Päältä löytyy huutiksesta alkuviikosta huutamani Vilan toppi, johon olen ehtinyt ihastua päätä pahkaa :) Muistan kun ihastelin näitä Vilassa kauan sitten, mutten tajunnut sitten hankkia sitä itselleni. No käy se näinkin.. Laukun virkaa toimitti Vuikkarin Artsy GM ja hennesin mustat treggingsit. Talvisaappaat on nyt virallisesti heitetty kaapin nurkkaan odottamaan ensi talvea ja baltsut valkattu riviin ensimmäisille hyllyille. Peukut pystyyn, ettei takatalvi vaan yllätä..
torstai 29. maaliskuuta 2012
Torstai
Hengissä ollaan vielä! Pientä postausviivettä havaittavissa, taas se sama syy kuin aina: liikaa hommia, liian vähän aikaa. Tänään aamulla ryntäsin kynsihuoltoon ja Aksun kanssa tuli vaaleanpunainen vaihdettua takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen valkoiseen. Jottei kuitenkaan ihan samanlaisia kynsiä oltaisi laitettu pistettiin valkoisen glitterin sekaan hopeita suurempia hileitä ja aika upea säihkyvä lopputulos tulikin, siitä vielä lisää myöhemmin kun saan paremmat kuvat otettua! Tämänpäiväinen asu näytti kutakuinkin tältä:
Päältä löytyy huutiksesta alkuviikosta huutamani Vilan toppi, johon olen ehtinyt ihastua päätä pahkaa :) Muistan kun ihastelin näitä Vilassa kauan sitten, mutten tajunnut sitten hankkia sitä itselleni. No käy se näinkin.. Laukun virkaa toimitti Vuikkarin Artsy GM ja hennesin mustat treggingsit. Talvisaappaat on nyt virallisesti heitetty kaapin nurkkaan odottamaan ensi talvea ja baltsut valkattu riviin ensimmäisille hyllyille. Peukut pystyyn, ettei takatalvi vaan yllätä..
Kynsistä vielä sen verran, että käyn laitattamassa kynteni vanhalla työkaverillani Aksulla, Salon Vivalissa. Aksun töitä voi ihastella hänen omilta facebook-sivuiltaan täältä. Lisätiedusteluja, numeroa jne voi laittaa suoraan kommenttiboksiin. Tykkään kovasti hänen tekemistään värikkäistä kynsistä ja jos mitenkään omaan tyyliini sopisi laitattaisin oitis sellaiset! Tällä hetkellä tyydytään vain näihin neutraaleihin ja värittömiin vaihtoehtoihin.
Tällä hetkellä jyllää sellainen ajatus, että ois pakko päästä salille treenaamaan oikein kunnolla! Bodysteppiin ollaan ilmottauduttu ja nyt pitäisi nopeasti kipasta salille, etten myöhästy tunnilta :) Oikein mukavaa torstaita, kohta taas viikonloppu häämöttää!
Päältä löytyy huutiksesta alkuviikosta huutamani Vilan toppi, johon olen ehtinyt ihastua päätä pahkaa :) Muistan kun ihastelin näitä Vilassa kauan sitten, mutten tajunnut sitten hankkia sitä itselleni. No käy se näinkin.. Laukun virkaa toimitti Vuikkarin Artsy GM ja hennesin mustat treggingsit. Talvisaappaat on nyt virallisesti heitetty kaapin nurkkaan odottamaan ensi talvea ja baltsut valkattu riviin ensimmäisille hyllyille. Peukut pystyyn, ettei takatalvi vaan yllätä..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Viime päivinä on saatu nauttia oikein lämpimistä aurikoisista päivistä ja sitä myötä ainakin oma mieleni on jo pitkälti keväässä ja malttam...
-
Hmh, kehtaanko edes myöntää, että joskus valovuosia sitten minua on pyydetty tekemään postaus huulimeikkini salaisista aseista, mut...
-
Tällä harakalla on statement-tutka ollut viimepäivinä varsin ahkerassa käytössä! Muutamia nettikauppa poimintoja on tehty sieltä sun täältä,...
-
Aurinkoisen vapaapäiväni kunniaksi oli aika tehdä pieni sisustuskierros ja ottaa nokka kohti Petikossa sijaitsevaa sisustusliike Cobelloa....
-
Heippa taas pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin vierähtänyt taas tovi jos toinenkin. Joku ihana kävikin kommenttiboksin puolella huhuilema...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiva asu niinkuin aina!:-)
VastaaPoistaMullakin olis toi Artsy hankintalistalla, painiskelen vaan sen ja Neverfullin välillä. :/ En osaa päättää!!
touchofglamour12.blogspot.com
Voi kiiitos L! Molemmat mallit ovat kivoja ja erittäin tilavia, joten kumman ikinä valitsetkaan hyvän valinnan olet tehnyt ;) Neverfull ehkä enemmänkin sellainen "basic" arkilaukku, jonne mahtuu kaikki tarvittava mukaan :) Nimensä veroisesti Never full. Artsy on katseenvangitsija ja oma lempparini :) Itse tykkään mallista niin kovasti, että olen ihastellut Artsyä myös empreintenä.
Poistaupee toppi ! Etsitkö huutonetistä just tota tiettyä, vai miten satuit löytämään juuri tuon sieltä miljoonan kohteen joukosta ?? :D
VastaaPoistaItsekkin pidän tästä kovasti! Satuin ihan vahingossa löytämään, mutta yleensä etsin ihan väri hakusanoilla jne! Eli ei ihan olla neulaa etitty heinäsuovasta :D
Poista