Noniin! Palaampas eilisiin ostoksiin postauksen merkeissä! Niinkuin eilen jo vinkkasin, hain pitkäaikaisen haaveen Vuikkarilta pois, josta en ole täällä puolella sen enempään höpötellytkään. Sain onneksi itseni kuriin siellä, enkä ostanut mitään muuta kuin mitä olin lähdössä hakemaan. Huomasinkin, että Vuittonilla on astunut hinnankorotukset voimaan, jotka vaan nousevat, niin pitäneekin olla nopea ellei kohta halua maksaa vielä korkeampaa hintaa tuotteista. Pikemmittä puheitta, Vuittonilta mukaan lähti:
Kävin hakemassa meikeilleni tämän monogram meikkipussin, siinä suuremmassa GM koossa, joka osottautui varsin hyväksi valinnaksi! Vertasin tätä pienempääkin, mutta se oli todella todella pikkuruinen. Halusin samalla myös toilettipussimaisen, jotta matkalle mentäessä tähänkin voisi kipata rasvat sun muut. Olen ihan hullaantunut tuohon, jostain syystä canvas on ihan äärettömän pehmeää, tuore Vuittoni, nams! ;)
Ostin viime kesänä ensimmäistä kertaa kokeiluun Diorin puhdistusmaidon, sekä puhdistavan vaahdon meikin puhdistukseen ja ai, että tykkään niistä! Eilen sitten törmäsin näihin samaisiin Stokkalla ja se oli menoa sitten. Poskipunasivellin on hankittu jo toissa kesänä, joka sekin odotellut paketissaan pääsevänsä käyttöön pikimiten. Edellinen meikkipussini oli niin pieni, että tämä sivellin tuskin olisi sinne mahtunut, joten tämä pääsee samantien käyttöön uuteen pussiin!
Viime ruotsin reissulta, laivalta ostamani Diorin huulikiiltokin pääsee nyt ensi testaukseen, uuteen pussukkaansa. Eilen tuli älytön himo ostaa uusia meikkejä, kivempi siirtää uusia meikkejä tuohon meikkipussiin, kun vanhoja tuhruisia meikkihylsyjä :(
Sellaisia tiistaipäivän shoppailu hankintoja. Toinen osa shoppailusaldosta tämän postauksen alapuolella :)
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Heippa taas pitkästä aikaa! Viime kerrasta onkin vierähtänyt taas tovi jos toinenkin. Joku ihana kävikin kommenttiboksin puolella huhuilema...
-
Vaikken ole koskaan ollut raitojen ahkerin käyttäjä, niin tämä kulunut kesä on muuttanut mieleni raitojen suhteen aivan täysin. Tätä nykyä ...
-
Heipparallaa pitkästä aikaa lukijat (jos siellä vielä olette!) Viime aikoina (vuosina) blogin ylläpitäminen on ollut lievästi sanottuna hit...
-
Heippa! Tänään on työputkeni ainut vapaapäivä mutta silti pistin kellon soimaan jo 10, jotta ehtisin rauhassa siivoskella ja juoda kupposen ...
-
Kaksi mitä materiaaleissa rakastan ylikaiken ovat ehdottomasti kiiltonahka ja nude! Viime viikolla käydessämme työkaverini kanssa syömässä e...
Aivan ihana meikkipussi! :) Itselläni on sama ostoslistalla.
VastaaPoistaTätä kyllä suosittelen! Ihanan pehmeä nahka, sekä sisäpuolella muutama sisätasku pienemmille meikeille mm.huulipunalle. Suurempi koko käy myös toilettipussiksi, jolloin voi matkalle ottaa mukaan kaiken tarvittavan :)
PoistaMikä pehmeä nahka?? Tuote ei kyllä valitettavasti ole nahkaa nähnytkään, vaan materiaali on canvasta...
PoistaEpähuomiossa taisin kirjoittaa väärin :) Canvasta kyllä ja meinasin enemmänkin sitä, että yleensä nämä ovat todella jämäkkää, mutta jostain syystä tämä meikkipussi vaan tuntuu pehmeämmältä kuin laukut :)
PoistaTämä on myös mulla ostoslistalla. Olen harkinnut sitä pienempää, jotta mahtuisi käsilaukkuun puuterin, rajasukynän ja huulipunan/-kiillon kuljetukseen.
VastaaPoistaJa ihan totta, että varmasti paljon mieluummin uuteen pussukkaan laittaa uutuuttaan kiiltäviä meikkihylsyjä ;)
Pieni on passeli juuri pikkumeikkien kuljetukseen, itse kun kuljetan koko omaisuutta mukana niin pitää olla järeemmät aseet käytössä :D
PoistaNo nyt sinne on alkuun päässyt uusi huulikiilto, sekä poskipunasivellin kiiltelemään uutuuttaan.. :)
Tuossa kyllä kelpaa meikkejä kuljetella :) Todella ihana meikkipussi!
VastaaPoistaToivottavasti kestää vielä muutamakymmen vuosi eteenpäin :)
PoistaTuo hintojennousu kyllä nakertaa. :-/ Pöh.
VastaaPoistaSanoppa muuta :/ Tuntuu nousevan tasaisin väliajoin.. Vielä olisi mielessä muuta juttunen, jonka haluisin sieltä kotiuttaa ja taitaneepi tulla kiire, ennenkuin seuraava nousu pamahtaa.. ja kun ei niistä etukäteen edes tiedä :/
Poista