! ♥ Illan ohjelmassa olisi sitten rakkaan siskoni syntymäpäivät ja viikon salitauon jälkeen olisi varmasti vähintäänkin paikoillaan käydä sielläkin pyörähtämässä!

Ilokseni huomasin myös yhden lempparisarjani palanneen tauoltaan, nimittäin suurin pudottaja! Jee! Löytyykös sieltä puolen ruutua muita tämän sarjan fanaattisia faneja? ;)

48 kommenttia:

  1. Sinä senkin tyylilyyli, niin upea asu jälleen kerran! ♥ Seiloripaita, helmikaulakoru ja Dr. Denimit on aivan napakymppi kombo! Ja Pradan laukku vielä kirsikkana kakun päällä, oih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jennasein, sinä se olet aina niin kultainen! ♥

      Denimit ovat tässä osoitteessa kyllä olleet sen verran kovassa käytössä, että monet ovat varmasti hämmästelleet omistanko edes muita farkkuja;D Mutta kun ne ovat vaan niin mukavat! Toisaalta ei tässä kovin montaa farkkupäivää ole enää edessä, joten täytynee ottaa kaikki ilo irti vielä kun voi ;)

      Poista
  2. Tuo paita on kyllä nätti, sä teet aina niin hyviä löytöjä huutiksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murunen! Tämä oli oikeastaan ihan sattuman kauppaa ja puhdasta tuuria, sillä ostin tältä myyjättäreltä erään toisen raitapaidan ja hassuna sattumana hän oli ottanut yhteyttä blogini meiliin huomattuaan kaipaavani tätä vanhempaa paljetein koristeltua raitapaitaa! Mutta totta, sieltä voi kyllä tehdä aikamoisia löytöjä mikäli hakusanat ovat oikeat! :)

      Poista
  3. Less is more, nimenomaan! Täydellinen kokonaisuus, sinä tyylilyyli. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höpsistä! Lähetän kyllä nämä sanat pikapostina takaisin sinne osoitteeseen! ♥ Mutta less is more, kyllä vaan ;)

      Poista
  4. hei saako kysyä kuinka paljon se louis vuittonin luck it bracelet kustansi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ilman muuta, eihän tuo mitään rakettitiedettä ole :) Joulun alla koru maksoi 225e, mutta taannoisen hinnankorotuksen jälkeen koru maksaa tätä nykyä n. 230-235euroa :)

      Poista
  5. Voi sinä senkin tyylilyyli! Ihan täydellinen asu :) Itselläni on myös tuo paita,täytyykin kaivaa se kaapin pohjalta esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hjenn sua ollaankin tällä sunnalla kaivattu, kiva kuulla sinusta! Mä kyllä niin odotan, että sun inspis taas palaa ja palaat tänne blogimaailman äärelle inspiroivine postauksinesi! ♥

      Tuo raitapaita on kyllä rakkautta! Paljetit antavat siihen kivasti pientä lisää, jolloin korutkin voi jättää minimiin :)

      Poista
  6. Ihana asu, ihana sinä!! ♥ T. Margit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sitä niin sanota, että se miten kuvailet toista ihmistä kertoo sinusta itsestäsi! ♥ Kiitos suloisesta kommentista Margit :)

      Poista
  7. Ihana tuo paita, jotkut vaan onnistuu löytämään huutonetistä vaikka mitä ihanaa :) Itse en löydä sieltä oikein koskaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä sieltä löytää kun jaksaa vaan kärsivällisesti selailla ;) Ja tulee siellä kyllä päivittäin notkuttuakin, ettei varmasti mikään ihmekkään jos haaviin sattuu tarttumaan jotain hyvääkin ;D Oikeat hakusanat vaan hakuihin niin johan pitäisi tärpätä! :)

      Poista
  8. Tuo Pradan laukku on se isoin malli, right? Kuolaan sitä asukuvissa ja silloin tällöin kadulla, miten voikaan klassisen yksinkertainen laukku noin osua ja upota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kyseessä on suurin koko, eli BN1802! Uskoisin, että juurikin tuo yksinkertaisuus pätee tässäkin kohtaa, less is more, less is more ;) Ehkäpä tuo kaunis yksinkertainen ulkomuoto pienellä kultaisella yksityiskohdalla höystettynä on se juju, joka on tainut minun lisäkseni viedän monen muunkin sydämen mukanaan ♥

      Poista
  9. Olen todellakin Suuren pudottajan fani, katselen nyt näitä uusintoja innolla kans! Kiitokset vielä niistä ihanista LV:n balleriinoista, kengät on noteerattu ja saaneet kehuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava kuulla! Hih, ihan jo kaduttaa, että menin ne myymään, sillä oikeat katseenkääntäjäthän ne olivat ;) Empä niille tosin olisi voinut parempaa kotia löytää, joten sinulla ne taitavat olla paremmissa hoivissa! Ja mitä tulee suurimpaan pudottajaan, niin empä ole tainut katsoa ainuttakaan jaksoa ilman nenäliinapakettia ;D Terapeuttista!

      Poista
  10. Voiko kysyä, mikä koko paidasta sinulla on? =)

    VastaaPoista
  11. vai, upea asu! :) mä on ole pitkään aikaan käyttänyt helmikoruja, mutta näyttää kyllä niin upeilta, että täytyy varmaan seuraavaan asuun yhdistää helmiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hurjasti Milla! :) Ja suosittelen todella, se tuo kivasti pientä raikkautta asuun. Eipä voisi raitapaidan kaveriksi parempaa partneria keksiä, hih :)

      Poista
  12. Täällä ilmoittautuu myös toinen helmistatemet-korujen kanssa pähkäilijä...
    Zaran kaulakorun olen kotiuttanut, mutta nyt tuo Lindexin versio kummittelee myös mielessä, se kun on enemmän hopea. Järki sanoo, etten tarvitse kahta lähes identtistä korua mutta mieli jotain ihan muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa minkäs teet, tällaisia me naiset ollaan! ;) Minä myös kotiutin alunperin molemmat ja niitä sitten tutkailin suurennuslasin kanssa ;D Lindexin helmet olivat ihan hiiiitusen valkoisemmat kuin Zaran ja päätös oli siinä, tosin Zaran versio oli sitten jykevämpi ja korut enemmän "kasassa" kuin tässä Lindexin versiossa..

      Ihania ne ovat kyllä molemmat, onneksi korujen välinen ero on vain hiuksen hieno! Jos joku vielä sanoo, että naisena oleminen on helppoa niin se on kyllä totisen väärässä ;)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Oi kiitos Henna, minä kiitän ja kumarran! :)

      Poista
  14. ooh miten tyylikäs asu jälleen kerran!♥
    -Marianna/Marianna's Daily

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon ilahduttavasta kommentistasi Marianna! ♥

      Poista
  15. Paita on kyllä kaunis, kannatti metsästää sitä :)
    Sitten kysyisin sun Valentinon rusetti sandaaleista, kun olen niitä tilaamassa, mutta koko mietityttää. Onko omasi samaa kokoa mitä normaalisti käytät? Että vastaako kokoaan, onko niukkaa, reilua?

    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kirsi! Paidan kohdalla kävi kyllä aikamoinen tuuri, että sain sen vielä edes käsiini :) Vastapainona paidan löytymiselle on tullut huutiksessakin jokunen tunti aikaa vietettyä, mutta sitä se teettää kun täytyy olla niin jälkiviisasta sorttia että ;)

      Sandaalien koko haarukasta sanoisin, että vastaavat täysin kokoaan, joten voit ihan huoletta nappaa oman kokosi niistä :)
      Ja varoituksen sanana, ne ovat syööötävän suloiset tapaukset!

      Poista
    2. Kiitos sinulle infosta! Nyt on rusetit tilattu, sormet ja varpaat ristissä että on sopivat :) Kuvissa sandaalit on niin ihanat, kuinkakohan niihin ihastuu kun saa ne jalkoihin. Innolla odotan pakettia saapuvaksi.

      Poista
    3. Oih, toivotaan parasta, että olisivat sinulle kuin valetut! :) Ihanat ne ainakin ovat, eihän siitä mihinkään pääse ♥ Näitä nyt sitten pitää vaikka pakon uhalla, eihän tällaisia herkkupaloja raaski jättää laatikon pohjalle pölyttymään ;)

      Poista
  16. Oi kuinka ihana tuo raitapaita on! Ja Pradan laukku <3 Haluaisin kysyä sinulta Cottonilta tilaamisesta, onko se mahdollista? näin olen aiankin käsittänyt jotenkin että olisi :D Ja millaiseksi olet palvelun/asioinnin siellä kokenut? Kiitos paljon jo etukäteen sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverini ainakin on pystynyt tilaamaan Cottonilta - tosin virallista nettikauppaa heillä ei taida olla. Silloin (pari kk sitten) homma toimi niin, että kaverini laittoi sähköpostia/ soitti liikkeeseen, maksoi tililtään laukun Cottonille ja kun maksu näkyi heillä, lähti laukku postiin. Simppeliä ja homma toimi hyvin :)

      Poista
    2. Hihii, kiitos ihana K! ♥ Itse en ole vielä kyseistä putiikista ehtinyt tilaamaan, mutta käsittääkseni Cottonilta pystyy tilamaan meilitse tai ihan vain soittamalla. Kun maksu näkyy tilillä, paketti lähtee tulemaan ja mikä parasta, vieläpä ilman toimituskuluja :) Muistaakseni hinta kattaa myös ilmaiset palautuskulut, joka on mielestäni äärimmäisen hyvä, sillä moni on esimerkiksi Burchien kohdalla miettinyt kovin omaa kokoaan!

      Asiointi ainakin näin meilitse on aina ollut äärimmäisen nopeaa ja ystävällistä! Pienen pienenä miinuksena kuitenkin tämä taannoinen Burch-episodi, kun lupauksista huolimatta en koskaan saanut ballerinoja käsiini :/ Sen suhteen kommunikointi ei juurikaan pelittänyt. En kuitenkaan jättäisi paikkaa suosittelematta yhden epäonnistuneen kokemuksen perusteella :)

      Poista
    3. Juurikin näin! Kiitos Helena kun jaoit kokemuksesi :) Kiva kuulla, että tilaus on sujunut mutkitta!

      Poista
  17. Hei osaisitko kertoa mitä sellainen lv laukku neverfull maksaa? :D en oikein niitä malleja tiedä ulkoa mutta kuitenkin se neverfull jossa lv- kuviota. ja keskikokoinen tai iso koko. en oikein itse osannut tuolta lv sivulta etsiä tietoa hinnoista ;( mitähän myös semmoinen sininen denim lv huivi kustantaa mikä sinullakin taitaa olla? Pliiiiiis help meee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ilman muuta autan sinua! :) Valkkasithan maaksi Saksan? Sieltä näkyy todella todenmukaiset hinnat, vielä kun lisäät alkuperäiseen hintaan muutaman kympin lisää pitäisi sen vastata Helsingin Vuiskan hintoja :)

      Neverfull keskikokoisena maksaa tätä nykyä n. 690euroa ja suurempi n.720euroa! Denim huivi taas n.410 euroa. Huih, kun olivat hinnat taas tuntuvasti nousseet kuin kurkkailin sinulle noita hintoja :/ Kehottaisinkin nappaavan omansa niin pian kuin mahdollista, sen verran nopeassa rytäkässä ovat hinnankorotukset astuneet voimaan!

      Poista
    2. Okei kiiitos paljon sinulle ! =) ja hyvää kesäää!<3

      Poista
    3. Ei kestä kiittää ja oikein ihanaa kesän jatkoa sinullekkin! :)

      Poista
  18. Seuraan facebookissa *Fashion is my Drug' -nimistä sivustoa, ja huomasin tänään, että kolme asuista oli sun! :) teetkö jotain yhteistyötä kyseisen sivuston kanssa, vai olivatko ne bonganneet kuvat ihan googlen kautta? Tämä raitapaita -look oli yksi niistä kuvista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Elea!

      Kiitos suuresti kun tulit vinkkaamaan asiata! Yhteistyötä en heidän kanssaan tee, joten asia oli minulle täysin uusi. Täytyykin käydä kurkkaamassa ja ottaa ehkäpä tästä viisastuneempana kuvien vesileimat käyttööni :/

      Poista
  19. Hyvät tissit. t. mies

    VastaaPoista

Suositut tekstit