Kesken lomani tulin piipahtamaan kotona ja pitkästä aikaa kun koneen äärelle pääsin hinguissani eksyin Zaran sivuille (luonnollisesti) ja sieltä tuli bongattua valkoinen laskostettu paituli, josta mielestäni löytyi hauskat katseenvangitsijat - kultaiset niitti detaljit. Kulta, eikä varsinkaan niitit ole koskaan ollut mun juttuni, mutta jotenkin ne vaan sopivat paitaan kuin nakutetut.
Paidan koot tosin ovat varmaan myyneet jo loppuun ennenkuin täältä saavun Zaran apajille, mutta hyvää kannattaa odottaa eikös? Tai ainakin odottaa niin kauan ettei paitaa ole enää saatavilla :D
Muuta ihanaa en uutuuksista löytänyt ja ainakin omalla kohdallani mulla on tällä hetkellä aika laimea "Zara jakso" sillä en ole löytänyt heiltä vähään aikaan mitään ostamisen arvoista ja ehkäpä ihan hyvä niin, sillä vaatelipastonikin ovat sanoneet itsensä irti ja laatikot putoilee raiteiltaan (niinkuin kuvista voi havaita, taitaa olla ikea reissu edessä?)
Kasapäin olen vaatteita huutikseen kärrännyt, mutta kummallisesti vaatteita tuntuu vain lisääntyvän entisestään..Oikeaa kulutuksen riemua. Voisi tehdä ihan kutaa pitää vaikkapa pienimuotoinen ostolakko tai no ainakin kovasti yrittää!
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Raitaa, raitaa ja vielä kerran raitaa! Ei varmaan ole käynyt epäselväksi mihin olen viimepäivinä ihan pikkuriikkisen hurahtanut? ;) Voi...
-
Rakastan kynsilakkoja. Omistan lukuisia puteleita ja aina kun näen jonkun uuden ihanan sävyn, mun on yksinkertaisesti hankittava se! Se on ...
-
Huuto.netistä taannoin huutamani raitapaita osoittautui varsin loistavaksi ostokseksi. Vaikka paidan koko olikin hiukan väljempää, en usko ...
-
Huomenta murut! Täytyy sanoa, että voi vinde miten aika sujahtaa, miten kesä tuntuu aina niin paljon lyhyemmältä kuin talvi! Höh ehkä se joh...
-
Tänään teki mieli repäistä. Jättää mukavuusaste sivuun ja pukea päälle kerrankin jotain "virallisempaa". Täytyy myöntää, että harv...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti