Huh nyt on sitten vietetty semmoista rentoutumista, että on jäänyt tämänpuolen hommat kokonaan tekemättä :) No parempi nyt kuin ei milloinkaan. Ähkyiksi ollaan syöty ja vaan oltu ja täytyy sanoa, että kyllä se pikkuinen paussi arjesta tekee järjettömän hyvää!
Huomenna palaan sitten suoraan aamuvuoroon, saapi nähdä ollaanko siellä ensimmäisen tunnin jälkeen edes hereillä..
Tänä vuonna oltiin kyllä äärettömän laiskoja mitä tulee joulukoristeiden esille laittamiseen. Ikkunalauta sai uutta väritystä noista viime vuoden Ikean joulupalloista, uutena tulokkaana hankin juuri ennen joulua nuo Maisonin kynttilävaasit, joihin ei kyllä sillä hetkellä löytynyt sopivan korkeita kynttilöitä.
Omalla kohdalla myös pitkälti joulufiiliksen hakemiseen vaikutti tuo musta joulu ja vesisade.. :(
Olen aina ollut sillä kannalla, että mielummin vähän laadukkaita lahjoja, kuin paljon tarpeetonta krääsää.
Jo jokavuotiseksi vakkarilahjaksi muodostunut Viktor&Rolfin 50ml flowerbomb löytyi tänäkin vuonna paketista. Riviera Maisonin suuri valkoinen ja äärettömän pehmoinen tekoturkiksinen viltti ja siihen kuuluvat kaksi tyynyä, joihin onkin hyvä käpertyä.
Zaran lahjakortti oli kyllä kaikista tarpeellisin lahja!
Suklaat ja ihan ehdottomat vihreät kuulat-marmeladit eivät kuviin asti päässeet kun päätyivät jo parempiin suihin ennen tätä kuvaa ottaessa. Paketista paljastui myös treenivaatteita, jotka nekin pääsivät hetimmiten käyttöön joten en niitä viitsinyt sen enempää kuvauttaa ;)
Eilen vihdoin ja viimein hain oman lahjani Vuittonilta jota mietin jo ainakin vuoden, kahden eri vaihtoehdon väliltä! Ja tähän Monogram Eugenièen päädyin lopulta ja tykkään kun sisällä on todella paljon tilaa erilaisille korteille ja muille! Muutama juttu taisi jäädä taas himottamaan sieltä pois lähtiessä, kun huomasin pikku uutuuksia pitkinpoikin.. Ja voi vinde kattokaas tuota Vuikkarin boksia ihan äärettömän suloinen!
Kuvasaldo jäi vähän laimeaksi, keskityin ehkä enemmän niihin jouluruokien syömiseen kuin kuvaamiseen hah! Eilen piipahdin jo alehässäkässä ja huh sitä ihmisten määrää! Zaraan lähdin jo hyvissä ajoin ennen puolta 12 ja sovitusjono oli melkein kassoille saakka, joten päätin vaan suosiolla katsoa ja säästää rahat uusimpiin kevät juttuihin kuin aleihin!
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Vaikken ole koskaan ollut raitojen ahkerin käyttäjä, niin tämä kulunut kesä on muuttanut mieleni raitojen suhteen aivan täysin. Tätä nykyä ...
-
Heippa! Tänään on työputkeni ainut vapaapäivä mutta silti pistin kellon soimaan jo 10, jotta ehtisin rauhassa siivoskella ja juoda kupposen ...
-
Raitaa, raitaa ja vielä kerran raitaa! Ei varmaan ole käynyt epäselväksi mihin olen viimepäivinä ihan pikkuriikkisen hurahtanut? ;) Voi...
-
Kaksi mitä materiaaleissa rakastan ylikaiken ovat ehdottomasti kiiltonahka ja nude! Viime viikolla käydessämme työkaverini kanssa syömässä e...
-
Huomentapäivää sinne ruudun toiselle puolelle! :) Ennen kuin suuntaan ystäväni kanssa kaupoille ajattelin tulla julkaisemaan ihan pikaisesti...
Hurjan ihania lahjoja :) Itse olen ihan samaa mieltä että mieluummin laadukkaita ja tarpeellisiä lahjoja, kuin jotain turhaa krääsää.
VastaaPoistaIhana lompakko! Ja samaa mieltä, että mieluummin vähemmän ja tarpeellista... :)
VastaaPoistaTiia: Voih kiiitos!! aivan totta :)
VastaaPoistaZeta: Lompakko on hieman pienempi kuin aikasempi ja onkin pikkuruisen totuttelemista tähän uuteen! :) ja täysin samaa mieltä mitä tulee tuohon lahjojen määrään ja laatuun!
Loving those pillows! Happily i got them tooo :) Koitahan murukka keksiä illalle jotain touhua ettet kyhnötä uuttavuotta kotona! Kuullaan ensvuonna!!<3
VastaaPoista